Kuka Oulussa palkkaa ensimmäisenä tämän K-kauppias pariskunnan hyljeksimän Mikan?
Jokin hyväsydäminen yrittäjä voisi ottaa kopin ja saada samalla hyvää mainetta itselleen. Vai ottaako S-ryhmä tästä itselleen pisteet himaan?
Kommentit (220)
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa seuraavalla Oulun reissulla käydä molemmissa näiden kauppiaiden kaupassa, lappaa kärryn täyteen ruokaa ja sitten kassalla sanoa kovalla äänellä että "ainiin, tämähän oli niiden kauppa jotka kylmästi lopettivat Mikan työn" ja jättää kärry käytävälle pakasteineen ja kylmätuotteineen ja kävellä ulos.
Todella typerää. Et sä kauppiiaalle siinä harmia aiheuta, vaan syyttömälle henkilökunnalke, jotka joutuvat ylimääräisenä työnä juoksemaan pitkin kauppaa palauttamassa ostokset takaisin paikoilleen.
Siivoan rakennuksessa, jossa ennen toimi sosiaalitoimisto. Kiukkuiset tuenhakijat kostivat kokemansa vääryyden mm. sylkemällä lasioviin, kusemalla hissiin, repimällä ja heittämällä roskat ympäriinsä ym.ilkivaltaa. Ei se sossun täti sitä sotkua siellä joutunut siivoamaan, vaan minä, joka olin täysin syytön niihin kielteisiin päätöksiin.
Voisivat aikuiset ihmiset vähän miettiä omaa käytöstään ja kenen nilkkaan ne prostetit kalahtaa.
Pahintahan täs ei ole se, että on päätetty lopettaa tukityötoiminta, vaan se tyyli, jolla se on tehty. Ei kunnioiteta lainkaan 19v talossa työskennelleen historiaa ja tunteita edes sen verran, että juteltaisiin suoraan hänen kanssaan ja järjestettäisiin siirtymäaika/läksiäiset tai olisi edes annettu edellisen kauppiaan hoitaa homma, vaan venytetään päätöstä mahdollisimman pitkälle ja lopulta ohjaajan kautta pyydetään lähes samana päivänä avaimet pois ja homma pakettiin. Tulee tunne, ettei koko ihmistä ole haluttu kohdata. Todella epäkunnioittavaa toimintaa ketä tahansa työntekijää kohtaan.
Vaikkei liiketoiminta olekaan mitään hyväntekeväisyyttä, eikä siinä ole tunteilulle sijaa, niin tuntuu kurjalta tämä juttu.
Massat kiljuu, massat lynkkaa, näin saadaan lisää työttömiä, kun joutuu seuraavaksi kassoja pihalle ja sitten muita.
EU haluaa koko pullonpalautusjärhestelmämme tuhota ja moneltako silloin lakkaa työt?
eikö se oo käänteistä syrjimistä, jos iloista vammmaista ei saa irtisanoa, mutta vakavailmeisen epävammaisen saa?
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa seuraavalla Oulun reissulla käydä molemmissa näiden kauppiaiden kaupassa, lappaa kärryn täyteen ruokaa ja sitten kassalla sanoa kovalla äänellä että "ainiin, tämähän oli niiden kauppa jotka kylmästi lopettivat Mikan työn" ja jättää kärry käytävälle pakasteineen ja kylmätuotteineen ja kävellä ulos.
Toivottavasti jäät kiinni ja joudut korvaamaan sikailusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkkä pullokoneen huolto ei vielä pätevöidytä moneenkaan hommaan, pienessä kaupassa kaveri voi olla vain tiellä. Pitäisi hallita hyllytys ja lattianpesukoneen ajo vaikka lisäksi.
Kyllä kuule siivousfirmat on kaupoissa erikseen, ei henkilökunta sitä tee.
Pienemmissä K-marketeissa ja Saleissa joutuu henkilökunta nykyään myös siivoamaan. Siivoussopimukset on irtisanottu kustannussyistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa seuraavalla Oulun reissulla käydä molemmissa näiden kauppiaiden kaupassa, lappaa kärryn täyteen ruokaa ja sitten kassalla sanoa kovalla äänellä että "ainiin, tämähän oli niiden kauppa jotka kylmästi lopettivat Mikan työn" ja jättää kärry käytävälle pakasteineen ja kylmätuotteineen ja kävellä ulos.
