Miten te uskallatte hankkia lapsia?

En edes kuvittele olevani täydellinen kasvattaja, yritän silti hoitaa homman niin hyvin kuin taidan.



Enemmän minua mietityttää lasteni tulevaisuus ja se, onko ylipäätään oikein synnyttää tähän maailmaan lapsia, kun ihmiskuntaa on jo muutenkin liikaa ja pallo natisee liitoksissaan.

ettet ehkä saa lapsia ollenkaan? Katsos, ei niitä tuosta noin vaan aina " hankita" , lapsia saadaan, jos saadaan. Asenteesi voi vielä kostautua.

Itse uskon, että asiat ratkeavat itsekseen. Välillä on vaikeaa, mutta kaikesta selviää tilanne kerrallaan. Lapsista on myös valtavasti iloa.

Silloin kun tuntuu että on valmis tekemään lapsen ja haluaa yleensä sopeutuu kaikkiin tuleviin juttuihin.

Mulla neljä elossa, hyvin on mennyt uhma- ja murrosiät. Luin jostain että nämä ovat vanhempien ongelmia, ei osaa suhtautua ko ikään!

Kannattaa miettiä tarkkaan haluuko lasta. Itse aina ajattelin että pojat ovat räkänokkia, niitä en ainakaan halua.

Olen SAANUT neljä poikaa ja yhden tyttären, esikoispoika kuoli.

Voin sanoa että kaikki yhtä rakkaita tänä päivänä, osa jo aikuisia!

Pelkäsin, että jos hankin lapsia, menetän " kontrollin" elämästäni: jos lapsi on vammainen, hänestä kasvaa ongelmanuori, aikuinen alkoholisti tms. Ajattelin että murehtisin itseni hautaan. Lapsen tuomaa työtä varsinaisesti en pelännyt.



Sitten jossain vaiheessa tajusin että eihän minulla mitään kontrollia elämäni tärkeistä asioista ollut silloin ilman lapsiakaan! Terveys, rakkaiden ihmisten elämä ja terveys, eivät ne ole omissa käsissä. Joten ei kun menoks vaan.



Kysyin myös itseltäni että jos mieheni kuolisi äkillisesti, harmittaisiko minua se, että en saanut nähdä millaisia hänen lapsensa olisivat vai olisinko helpottunut kun niitä lapsia ei ollut. Kun vastaus oli se, että katuisin sitä jos ei olisi yhteisiä lapsia hankittu, tie oli aika selvä.



Sitä oikeaa aikaa ei välttämättä koskaan tule, rohkeasti lastentekoon vain! Lapset ovat aivan ihania kun ne ovat omia. Olen nyt 2- ja 5-vuotiaiden poikien äiti ja vielä kolmannesta haaveilen...

Vierailija:

ettet ehkä saa lapsia ollenkaan? Katsos, ei niitä tuosta noin vaan aina " hankita" , lapsia saadaan, jos saadaan. Asenteesi voi vielä kostautua.

Ai eikö niitä lapsia vaan tehdä? Ekalla laukauksella raskaaksi?

:) ap

Minä olen sata kertaa sanonut, että " älkää ikinä hankkiko lapsia" , mutta en tietenkään ole koskaan sitä tarkoittanut!! Ei kai nyt kukaan oikeasti tosissaan sanoisi sellaista! Voi herranjumala sentään.



Ap:lle vielä sen verran, että jos päässä todella pyörii tuollaisia " entäs sitten uhmaikä" -tasoisia nolouksia, niin sinun ei todellakaan kannata hankkia lapsia. Uhmaikä on niin pieni asia elämän oikeiden murheiden keskellä, että minä en ainakaan edes muista lasteni uhmaikää (ja lapset sentään ovat 4 ja 6 v). Sinusta ei luultavasti tulisi kelvollista äitiä, jos nyt jo panikoit noin älyttömistä asioista. Miksi sinun pitäisi hankkia lapsia? Eihän se mikään velvollisuus ole, vaan etuoikeus meille jotka lapsia haluamme.

