Oletko ollut joskus Alkon oven takana odottamassa sen avautumista kello 9.00?
Huomenna Alko avautuu 9 minuuttia yli 9. Onko se muka jollekin ongelma?
Kommentit (38)
Muistan yhden kerran vuosikymmenten takaa, kun työmaalla oli harjakaiset ja minut pistettiin hakemaan viinat.
Itselläni on aina ollut hätävaraa kaapissa, enkä muutenkaan ole aloittanut ennen puoltapäivää.
Eikö se ennen auennut 10.00? Joskus piti kauppareissu ajoittaa niin että alko oli auki.
En, kerran taisin tulla jokusen sekunnin liian myöhään, ja ovet olivat jo sulkeutumassa. Silloin ketutti, ja opettelin ottamaan sen kymmenisen minuuttia lisäaikaa, että varmana ehtii.
Lähes typerintä mitä voi tehdä on aloittaa dokaaminen aamusta.
Olen kyllä joskus ja monesti olen siihen aikaan nähnyt puhallusratsian Alkon edessä parkkipaikalle tullessa. Monelta on kortti lähtenyt.
Samaa voisivat tehdä aamupäivällä karavaani alueen lähistöllä. Nyt kyllä niissäkin ryyppäys tahti hiipunut.
Tekisi mieli mennä istumaan penkille siihen eteen ja katsoa miksi joku menee maanantaina klo 9 Alkoon. Ihan uskomatonta!
Olen ja vielä tukevasti raskaana. En tosin ollut omalla asialla, vaan työpaikan henkilöstöjuhliin hakemassa kuohuviinejä.
Olen kyllä. Tarkan markan matkaajina joskus aikoinaan odotettiin Alkon oven takana heti aamusta, että saadaan viinit reissulle ennen kuin painetaan rajan yli Norjaan. Muut säästösyistä Suomen puolelta tehdyt ostokset oli jo hankittu ennen ysiä.
Vierailija kirjoitti:
En, kerran taisin tulla jokusen sekunnin liian myöhään, ja ovet olivat jo sulkeutumassa. Silloin ketutti, ja opettelin ottamaan sen kymmenisen minuuttia lisäaikaa, että varmana ehtii.
Lähes typerintä mitä voi tehdä on aloittaa dokaaminen aamusta.
Nämä on aina näitä pahimpia alkoholisteja, jotka kuvittelee että alkoholi pitää kuluttaa välittömästi kun sen on ostanut. Itse käyn aika usein lauantaiaamuisin kaupassa ja totta kai sitten samalla reissulla haen vaikka sen viinipullon jos sellaista haluan illalla nauttia. Joskus voi olla että ostan sen pullon kaappiin moneksi viikoksi.

Kait merkkaat pulloon viikko numeron että muistat milloin on juotava.

?
Olen ollut. Piti hakea tiimiläisille skumppapullo kun olin menossa irtisanoutumaan.
En tiedä miten sait väännettyä tuon 9 minuuttia joksikin ongelmaksi. Se että asiasta kerrotaan ei ole ongelmasta itkemistä.
En ole koskaan ollut aamulla viinakaupan ovella. Silloin kun olen juonut niin ostan kerralla tarpeeksi että voi jatkaa heti kun herää. Alkoholi on siitä paska päihde että kun sitä ottaa niin pitää juoda koko ajan tai tulee krapula. Nykyään juon todella harvoin.

Siksipä se krapula kannattaa kärsiä aamulla, sillä parjantai iltapäivästä sunnuntai iltaan jatkunut juominen kostautuu aivan maanantaina töissä. Toki työtön voi jatkaa vielä vaikka seuraavaan sunnuntaihin, mutta ne olot vaan pahenee, mitä pidempään on yhtäjaksoisesti humalassa.
Vierailija kirjoitti:
En, kerran taisin tulla jokusen sekunnin liian myöhään, ja ovet olivat jo sulkeutumassa. Silloin ketutti, ja opettelin ottamaan sen kymmenisen minuuttia lisäaikaa, että varmana ehtii.
Lähes typerintä mitä voi tehdä on aloittaa dokaaminen aamusta.
ihan sama mihin aikaan päivästä ne kaljansa juo
Mikä se syy olikaan, oliko se naisten juopottelu raskauden aikana? N. 5% lapsista vammaisia alkoholin takia vaikka ei ole ikinä vetänyt, vielä. Pari röökiä ehtii vetää 9 minuutissa, eli ei haittaa.