Todella typerää. Et sä kauppiiaalle siinä harmia aiheuta, vaan syyttömälle henkilökunnalke, jotka joutuvat ylimääräisenä työnä juoksemaan pitkin kauppaa palauttamassa ostokset takaisin paikoilleen.
Siivoan rakennuksessa, jossa ennen toimi sosiaalitoimisto. Kiukkuiset tuenhakijat kostivat kokemansa vääryyden mm. sylkemällä lasioviin, kusemalla hissiin, repimällä ja heittämällä roskat ympäriinsä ym.ilkivaltaa. Ei se sossun täti sitä sotkua siellä joutunut siivoamaan, vaan minä, joka olin täysin syytön niihin kieltei
Työntekijät ovat itse työnantajansa valinneet. Jos haluavat olla moisen työnantajan palveluksessa niin saakin joutua vähän ylimääräistä tekemään. Ja kyllä, minä olen lähtenyt töistä koska katsoin ettei firman arvot edusta omiani.
Oululaiset on outoja, joukollla hakevat huonoa pizzzaa edelleen pizzamafiaaan paikoista ja kantavat niille roponsa. Ja se keittiöhygienia0/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa uusi kauppiaspariskunta olla persuja.
Tarkalleen ottaen kokoomuspersuja. Nehän on nykyään yhtä ja samaa puoluetta. Purra haluaisi t e l o i t t a a kaikki alle 50 tonnia vuodessa tienaavat.
Jess!! Nippa nappa jäisin henkiin.
Melko moni, jos myönnetään työllistämistuki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa seuraavalla Oulun reissulla käydä molemmissa näiden kauppiaiden kaupassa, lappaa kärryn täyteen ruokaa ja sitten kassalla sanoa kovalla äänellä että "ainiin, tämähän oli niiden kauppa jotka kylmästi lopettivat Mikan työn" ja jättää kärry käytävälle pakasteineen ja kylmätuotteineen ja kävellä ulos.
Todella typerää. Et sä kauppiiaalle siinä harmia aiheuta, vaan syyttömälle henkilökunnalke, jotka joutuvat ylimääräisenä työnä juoksemaan pitkin kauppaa palauttamassa ostokset takaisin paikoilleen.
Siivoan rakennuksessa, jossa ennen toimi sosiaalitoimisto. Kiukkuiset tuenhakijat kostivat kokemansa vääryyden mm. sylkemällä lasioviin, kusemalla hissiin, repimällä ja heittämällä roskat ympäriinsä ym.ilkivaltaa. Ei se sossun täti sitä sotkua siellä joutunut siivoamaan,
Ehkä sulla on ollut varaa lähteä ovet paukkuen menemään, mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa. Miten luulet jonkun parin lapsen yksinhuoltajan elättävän perheensä ilman työpaikkaa? Työttömyyskorvausta ei saa, vaan karenssi lykätään päälle irtisanoutumisesta. Uudet työpaikat ei kasva puussa ja alalta supistetaan työvoimaa koko ajan.
Median kommenttiosioissa on kauhea meteli asiasta, josta kukaan metelöitsijä ei tiedä oikeastaan mitään. Kumma juttu, että meteli ei ole noussut siitä, että 19 vuoden ajan on käytetty ilmaista työvoimaa sillä selityksellä, että kyseessä on vammainen.
Käytäntö on useimmiten ihan eri juttu kuin se kaunis ajatus. On helppo itkeä sitä, että joku muu ei tarjoa työtä vammaiselle, kun ei ole pelkoa sitä, että järjestely koituisi itkijän omaksi vaivaksi. Ja onhan tuossa Mikan tapauksessa olemassa jokin syy, jota ei medialle kerrota. Mika tuo mukanaan muutakin kuin työpanoksensa, ja kauppias on katsonut, että järjestelyssä on merkittävästi enemmän varjopuolia kuin hyötyä. Kukin voi miettiä näitä sitten, kun joukkopsykoosi on laantumassa.

Niin onkin varaa, koska olen sen FU-fundin kerännyt JUURI siitä syystä ettei tarvitse periaatteistaan tinkiä. Toki tiukkaa tulee minullekin mutta mieluummin vähän tiukistelen kuin autan kusipäitä vaurastumaan.