Se, että sinä mietit ja huolehdit, juuri kertoo, että olet kehityskelpoinen vanhemmaksi! Lähes jokainen on miettinyt samoja juttuja. Suurimmat ongelmat tulevat niillä, jotka kuvittelevat selviytyvänsä vanhemmaksi tulosta kuin vettä vain.



Mitä tulee vammaisuuteen yms. niin saatat olla vammainen itsekin ensi viikolla. Elämää ei pysty ennustamaan. Se mitä eniten pelkää, saattaakin toteutuessaan avata 10 uutta ovea.



Kehitysvaiheet tulevat ja menevät. Ne eivät tule mitenkään yllättäen vaan samalla kun lapsi kasvaa, sinä kasvat vanhemmaksi. Valmiita vastauksia ei tarvitse olla, tunnet miten pitää toimia kun tilanne on käsillä.

Pelokkaalla jää helposti elämä elämättä. Itse haluan kuolinvuoteellani miettiä että elin ja pistin itseni likoon. En haluaisi miettiä että voi voi kun niiin moni asia jäi tekemättä, kokematta jne..



Nainen 31v kera miehen ja kahden lapsen

oon aina tiennyt haluavani lapsia

" Nii emmää oo ees miettiny et oisko musta äipäks mut ku mä oon aina halunnu lapsii ni kyl mä niit sit kans teen."



Mielestäni vanhemmuus on sellainen valinta, jota todella kannattaa harkita. Tuntuu, että monet miettivät jotain hiton pöytäliinan väriä tai uusien kenkien ostamista enemmän kuin lasten hankkimista. (Joo sori, SAAMISTA, ettei kukaan nyt taas hermostu. Yleensä vain lapsen hankkiminen = jätetään ehkäisy TARKOITUKSELLA pois ja aletaan valmistautua lapsen tuloon.)



Todellakin, vanhemmaksi haluavien olisi mielestäni syytä pohtia sellaisia asioita kuin

- miten selviän lapsen kanssa?

- jaksanko?

- miten raha-asiat?

- parisuhteen tila?

- kuka lapsen hoitaa?

jne, eikä tehdä (sori taas) niitä penikoita sokean himon ja ihkuvaavikuumeen kourissa. Tehdessäsi lapsen otat vastuun toisesta ihmisestä, täysin eri asia kuin joku pikku lomaromanssi, työpaikan vaihto tms " heittäytyminen" ja " rohkeus elää" .



Tilastot kertovat karua kieltään, kaikista EI ole vanhemmiksi, asiat EIVÄT aina suju itsestään ja omalla painollaan, kaikki EIVÄT jaksa lapsen kanssa, kaikki EIVÄT edes rakasta omaa lastaan, kaikki EI käänny parhainpäin, lapset EIVÄT aina ole ilo ja siunaus, vaan asiat voivat mennä aivan h*lvetin huonosti ja pahasti pieleen ja kaikki voi hajota käsiin. Joku " voi ei mieheni jätti minut nyyh" (= kahden täysikasvuisen, itsenäisen, itsestään huolta pitävän ihmisen suhde on ohi) on aika pieni ongelma sen rinnalla, että kun lapsi on kuvioissa, niin asioiden mennessä pieleen myös vanhemmistaan riippuvainen, avuton lapsi kärsii ja kituu ja ehkä kasvaa kieroon.



Joten hyvä ap, että pohdit asiaa tarkasti. Jo yksistään se viittaa siihen, että olet järkevä ihminen ja tiedostat oman rajallisuutesi ja olet ilmeisen vastuuntuntoinen. Ne, jotka sikiävät vailla harkintaa ja itsetutkistelua ovat todennäköisimmin niitä, joilla (tai joiden lapsilla) on ongelmia.

