Siis miten tällainen kusetus on voinut mennä läpi? Politikot ja sairaalapomot matkustelevat HUS:n rahoilla ostelemassa taidetta?
Kuulostaa kuin olisi Pahkasiasta tai jostain banaanivaltiosta.
"Husin taidetoimikunta halutaan lopettaa: keskittyi liikaa matkoihin ja kirjoihin"
"Toimikunta on koostunut Husissa vaikuttavista poliitikoista sekä Husin henkilökunnasta, kuten sairaaloiden johdosta."
"Toimikunnan budjetti on ollut 2020-luvulla 150000-250000 euroa vuodessa. Rahaa on käytetty sekä taidehankintoihin että esimerkiksi toimikunnan matkoihin"
"Muutaman yön mittaisten matkojen budjetti on ollut noin 1000015000 euroa sisältäen taidehankinnat."
Kommentit (33)
Taitaa olla vain jäävuoren huippuja nämä, mitkä tulee julkisuuteen...
Oho. Että tuollainenkin on. Mitähän muita vastaavia? Siellä vaan rentoudutaan muiden rahoilla jossain taideateljeessä. Ei varmaan ihan halvat puitteet ollu. Kyllä tolla rahalla jo ihan mukavan reissun tekee vaikka olisi useampi suu ruokittavana. Ja vieläpä joka vuosi. Reissuihin menny yhteensä jotain miljoona, ja on siinä varmaan jokunen tuherrus ostettu myös.
Potilaat varmasti arvostatvat näite teoksia enemmän, kuin olisivat arvostaneet kontrollikäyntejä, jotka säästösyistä peruttu.
Jos olisin osastohoidossa, niin esim. luontokuvat olisivat varmaan kivoja katsella seinillä. Eikä mitään käsittämättömiä tuherruksia, joita "taiteeksi" kutsutaan, ja joita vain taiteen ylin asiantuntija kykenee ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Olikos tuolla johtajana toimarin vaimo vai muistanko oikein
Ei, vaan pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja.
Korona-aikana kaupan kassoilla näkyi näitä asiakkaita, jotka ostelivat maksusitoumuksella HUSsin pikkiin ruokaa. Ehkä ne olivat asiallisia tai sitten ei. Jäi kyllä kummastuttamaan hieman, mutta ehkä olen väärässä.
Nykyään taidetta voi ostaa netistä ja, jos ei luota siihen, voi palkata jonkun ammattilaisen ihan mistä New Yorkista vaan teams-kokouksen kautta. Uskomatonta paskaa, mutta kaikkihan ovat tienneet, että näitä poliitikkojen korruptiokuvioita löytyy vaikka kuinka yleishyödylliseksi toiminnaksi seliteltynä.
Ylläri pylläri taas joku demarien vetämä viihdekerho kaikkien muiden piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin osastohoidossa, niin esim. luontokuvat olisivat varmaan kivoja katsella seinillä. Eikä mitään käsittämättömiä tuherruksia, joita "taiteeksi" kutsutaan, ja joita vain taiteen ylin asiantuntija kykenee ymmärtämään.
Poliitikkojen ryyppymatkoihin kuluneilla rahoilla olisi voinut vaikka tukea kotimaisia luontokuvaajia ja ostaa heiltä tauluja.
Ainahan julkisiin tiloihin on taidetta hankittu. Ja hankitaan myös tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan julkisiin tiloihin on taidetta hankittu. Ja hankitaan myös tulevaisuudessa.
Miksi? Miksi verorahoilla pitäisi ostaa taidetta?
Kuuluisa prosenttitaide. Julkisten rakennusten menoista pitää käyttää prosentti taiteen tukemiseen.
Kiinassa tuosta voisi saada kuolemantuomion.
Ei ihme että menee ohi vasemmalta ja oikealta.
Hyvinvointialueet ovat käyttäneet viimeisen parin vuoden aikana satoja tuhansia euroja aluevaltuustojensa poliittisten ryhmiensä tukemiseen.
Kyse on niin sanotusta ryhmärahasta, josta toisinaan puhutaan demokratiarahana. Se on tarkoitettu valtuustoryhmien omaan toimintaan ja sillä voidaan edistää myös alueen asukkaiden osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia.
Aluevaltuustoissa on pääosin puolueiden listoilta valittuja ihmisiä, joten ryhmärahaa on heidän kauttaan mennyt myös puolueiden piiritoimistoihin.
Yle selvitti tietopyynnöllä tiedot kaikkien hyvinvointialueiden ryhmärahoista.
Alueita on yhteensä 21, ja ne kaikki maksavat ryhmärahaa aluevaltuustonsa ryhmille. Sen saavat myös puolueisiin kuulumattomat ja yhden hengen valtuustoryhmät.
Kun kaikki hyvinvointialueet käyttävät ryhmärahoihin joitakin satoja tuhansia euroja, se tarkoittaa koko maassa yhteensä 5,5 miljoonaa.
Olikos tuolla johtajana toimarin vaimo vai muistanko oikein