Miksi joku matkustaisi Israeliin?
Tätä en ymmärrä. Ei kiinnosta pätkääkään kyseinen maa. Ennemmin jopa Venäjälle.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Tuttu kävi vuosia sitten ja totesi ettei toiste mene. Epäystävällistä meininkiä oli. Muutama tuttu uskis kävi, kun halusivat nähdä niitä pyhiä paikkoja. He olivat innoissaan.
Itselläni on aivan päinvastainen kokemus. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä, niin juutalaiset kuin arabitkin.
Unelmani on päästä kerran matkustamaan Israeliin. He ovat rakentaneet hyvinvointiyhteiskunnan nollasta aavikolle, ja tarinoiden polttopiste on aina ollut näissä maisemissa. Mennyt ja tuleva kohtaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Israel on ollut yksi mielenkiintoisimpia paikkoja, joissa olen käynyt. Kellumista kuolleessa meressä ja Jerusalemin kaikki historialliset paikat. Oikein hieno matkailumaa.
Olen aina halunnut mennä, harmittaa kun joskus vaihdon ton kohteen toiseen, kun aattelin, että liian hankala lasten kanssa.
Mikä siinä on liian hankalaa verrattuna vaikka Espanjaan?
Israelissa hienoja loma kohteita ja talvi aikaan myös lämmin. Olen käynyt kerran Israelissa Eilatissa ja sieltä käsin kävin myös Jerusalemissa. Suosittelen myös muille Israelia näin turistin kannalta. Nyt on tosin huono aika matkustaa vallitsevan tilanteen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdelläkään eurolla ei pidä tukea kansanmurhaa.
Miksi sitten ostat kiinalaista krääsää?
En osta.
Mitä teille maksetaan, että kirjoitatte näitä Israelin ylistyksiä? Liian läpinäkyvää, halpa trikkinne ei mene lävitse.
Perheemme on juutalainen ja olisi mielenkiintoista käydä maailman ainoassa juutalaisessa yhteiskunnassa. Israelissa on myös maailman merkkinähtävyyksiä ja historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Israel on ollut yksi mielenkiintoisimpia paikkoja, joissa olen käynyt. Kellumista kuolleessa meressä ja Jerusalemin kaikki historialliset paikat. Oikein hieno matkailumaa.
Olen aina halunnut mennä, harmittaa kun joskus vaihdon ton kohteen toiseen, kun aattelin, että liian hankala lasten kanssa.
Mikä siinä on liian hankalaa verrattuna vaikka Espanjaan?
Espanjassa naapurista ei ammuta päivittäin raketteja niskaan. Noilla on Hamas ja muut aiheuttamassa hämminkiä.
Vierailija kirjoitti:
Perheemme on juutalainen ja olisi mielenkiintoista käydä maailman ainoassa juutalaisessa yhteiskunnassa. Israelissa on myös maailman merkkinähtävyyksiä ja historiaa.
Kaikkea soopaa sinäkin keksit.
Vierailija kirjoitti:
Perheemme on juutalainen ja olisi mielenkiintoista käydä maailman ainoassa juutalaisessa yhteiskunnassa. Israelissa on myös maailman merkkinähtävyyksiä ja historiaa.
Miksi ette ole käyneet?
Olisin halunnut matkustaa sinne ruuan vuoksi.

Onko älyssä puutteita?
Vierailija kirjoitti:
Olisin halunnut matkustaa sinne ruuan vuoksi.
Minkä ruuan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheemme on juutalainen ja olisi mielenkiintoista käydä maailman ainoassa juutalaisessa yhteiskunnassa. Israelissa on myös maailman merkkinähtävyyksiä ja historiaa.
Miksi ette ole käyneet?
Ei olla ehditty ja nyt ei sinne kannata lähteä.
Liian vaarallista, voi joutua terojen iskun kohteeksi.
Olen aina unelmoinut matkustavani Israeliin. Ei vaan ole ollut varaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta Israel on ollut yksi mielenkiintoisimpia paikkoja, joissa olen käynyt. Kellumista kuolleessa meressä ja Jerusalemin kaikki historialliset paikat. Oikein hieno matkailumaa.
Olen aina halunnut mennä, harmittaa kun joskus vaihdon ton kohteen toiseen, kun aattelin, että liian hankala lasten kanssa.
Mikä siinä on liian hankalaa verrattuna vaikka Espanjaan?
Ne turvatarkastukset ja ois pitänyt olla kentällä jo kolmea tuntia ennen, netistä luetut jutut vaikutti silloin.
Haluan kyllä matkustaa Palestiinaan, mutta en juuri Israeliin. Turha valtio, jonka voisi poistaa ja kaikki olisivat onnellisia.
Miksi sitten ostat kiinalaista krääsää?