Joo ap mieti ja pelkää-tuut pelkäämään lasten kans aina jotain,koko ajan tulee eteen uusia asioita mitä sä,vaikka pääs puhki nyt miettisit-et edes voi kuvitella mitä on edessä-Asiat kun ei mee sen mukaan mitä miettii ja suunnittelee

ni hupskeikkaa,kun asiat voi muuttua silti niin päälaelleen..Mies voi jättää,kuolla,tulee työttömyyttä,vakavaa sairautta jne

nyt mietit,niin lopputulosta et voi tietää.. Onko vammanen-vammautuuko myöhemmin ...tai mitä muuta sit on tulossa vai onko mitään sen kummempaa-Mut se on elämää ja jos sitä kaikkea pelkää,ni kandee todella miettiä onko siihen?

enkä todellakaan ajatellut mitään lapsen tulevaa murrosikää siinä vaiheessa. Toisaalta on mennyt hyvin tällä taktiikalla; ongelmat on selätetty sitä mukaa kun ovat ilmestyneet, eikä ole turhia tarvinnut murehtia etukäteen.



Nyt lapset ovat jo koululaisia. Toisella lapsista on paha astma, jota olen viime yönäkin hyppinyt pariin kertaan lääkitsemässä. En kuitenkaan usko olleeni valmiimpi tähän hommaan, vaikka olisinkin vatvonut mielessäni vaihtoehdon, että lapsi voi olla kroonisesti sairas.



Päivä kerrallaan, niin sitä on lasten kanssa edettävä.

Kolme ihanaa lasta, ei suurempia ongelmia ole koskaan ollut. Kilttejä pikku enkeleitä ovat.

elämä jää elämättä, jos keskittyy sen pelkäämiseen. Tietty määrä heittäytymistä tarvitaan, jotta kokisi asioita. 13 tuntui kovin omahyväiseltä viestissään, vaikka varmasti tarkoitus oli hyvä. Tottakai lasten hankkimista kannattaa harkita, milloin on sopiva aika, kuka on sopiva isäksi jne, mutta ei lapsentekoon kannata lähteä sillä periaatteella, että nyt on kaikki takuuvarmasti kondiksessa ja mikään ei voi mennä pieleen!



Elämä lasten kanssa on yhtä jatkuvaa sopeutumista erilaisiin tilanteisiin. Jotkut tilanteet on hyvin pieniä ja pitkällä tähtäimellä aika merkityksettömiä, kuten uhmat. Toiset tapahtumat voivat todellakin muuttaa elämän lopullisesti, eikä aina hyvään suuntaan (tietysti onnettomuudessakin voi piillä onni), kuten vaikka lapsen vaikea vammautuminen. Kukaan ei voi tietää tulevaa, se on fakta.

Ilman muuta ennen lasten hankintaa on syytä pohtia omaa selviytymistään ja että onko olosuhteet lapselle riittävän hyvät. Samalla voi myös miettiä, että parantaako odottaminen tilannetta vielä ratkaisevasti, vai huomaako viiden vuoden odottelun jälkeen, että ihan yhtä hyvin sitä lasta olisi voinut yrittää jo viisi vuotta sitten.



Ja totta sitten sekin, että vaikka kuinka opiskelisi uhmaikää tai murrosikää tai muita eteen tulevia tilanteita, niin kaikkeen ei vain voi varautua etukäteen. Siksi tarvitaan itseluottamusta, joka auttaa tietämään, että kyllä kaikesta jotenkin selvitään.

Vierailija:

Ne, jotka sikiävät vailla harkintaa ja itsetutkistelua ovat todennäköisimmin niitä, joilla (tai joiden lapsilla) on ongelmia.

Hyvä keskusteluhan tästä tuli ja se oli tarkoituksenakin. En ole pöydän takana tärisemässä, että mitä jos sitä tänään ja tuota huomenna, kunhan tiedostan vaarat.. =)



Ja pahoittelen, kun hieman hiillyin " lapsia ei hankita" -kommentista, mutta se on niiiiiin kulunut fraasi. Kyllä meistä jokainen, ainakin toivottavasti, tietää, että lapset ovat ihme ja lahja, mutta tästäkin huolimatta neitseellisiä sikiämisiä tapahtuu melko harvoin. ;)



Keskustelu jatkuu..



ap