Vierailija kirjoitti:
Toppilan supermarket on Suomen paras. Sinne duuniin.
On hyvä kauppa, mutta luulisi, että ovat keskenään ainakin jotenkin tekemisissä, kun kaksi niin lähellä olevaa K-supermarkettia. Joten en usko, että palkkaavat.
Tässä olisi Arinalla kyllä paikka Oulussa "imagonkohotukseen".
Vierailija kirjoitti:
Massat kiljuu, massat lynkkaa, näin saadaan lisää työttömiä, kun joutuu seuraavaksi kassoja pihalle ja sitten muita.
EU haluaa koko pullonpalautusjärhestelmämme tuhota ja moneltako silloin lakkaa työt?
eikö se oo käänteistä syrjimistä, jos iloista vammmaista ei saa irtisanoa, mutta vakavailmeisen epävammaisen saa?
niin, muistakaa käyttää niitä itsepalvelukassoja niin saadaan kassatyöntekijätkin pihalle kun palvelette itse itseänne, kyllä suomalaiset ovat sitten "fiksuja", ei voi muuta sanoa.
No ei paljon kiinnosta , kuka palkkaa jonkun random tyypin. Saa kai se vammaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidanpa seuraavalla Oulun reissulla käydä molemmissa näiden kauppiaiden kaupassa, lappaa kärryn täyteen ruokaa ja sitten kassalla sanoa kovalla äänellä että "ainiin, tämähän oli niiden kauppa jotka kylmästi lopettivat Mikan työn" ja jättää kärry käytävälle pakasteineen ja kylmätuotteineen ja kävellä ulos.
Todella typerää. Et sä kauppiiaalle siinä harmia aiheuta, vaan syyttömälle henkilökunnalke, jotka joutuvat ylimääräisenä työnä juoksemaan pitkin kauppaa palauttamassa ostokset takaisin paikoilleen.
Siivoan rakennuksessa, jossa ennen toimi sosiaalitoimisto. Kiukkuiset tuenhakijat kostivat kokemansa vääryyden mm. sylkemällä lasioviin, kusemalla hissiin, repimällä ja heittämällä roskat ympäriinsä ym.ilkivaltaa. Ei se sossun täti sitä sotkua siellä joutunut siivoamaan,
Että toi sana "arvot" pistää aina jostain syystä kummasti naurattamaan.
Vierailija kirjoitti:
Median kommenttiosioissa on kauhea meteli asiasta, josta kukaan metelöitsijä ei tiedä oikeastaan mitään. Kumma juttu, että meteli ei ole noussut siitä, että 19 vuoden ajan on käytetty ilmaista työvoimaa sillä selityksellä, että kyseessä on vammainen.
Käytäntö on useimmiten ihan eri juttu kuin se kaunis ajatus. On helppo itkeä sitä, että joku muu ei tarjoa työtä vammaiselle, kun ei ole pelkoa sitä, että järjestely koituisi itkijän omaksi vaivaksi. Ja onhan tuossa Mikan tapauksessa olemassa jokin syy, jota ei medialle kerrota. Mika tuo mukanaan muutakin kuin työpanoksensa, ja kauppias on katsonut, että järjestelyssä on merkittävästi enemmän varjopuolia kuin hyötyä. Kukin voi miettiä näitä sitten, kun joukkopsykoosi on laantumassa.
Mun työpaikalla oli aliurakoitsijalla "apupoikana" vammainen mies monta vuotta. Se pystyi tekemään yksinkertaisia ja helppoja rutiinijuttuja, mutta mitään oma-aloitteisuutta sillä ei ollut. Se oli hyvin ylpeä työstään ja koki olevansa tärkeä työtamineissaan. Ilman työpaikkaa, sillä ei ollut mitään, ei edes ystäviä.
Tiedän asioista vain vähän, ja ulkopuolisena, mutta ymmärsin että vammaispalvelutoimisto oli tämän työpaikan jotenkin järjestänyt ja hän sai siitä jotain pientä korvausta. Kyseessä ei ollut työsuhde, eikä yrityksen omistaja maksanut (ymmärtääkseni) mitään, vaan maksu tuli sosiaalitoimistosta ja se perustui kuntoutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa uusi kauppiaspariskunta olla persuja.
Taitaa olla lestoja.