Miksi väkivaltaisessa suhteesta pois päässyt ottaa silti uudestaan väkivaltaisen puolison?

Ei siitä tietenkään tykkää mutta itselleni on käynyt näin toistuvasti. 

Jos ei selvitä mikä omassa nupissa on niin nyrjähtänyt että tekee surkeita valintoja niin tietysti jatkaa vaan samaa kaavaa.

On sitten varmaan sellainen ihminen, että hakee parisuhteelta jotain vaarantunnetta / jännitystä, kun kerran kiltti tuntuu tylsältä. 

No sehän on tavallaan monimutkainen asia ja toisaalta hyvin yksinkertainen. 

Ihminen, joka on tottunut elämään tietynlaisessa ympäristössä, niin siitä tulee hänelle normaalia ja "turvallista" vaikka siitä kärsiikin. Voi kokea myös ettei ansaitse muuta tai sitten kokee myös, että osaa "pelata" sitä dynamiikkaa mutta normaali parisuhde tuntuu sitten oudolle ja jopa tylsälle. Se liittyy hermostoon ja psykologiaan.

Itse olen onneksi päässy tuollaisesta pois. Siihen ei auta kuin rehellinen itsetutkiskelu, vastuunotto omasta elämästä ja halu muutokseen. On pakko alkaa ymmärtämään, että on itse omasta elämästään vastuussa. Sitten tekee muutokset sen mukaan. Nykyään en antaisi kenenkään kohdella itseäni huonosti enkä alistu huonoihin ihmissuhteisiin. 

On traumatisoitunut, kadottanut itsetunnon ja omat rajat. Tarvitsee ammattiapua. 

Naiset on semmoisia ettei kiltti mies kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

On traumatisoitunut, kadottanut itsetunnon ja omat rajat. Tarvitsee ammattiapua. 

Tämä. Älä moit uhria. Moiti tekijää. 

En ottanut väkivaltaista miestä. Se yksi kerta riitti. Nyt on hyvä kiltti mies.

Vierailija kirjoitti:

No sehän on tavallaan monimutkainen asia ja toisaalta hyvin yksinkertainen. 

Ihminen, joka on tottunut elämään tietynlaisessa ympäristössä, niin siitä tulee hänelle normaalia ja "turvallista" vaikka siitä kärsiikin. Voi kokea myös ettei ansaitse muuta tai sitten kokee myös, että osaa "pelata" sitä dynamiikkaa mutta normaali parisuhde tuntuu sitten oudolle ja jopa tylsälle. Se liittyy hermostoon ja psykologiaan.

Itse olen onneksi päässy tuollaisesta pois. Siihen ei auta kuin rehellinen itsetutkiskelu, vastuunotto omasta elämästä ja halu muutokseen. On pakko alkaa ymmärtämään, että on itse omasta elämästään vastuussa. Sitten tekee muutokset sen mukaan. Nykyään en antaisi kenenkään kohdella itseäni huonosti enkä alistu huonoihin ihmissuhteisiin. 

Moni myös kasvaa tällaisessa ympäristössä eikä paremmasta tiedä. Hermosto ja aivot tykkää enemmän tutusta kuin tuntemattomasta, vaatii voimia tehdä muutoksia ja myös pysyä niissä. Muutos on mahdollinen mutta ei helppo, itse olen saanut valtavasti apua al-anonista. On myös tärkeä olla armollinen itselleen mutta ennenkaikkea rehellinen. Sinä et ole syy toisen  ongelmiin, sinä et voi vaikuttaa toisen käytökseen, ainoastaan omaasi. Ongelmat eivät ehkä poistu mutta voit oppia terveemmän tavan suhtautua niihin. Lopulta voit löytää voimia myös muutokseen, pienin askelin mutta ainakin oikeaan suuntaan. 

tsemppiä kaikille

Usein tosiaan toistetaan kotona koettua mallia ja valitaan vanhempansa kaltainen kumppani. Isälleni kaikki muu meni tärkeysjärjestyksessä perheen edelle ja huomasin toisen suhteeni kohdalla että valitsen samanlaisia ääliöitä. Kun asian oppi tunnistamaan niin oppi myös valitsemaan toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sehän on tavallaan monimutkainen asia ja toisaalta hyvin yksinkertainen. 

Ihminen, joka on tottunut elämään tietynlaisessa ympäristössä, niin siitä tulee hänelle normaalia ja "turvallista" vaikka siitä kärsiikin. Voi kokea myös ettei ansaitse muuta tai sitten kokee myös, että osaa "pelata" sitä dynamiikkaa mutta normaali parisuhde tuntuu sitten oudolle ja jopa tylsälle. Se liittyy hermostoon ja psykologiaan.

Itse olen onneksi päässy tuollaisesta pois. Siihen ei auta kuin rehellinen itsetutkiskelu, vastuunotto omasta elämästä ja halu muutokseen. On pakko alkaa ymmärtämään, että on itse omasta elämästään vastuussa. Sitten tekee muutokset sen mukaan. Nykyään en antaisi kenenkään kohdella itseäni huonosti enkä alistu huonoihin ihmissuhteisiin. 

