Muutto Suomen sisällä ja uuden elämän aloittaminen
Olen asunut yhdessä pikkukaupungissa, hetken Oulussa ja pisimään Kuopiossa. Nyt Jyväskylässä. Kunnon koulutus löytyy, mutta työllistyminen on ollut vaikeaa ja koen kaupungin melko ankeaksi alkuinnostuksen jälkeen.
Ikää on jo sen verran, että ikäsyrjintä saattaa ruveta vaikuttamaan vähän ja puoliso olisi mukava löytää. Mietin piristäisikö Tampereelle muutto vai onko se liian pieni askel tässä vaiheessa elämää. Askel, johon ei olisi aikaa tuhlattavaksi. Pääkaupunkiseutu kiinnostaa myös, vaikka asumisen hinta ja laatu suhteessa maksukykyyn (ilman valmista työpaikkaa) voisi olla ongelma. Olen myös kuullut ristiriitaisia juttuja työllistymisestä; kovempi kilpailu jne.
Joskus tulevaisuudessa saatan muuttaa toiseen pohjoismaahan, mutta tarvitsisin vielä turvallisuutta ja onnistumisen kokemuksia Suomessa ennen noin ison päätöksen tekemistä.
Kommentit (2)
Olen asunut sekä Treella ja Hgissä, suosittelen molempia. Viihtyisiä kaupunkeja.
Bump