Konkurssit jatkaa kasvuaan
Alkaneiden konkurssien lisääntyy varsin vakaata vauhtia. Vuonna 2022 konkurssiin asetettiin 2 189, seuraavana vuonna 2 715 ja vuonna 2024 jo 3 035 yritystä. Jos nykyinen tahti jatkuu, konkurssi alkaa tänä vuonna yhteensä noin 3 300 yrityksessä.
Maksukyvyttömyysmenettelyjen määrät ovat pysyneet korkealla tasolla, konkurssiasiamiehen toimisto kommentoi aiemmin tänä vuonna.
Konkurssiasiamies tiedottaa, että 2020-luvun alun vuosimääriin verrattuna konkursseja alkoi jo viime vuonna noin 50 prosenttia enemmän. Nykytahdin perusteella voi arvioida, että niiden määrä kasvaa tänäkin vuonna 89 prosenttia.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/bef11de1-c63b-4a5a-8634-6fa6a9bbf8…
Hallitus: Menkää töihin.
Kommentit (67)
Rakennusala,ravintola ja majoitusala,Sanna miksi teit tuhosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienyrittäjiä. Ei tuollainen muutama sata uutta työtöntä entisistä yrittäjistä ole kuin hyttysen pissa nykyisessä työttömyyden valtameressä. Työttömiä on tällä hetkellä jo puoli miljoonaa, piilotyöttömiä vielä enemmän.
PK-yrityksiä, joita nyt konkurssiin kaadetaan, on suurin osa Suomen yrityksistä ja ne työllistävät 1-10 henkilöä jokainen (yhrittäjä mukaanlukien)
Orpon hallituksen aloitettua tässä maassa on tehty 10 000 konkurssia, joista on tullut 10 000-100 000 työtöntä. Eikä missäään tunnu persukokkareen mielestä :DDD
Suurin syy lopettamisiin on järkyttävä YEL-uudistus,kiitos Sanna.
6€ tilillä ja konkurssin jälkeen jäi maksettavaa lähes 100k€. Milläpä maksellaan . Ei mitään tukia saa Suomessa . Telttaan matka käy lasten kanssa. Pitää kertoa että ollaan nyt sitten vähän pidemmällä retkellä ja paistetaan makkaraa .
mutta menkäähän kuitenkin röihin !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on pihalla kuin lumiukko.
Marinin hallitus veti pohjan yrittäjiltä ja tappoi yksinyrittäjien uskon YEL maksuilla.
Näin yksinyrittäjänä on todettava, että Marinin hallitus ainakin välitti yksinyrittäjistä. Korona-aikana sain työttömyyskorvausta ensimmäistä kertaa elämässäni muutaman kuukauden ajan, kun pistivät koko yhteiskunnan seis. Se oli tietysti virhe sinänsä, mutta auttoivat kuitenkin pientä ihmistä itse luomassaan mäessä. Nykyinen hallitus taas nosti alvin yli kipurajan ja YEL-maksuakin kuulemma ollaan nyt sitten oikeasti nostamassa, omalle kohdalle tosin ei vielä ole iskenyt.
Vierailija kirjoitti:
6€ tilillä ja konkurssin jälkeen jäi maksettavaa lähes 100k€. Milläpä maksellaan . Ei mitään tukia saa Suomessa . Telttaan matka käy lasten kanssa. Pitää kertoa että ollaan nyt sitten vähän pidemmällä retkellä ja paistetaan makkaraa .
mutta menkäähän kuitenkin röihin !
Kaikkea hyvää teille <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos persut
Trkoitat varmaan Kokoomus?
Ketkä mahdollistavat Kokoomuksen politiikan? Persut.
