Minusta on outoa kuinka jotkut ajattelee, että ketään ei saa ikinä kehua tai kannustaa
En tiedä oletteko huomanneet näitä ihmisiä. Heidän koko maailmankuvansa perustuu siihen, että ihmisille pitää vi ttuilla tai heitä pitää jatkuvasti haukkua. Voihan joku vahingossa ylpistyä, jos sille kerran eläessään sanoo jotain kivaa ja positiivista.
En ole käytännössä koko elämäni aikana kuullut mitään positiivista ikinä, olen käynyt läpi aika vaikeitakin juttuja, silti olen täällä ja menen eteenpäin. Ei teidän tarvitse Suomessa miettiä sellaista asiaa, että joku ylpistyy liiasta kehumisesta tai jos sanoo jotain positiivista, se voi olla itseasiassa ensimmäinen kerta koko hänen elämän aikana jolloin tämä tapahtuu.
Ihminen voi elää jo keski-ikäiseksi ja sinä aikana ei ole kuullut mitään muuta kuin vit tuilua ja päänaukomista, jotkut yrittää jatkuvasti laittaa sinut alas.
Kommentit (8)
Ap:n teksti on melko selkeää ja hyvin jäsenneltyä. Hän uskaltaa ottaa tunteikkaasti kantaa hänelle tärkeään asiaan. Hyvä aloitus! Sanoisin että olet selkeästi keskimääräistä mielenkiintoisempi palstalle kirjoittelija. Jatka samaan malliin ja kehitä vielä edelleen kirjoitustaitojasi, niin sinusta saattaa kehkeytyä varsinainen kynäniekka.
Suomalainen kulttuuri on lannistava ja kylmä - ja usein myös positiivisia, kohteliaita ja muille ystävällisiä ihmisiä kyräillään, jopa vihataan.
Vierailija kirjoitti:

Oot ihana! 🥰
Vierailija kirjoitti:
Tohon kun lisää lapsuuden jossa ei näytetä mitään tunteita, ei halata jne. Sitä se poikien kasvatus oli ennenvanhaan, ei sitä tajua kuinka tunnevammainen on ennenkuin kohtaa kumppanin joka on ns."normaali", hän joutuu kädestä pitäen opettamaan kuinka sinustakin voi tulla muutakin kuin tunteeton "robotti" jonkalaiseksi sinut on kasvatettu.
Lapsista kasvatetaan Suomessa välttelevästi kiintyneitä - tämä johtaa emotionaaliseen yksinäisyyteen, usein konkreettiseenkin.
Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja turvakseen - lapsille pitää näyttää välittämistä ja antaa huolenpitoa, eikä vaatia heitä olemaan itsenäisiä pikkuaikuisia liian nuoresta, kuten myös esim. suomalaisissa päiväkodeissa on tapana.

Ei ole helppoa aikuiseksi tultua lähteä parisuhteisiin, kun on käytännössä tunnevammainen, täynnä emotionaalisia lukkoja. Monet varsinkin naiset ihmettelee miksi miehet ovat mitä he ovat, aika moni on kasvatettu niin, että ollaan jo lähtökohtaisesti aivan pihalla, kun pitäisi olla suhteessa toisen ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen kulttuuri on lannistava ja kylmä - ja usein myös positiivisia, kohteliaita ja muille ystävällisiä ihmisiä kyräillään, jopa vihataan.
En ikinä ole ymmärtänyt miksi se on niin kylmää ja onko sen pakko olla sellaista.