Moni myös kasvaa tällaisessa ympäristössä eikä paremmasta tiedä. Hermosto ja aivot tykkää e

Kyllä, juuri näin. 

Olen sama kirjoittaja jonka viestiin vastasit. 

Itsekin kasvanut nimenomaan turvattomassa ympäristössä, joka johti sitten siihen etten kertakaikkiaan edes ymmärtänyt miten minua tulisi kohdella. Minä en vain tiennyt mikä on oikein ja mikä väärin itseäni kohtaan ja miellyttäminen oli selviytymiskeinona tullut automaatioksi. 

Kun sitten tarpeeksi monta kertaa oli väkivaltaisessa suhteessa ja muutenkin ihmissuhteet toksisia, niin jossain vaiheessa sitä sitten herää, että asioiden kuuluisi mennä näin. 

Tosi kova työ kaiken kaikkiaan ja psyykkisesti raskasta. Onneksi olen päässyt pois tuollaisesta vankilasta. En voi kuin olla kiitollinen. Ei ole niin itsestäänselvääkään, kaikille ei käy niin hyvä onni. Joten ymmärrän kyllä, että se on tosi monimutkaista vaikka lopulta myös yksinkertaista kun siihen herää. Prosessina kuitenkin pitkä, vaikea ja työläs. 

Tuli ihan ahdas tunne rintaan kun muistelee mistä tähän on tullut.

Ei ole helppoa heillä, jotka elävät noissa vaikeissa suhteissa mutta onneksi muutos on mahdollinen. Paljon voimia heille. 

Syy on lapsuudessa ja kotioloissa, siellä on jo kasvattajilla ollut rajojen kanssa ongelmia, itsetunnon lyttäämistä ja olemattomia sosiaalisia taitoja. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Liittyy tosiaan ylivirittyneeseen hermostoon ja psykologiaan, kuten joku jo aiemmin mainitsi. Henkilö pitää normaalina sitä huonoa kohtelua, koska se on tuttua ja eikä ole muunlaiseen tottunut, muu on vierasta.

Tätä sitten ihminen tiedostamattaan toistaa myös aikuisena. Se on tietty kuvio, jonka rikkomiseen tarvitaan iso oivallus, tiedostamista ja henkistä kasvua. Tietenkään ulkopuolinen ei sitä ymmärrä, miksei tuo ihminen käsitä ja miksi toistaa samaa. Ei se kuitenkaan ihan niin mene, että Heureka, edellinen löi, olenpa nyt fiksu ja otanpa nyt toisenlainen.

Voi olla, että tavalla tai toisella se uusikin aluksi hyvältä näyttävä suhde päätyy suurin piirtein samanlaiseen väkivaltakuvioon, vaikkei sellaisesta aluksi olisi mitään merkkejä eikä sitä ikinä uskoisi. 

Sen tiedostamisen täytyy olla syvä muutos ihmisen psyykessä ja se on usein pitkällisen ja kivuliaan työstön tulos. Siihen liittyy mm. suhteen työstäminen omiin vanhempiin, ja tilanteesta riippuen välien katkaisu kokonaan, väliaikaisesti tai ainakin etäisyyden otto ja ehkä vähintään jonkinasteinen ymmärrys ja anteeksianto. Tähän prosessiin voi mennä vuosikymmeniä.

Ap, ajattele, että se on tietty tietokoneohjelma, joka on aikoinaan kehitetty sellaiseksi, toimimaan sillä tietyllä tavalla. Kun lataat sen, se toimii tietenkin joka kerta sillä samalla tavalla, sellaiseksi millaiseksi se on kehitetty.

Vaaditaan aika paljon, että se ohjelma yhtenä päivänä havahtuu ja alkaa itse kehittämään itseään toisenlaiseksi.

Just näin! Sun lapsuus on ikäänkuin eräänlainen koodisto, ja sun vanhemmat edustaa sulle miniyhteiskuntaa. Opit sun vanhempien käytöksen perusteella, kuka olet ja miten maailma toimii. Esim. jos vanhempi toistuvasti vähättelee eikä kehu lasta, lapsi oppii että on arvoton. Tai jos vanhempi lyö lasta, lapsi kuvittelee että väkivalta on ok. 

 

Sit jonain päivänä lapsi kouluttautuu, pääsee näkemään muuta todellisuutta, tulee tietoiseksi maailmasta tai tapahtuu jotain dramaattista, jonka seurauksena hän ymmärtää mikä lapsuudessa oli pielessä.

Tietoiseksi tuleminen vaatii paljon itsetutkistelua ja terapiaa. Esim. läheisriippuvaisuudesta (eli ns. uhripositio) toipuminen vie keskimäärin kolme vuotta.

Paska lapsuus. Vielä paskempi ensimmäinen aviomies. Ei lyönyt mutta kaiken muun kyllä kävi läpi. Seuraava on vetänyt huolella turpaan mutta pikkujuttu ekaan mieheen verrattuna. Miten sen nyt ottaa. Eka oli sellanen kilttimies ja snobi suku. Kaikki niin suomenruotsalaista hellanduudelia.