Käyn paskomassa Petterin rappusille jos työmarkkinatukeen tulee joku hiton tarveharkinta siinä vaiheessa, kun putoan peruspäivärahalta. Veroja on kyllä saanut maksaa selkä vääränä, mutta mitään ei Petteri sallisi pienen yrittäjän saada takaisinpäin valtiolta.
t. entinen yrittäjä
Vierailija kirjoitti:
Pienyrittäjiä. Ei tuollainen muutama sata uutta työtöntä entisistä yrittäjistä ole kuin hyttysen pissa nykyisessä työttömyyden valtameressä. Työttömiä on tällä hetkellä jo puoli miljoonaa, piilotyöttömiä vielä enemmän.
Kellään heistä ei siis ole perhettä, lapsia, velkaa? Jokainen työtön todennäköisesti vähentää kulutustaan ja siten vaikuttaa muiden yrittäjien toimintaan.
Sinä et ymmärrä kerrannaisvaikutuksista mitään.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on pihalla kuin lumiukko.
Ei ole. Halitus on oikein hyvin selvillä siitä, mitä tapahtuu ja etsii tässä vaikeassa tilanteessa ratkaisuja.
Olisitpa sinäkin yhtä fiksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienyrittäjiä. Ei tuollainen muutama sata uutta työtöntä entisistä yrittäjistä ole kuin hyttysen pissa nykyisessä työttömyyden valtameressä. Työttömiä on tällä hetkellä jo puoli miljoonaa, piilotyöttömiä vielä enemmän.
PK-yrityksiä, joita nyt konkurssiin kaadetaan, on suurin osa Suomen yrityksistä ja ne työllistävät 1-10 henkilöä jokainen (yhrittäjä mukaanlukien)
Orpon hallituksen aloitettua tässä maassa on tehty 10 000 konkurssia, joista on tullut 10 000-100 000 työtöntä. Eikä missäään tunnu persukokkareen mielestä :DDD
Tämä hallitus ei ole näitä ongelmia luonut. Suomi ei elä tyhjiössä, vaan osana maailmaa, jossa tämä ilmiö tapahtuu. Suomi elää viennistä ja vienti ei vedä. Ehkä vähän maltillisempi palkapolitiikka ja umpivasemmistolaisen hallitukseen kasaaminen edelisellä hallituskaudella olisi auttanut osaltaan nykytilanteen halinnassa.
Koska teille ääliöille menee perille, että Suomi on elänyt yli varojensa? Edellinen hallitus keskittyi kehittelemään uusia menoja turbona. Tytöt päättivät, vaikkei heillä ollut mitään tietoa siitä, mistä rahat otettaisiin. Jo tuolloin oli tiedossa, että talous ei maailmassa ole nousussa. Mutta ei, kun.punikit pääsevät päättämään, silloin roiskitaan ja muut joutuvat siivoamaan jäljet.
Vierailija kirjoitti:
6€ tilillä ja konkurssin jälkeen jäi maksettavaa lähes 100k€. Milläpä maksellaan . Ei mitään tukia saa Suomessa . Telttaan matka käy lasten kanssa. Pitää kertoa että ollaan nyt sitten vähän pidemmällä retkellä ja paistetaan makkaraa .
mutta menkäähän kuitenkin röihin !
Jos tuo on tilanne, menet hakemaan sossusta. Teet ymmärrettävän selvityksen, ja sitten menet sinne. Tuki on tarkoitettu kaikille jotka ovat tilapäisen tuen tarpeessa (vaikka onkin monille vakituista tuloa vuosia).
Jos sossuvirkailija väittää, ettei se kuulu yrittäjille, niin hän on väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6€ tilillä ja konkurssin jälkeen jäi maksettavaa lähes 100k€. Milläpä maksellaan . Ei mitään tukia saa Suomessa . Telttaan matka käy lasten kanssa. Pitää kertoa että ollaan nyt sitten vähän pidemmällä retkellä ja paistetaan makkaraa .
mutta menkäähän kuitenkin röihin !
