Oletko joutunut tämän hallituskauden aikana työttömäksi tai jäänyt osa-aikaisille tunneille?
Oletko työllistynyt mahdollisen työttömyysjakson jälkeen?
itse jouduin hetkeksi työttömäksi ja kun sain töitä niin kyseessä on osa-aikatyön jolla juuri ja juuri maksan vuokran, ruuat, laskut ja matkakulut :(
Kommentit (6)
Olen ollut lomautettuna jo yli vuoden.
Lomautettuna pötköttelen kolmatta kuukautta. Kohta varmaan pakko koittaa katsella jotain muuta, ei näytä siltä että pääsisi ihan lähiaikoina takaisin.
Jäin justiin työttömäksi hallituksen toimien takia, eli leikkasivat järjestöiltä ja nyt minusta ja monesta muusta tuli työtön.
AP, kopsasit mun kommentin toisesta ketjusta. Miksi?
Valmistuin koulusta suoraan kortistoon. Alalle millä piti olla töitä, mutta kiitos hallituksen, romahdus kävi. No, nyt opiskelen taas, koska ei sillä 595e pärjää kun on lapsia ja omakotitalo. Opintotuessa sentään vielä lapsikorotus ja lainaa pakko ottaa. Sitä en tiedä saanko sitä maksettua ikinä, mutta onneksi valtio takaa.
Kyllä, viime keväänä.Olen edelleen työtön.