Kaipaisitko uskoon tuloa, mutta jokin estää?

En ole hihhuli enkä jaksa lukea Raamattua, mutta rukoilen paljon.

Itse olen ajatellut aivan samoin kuin ap. Kaipasin uskoontuloa, mutta pelkäsin " hihhuliksi" leimaamista ja sitä etten sitten enää voisi/saisi elää " täyttä" elämää. Eli käydä baareissa, katsella telkkua, elää avoliitossa tai heittäytyä täysillä johonkin ihanaan pikasuhteeseen jne jne. Siis sitä tavallista nuoren ihmisen elämää.



Kunnes pikkuhiljaa elämääni alkoi tulla kaikkea erikoista. Henkimaailmaan oli pakko alkaa uskoa, kun siitä niin paljon omakohtaista kokemusta sain. Oli pakko alkaa uskomaan muuhunkin, kuin pelkkään näkyvään maailmaan koska se oli niin vahvasti läsnä omakohtaisina kokemuksina. Tuona aikana etsin paljon tietoa asioista ja eri uskonnoista. Hain sitä omaa uskontoani, mutta jokaisessa oli jotain jota en vain pystynyt hyväksymään oikeaksi. Pitkään elin tilassa, jossa uskoin, mutta en osannut määritellä uskontoani mihinkään tarkan rajauksen sisälle.



Kunnes pikkuhiljaa kaikki selkeni. Löysin lisää ihmisiä, joilla oli samanlaisia kokemuksia ja näkemyksiä kuin minulla. Löysin " kotiin" ja löysin Jumalani :)) Minun uskontoni ja näkemykseni on enemmän palasia sieltä ja täältä, osittain ehkä New Ageakin. Rukoilen paljon ja enkelit ovat läsnä joka hetki, olen yhteydessä myös heihin :) Olen onnellinen, olen oppinut antamaan anteeksi enkä kanna kaunaa tai katkeruutta millekkään tai kellekkään. Näen kaiken rakkauden valossa, ja tiedän että Jumala on minussa, hän toimii minun kauttani. Hyväksyn jokaisen sellaisena kuin hän on, kaikki uskonnotkin. Minulla ei ole tarvetta julistaa omaa uskontoani kenellekään, sillä uskon siihen että sellaista helvettiä ei ole, kuin mitä kirkko opettaa. Kukaan ei siis joudu kadotukseen vaan olemme yhtä rakkaita Jumalalle jokainen, riippumatta siitä mihin uskomme tai olemme uskomatta.



Mutta siis yritän kertoa, että elämäni ei ole ollenkaan sellaista kuin miksi pelkäsin sen muuttuvan. Elän onnellista, tasapainoista elämää, ja lyön vaikka vetoa että en ole toisten mielestä " ihme hihhuli" , vaan olen kuin kaikki muutkin. Sillä erotuksella että ehkä olen keskimääräistä optimistisempi ja iloisempi ;) Elämäni on tosin muuttunut, mutta omasta tahdostani. En jaksa enkä halua enää arvostella toisia, liittyä selän takana puhujien joukkoon, en halua enää juoda alkoholia ja kulkea baareissa kuten ennen. Mieleni ei tee enää edes tupakkaa, enkä todellakaan lopettanut sitä mistään pakosta, vaan ainoastaan siksi että se yhtäkkiä alkoi maistumaan pahalta. :) Ennen ihmisten tunteet tarttuivat minuun tosi helposti, kiukku ja ärsyyntyminen jne. Nykyään olen tasapainoisessa tilassa itseni kanssa lähes koko ajan, eikä enää toisten ihmisten kiukunpuuskat tartu minuun :)



Paljon muutakin on tapahtunut, mutta kaikki minun omasta pyynnöstäni. Olen erityisen onnellinen nyt, tässä hetkessä, eikä minun tarvitse enää pelätä yhtään mitään. Tiedän että kaikki mikä tapahtuu, on aina loppujen lopuksi minun parhaakseni.



Sinulle ap, ja muille samoin ajatteleville. Etsikää sitä omaa totuuttanne. Opiskelkaa, tutustukaa ennakkoluulottomasti eri uskontoihin ja elämänkatsomuksiin ja löytäkää niistä se, joka sopii täysin omiin ajatuksiinne. Sitten kun huomaatte lukevanne jotain, jonka olette " aina tienneet sydämissänne " , olette löytäneet sen mitä etsitte :) Siinä vaiheessa kun löydätte oman totuutenne, ette enää pelkää mitään hihhulin leimaa tai muita rajoitteita elämässänne, koska tiedätte että oikea usko ei rajaa teiltä pois mitään, mitä rakastatte ja haluatte. Olkoon se sitten vaikka telkkarin katselu tai jotkut tietyt ystävät jne. Ihan mitä vain. Usko ei vie elämästänne pois mitään, mistä ette halua luopua. Usko vain tuo siihen lisää paljon, paljon rakkautta ja hyvää oloa :) Lohtua ja turvaa ;)



Enkeleitä ja Valoa :))

Olen uskonnollisessa ympäristössä kasvanut, mutta koska kristinusko ei vain tuntunut oikealta ja oikeudenmukaiselta, se aiheutti minussa suuria ristiriitoja. Kun älysin, että totuus ei ole uskontoihin sidottu, löysin rauhan ja tasapainon.

Oliskohan aika opetella sanomaan asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi ;))



t. 6



Ps. Minulla ei lapsuuden perheeni ollut millään tavoin uskonnollinen, joka aiheutti minulle monta unetonta yötä. Alle 10 vuotiaana itkin iltaisin, koska olin ymmärtänyt että jokainen joka ei usko, joutuu helvettiin ja ikuiseen kadotukseen. Arvaa vaan millaisen paniikin se aiheutti pienessä lapsessa.. pelkäsin että kun vanhempani joskus kuolevat (ja pikkuveljeni jne), niin en näe heitä enää koskaan sillä he joutuisivat helvettiin :(( Itsekin olin hiukan hukassa, helvettiin joutumisen pelon takia rukoilin iltaisin ja yritin olla sen arvoinen että minut ja perheeni huolittaisiin taivaaseen. Järkyttävää. Onneksi jossain vaiheessa tajusin, että asiat eivät voi noin mennä, ja ettei kaikkea kannata uskoa mitä toiset suustaan päästää.



(Ehkä heidän, jotka tällaista julistaa, kannattaisi miettiä pariin kertaan minkä ikäisille dualistista uskoaan saarnaa..)



t. 6

Suosittelen lämpimästi raamattuun tutustumista ja rukoilemista yksin. Mutta en suosittele sitä, että hönkäisette janoisina jonnekin tiukkaan " vapaaseen" seurakuntaan. Siellä Jeesuksen armon löytäminen voi olla vaikeaa. Kavereita löytyy varmasti ja tekemistä myös, mutta armoa / rakkautta ei välttämättä löydy.



Armo on vastaus kaikkeen mutta tiukka seurakuntayhteys ei ole vastaus yhtään mihinkään.



Nimim. " Kokemusta on"

Eli tahtoisin uskoa, mutta jokin pidättelee. Siis uskon, mutta kuitenkin jotain puuttuu.

Eli puolet elämästäni. Elän ihan tavallista elämää. Käyn töissä, mietin alanvaihtoa, oon äiti jnejne. Usko on ihana lisä elämään. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta :)



Jos tuntuu, että jotain puuttuu, kannattaa miettiä elämäänsä, onko uskon asiat mietitty kunnolla läpi, onko yhteyttä uskovaisiin, miten raamatuntuntemus....