Kaikkea hyvää teille <3
Vähän väärälle lähetät toivotuksesi. Ei kukaan normaali tuossa tilanteessa vitsailisi telttaretkistä ja töihin menosta. Kyse on sairaan ihmisen pilailusta oikeiden perheiden kustannuksella. - Täällä on aina noita punikkeja aukomassa päätään.
Kiitos edellisen hallituksen siunaamalla Yel muutokselle!
Täysin hattukertoimella muodostuva Yel laskusta ei pienyrittäjät selviä!
Entisessä ei ollut mitään vikaa mutta kun teoreetikkotytöt meni päättämään puhtaasti ideologian pohjalta tämänkin asian
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6€ tilillä ja konkurssin jälkeen jäi maksettavaa lähes 100k€. Milläpä maksellaan . Ei mitään tukia saa Suomessa . Telttaan matka käy lasten kanssa. Pitää kertoa että ollaan nyt sitten vähän pidemmällä retkellä ja paistetaan makkaraa .
mutta menkäähän kuitenkin röihin !
Kaikkea hyvää teille <3
Vähän väärälle lähetät toivotuksesi. Ei kukaan normaali tuossa tilanteessa vitsailisi telttaretkistä ja töihin menosta. Kyse on sairaan ihmisen pilailusta oikeiden perheiden kustannuksella. - Täällä on aina noita punikkeja aukomassa päätään.
eipä ole mikään vitsi . Itse olet psykopaatti joka nauttii toisten kärsimyksestä . Kannattaa hakeutua hoitoon . Olet vaaraksi itselle ja muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia on varmaa. Yksikään konkurssiin mennyt firma ei ollut vasemmistolaisten omistuksessa, sillä heillä ei ole yhtäkään firmaa.
Tai sitten vasurit osaa budjetoida, markkinoida ja pitää firmansa pystyssä. Johtuu siitä, että vasemmistossa arvostetaan koulutusta, sivistystä ja älykkyyttä.
Hahahhah
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6€ tilillä ja konkurssin jälkeen jäi maksettavaa lähes 100k€. Milläpä maksellaan . Ei mitään tukia saa Suomessa . Telttaan matka käy lasten kanssa. Pitää kertoa että ollaan nyt sitten vähän pidemmällä retkellä ja paistetaan makkaraa .
mutta menkäähän kuitenkin röihin !
Kaikkea hyvää teille <3
Vähän väärälle lähetät toivotuksesi. Ei kukaan normaali tuossa tilanteessa vitsailisi telttaretkistä ja töihin menosta. Kyse on sairaan ihmisen pilailusta oikeiden perheiden kustannuksella. - Täällä on aina noita punikkeja aukomassa päätään.
Eikö tuo nyt ole vähän vainoharhaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos persut
Trkoitat varmaan Kokoomus?
Ketkä mahdollistavat Kokoomuksen politiikan? Persut.
Kiitämme Kokoomusta ja Perussuomalaisia heidän erinomaisesta työstään. He saivat karmean perinnön, kun Marin kännäilynsä lomassa kutsui vaihteeksi punikkihallituksensa kesärantaan julkisten lähdettyä vähän lepäämään ennen seuraavia Kesärannan bileitä pistivät valtion rahoja menemään sulle mulle periaatteella. Eikä tuo budejettikaan riittänyt, vaan tytöt kehittivät kasan menoja, joille eivät edes keksineet rahoituslähdettä, vaan kylmän rauhalisesti jättivät sen seuraavalle hallitukselle.
Näiden punikkibileiden jälkilaskua nyt tämä nykyhallitus joutuu setvimään, vaikka nykyisessäkin tilanteessa olisi yhdelle hallitukslle kosolti työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on pihalla kuin lumiukko.
Marinin hallitus veti pohjan yrittäjiltä ja tappoi yksinyrittäjien uskon YEL maksuilla.
Tämän hallituksen piti asia korjata, mutta eipä ole muutosta näkynyt...
On tää vaan niin kauheata..