Mitä ajattelette uusperheestä, jossa lapset ovat suurimman osan ajasta omissa huoneissaan?

Riippuu varmaan iästä että miten aikaa kuluttavat. Meidän lapset on 8 ja 10, ja vietetään paljon aikaa yhdessä, esim. syödään kaikki ateriat yhdessä, pelataan usein, välillä otan lapset mukaan ruoanlaittoon ja joskus käydään uimassa sekä leikkipuistossa. Uskon tosin että kun murkku-ikä tulee, lapsille tulee varmaan vaihe, jolloin viihtyvät paremmin omissa huoneissaan, mutta silloinkin tulen vaatimaan että syödään yhdessä ainakin päivällinen.

Miksi minun pitäisi ajatella jotain sinun perheestäsi?

Uusperheet ovat kyllä yksi helvetti.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan iästä että miten aikaa kuluttavat. Meidän lapset on 8 ja 10, ja vietetään paljon aikaa yhdessä, esim. syödään kaikki ateriat yhdessä, pelataan usein, välillä otan lapset mukaan ruoanlaittoon ja joskus käydään uimassa sekä leikkipuistossa. Uskon tosin että kun murkku-ikä tulee, lapsille tulee varmaan vaihe, jolloin viihtyvät paremmin omissa huoneissaan, mutta silloinkin tulen vaatimaan että syödään yhdessä ainakin päivällinen.

Lapset ovat olleet tuollaisia ekalta luokalta lähtien. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi ajatella jotain sinun perheestäsi?

Ei ole minun perhettäni, vaan veljeni perhettä. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi ajatella jotain sinun perheestäsi?

Ei ole minun perhettäni, vaan veljeni perhettä. ap

Tajuatko yhtään, miten sairasta on olla noin yksityiskohtaisesti selvillä veljen perhe-elämästä? Istutko siellä ikkunan takana vahtimassa, kun tunnin tarkkuudella tiedät, missä lapset milloinkin ovat?

En minä isän luona viettänyt isän kanssa koko aikaa. En tehnyt niin kotonakaan äidin kanssa. Oikeastaan on ihan hyväkin mielestäni, että se oleilu toisen luona ei ole "juhlaa" vaan siihen kuulu arki ja arkinen läsnäolo, joka on se juju. 

Muistelen silti hyvällä isän kanssa vietettyjä hetkiä, vaikka saatoin käytännössä olla ulkona leikkimässä koko ajan. Välillä puuhattiin jotain yhdessä. Se, että lapset ja varmaan vanhempikin, on paljon puhelimella, on toinen juttu. Se ei ole ok missään iässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi ajatella jotain sinun perheestäsi?

Ei ole minun perhettäni, vaan veljeni perhettä. ap

Tajuatko yhtään, miten sairasta on olla noin yksityiskohtaisesti selvillä veljen perhe-elämästä? Istutko siellä ikkunan takana vahtimassa, kun tunnin tarkkuudella tiedät, missä lapset milloinkin ovat?

Veli itse tietää, mitä siellä tapahtuu ja me kaksi kommunikoimme. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa mieheni teinien kohdalla. Ovat koko ajan omissa huoneissaan, ruokaakin hakevat ja menevät syömään huoneisiinsa. Näen heitä 15 minuuttia vuorokaudessa. Mies näkee 60 minuuttia enemmän, kun hakee ja vie heidät.

Miksi he tulevat meille, jos ei kiinnosta? Äitikö pakottaa?

 

Niin, mikäköhän ne lapset ajaa omiin oloihinsa. Sinä sen paremmin tiedät.

En itse asiassa tiedä. Teen lapsiviikonloppuina omia juttujani, eli en ole edes paikalla. Kun tulen kotiin, niin mies makaa sohvalla ja lapset ovat omissa huoneissaan.

Todennäköisesti heillä oli samanlaista silloin, kun lasten vanhemmat olivat naimisissa toistensa kanssa. Mies makasi sohvalla ja ehkä hänellä oli TV päällä. Muu perhe teki omia juttujaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi minun pitäisi ajatella jotain sinun perheestäsi?

Ei ole minun perhettäni, vaan veljeni perhettä. ap

Tajuatko yhtään, miten sairasta on olla noin yksityiskohtaisesti selvillä veljen perhe-elämästä? Istutko siellä ikkunan takana vahtimassa, kun tunnin tarkkuudella tiedät, missä lapset milloinkin ovat?

Veli itse tietää, mitä siellä tapahtuu ja me kaksi kommunikoimme. Ap

Varsin kummallinen perhe, kun tunti tunnilta raportoidaan siskolle, mitä perheen lapset tekevät. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi viikonloppuvanhemmuus tekisi miehestä jotenkin paremman isän? Omani oli koko viikonlopun omassa harrastuksessaan ja jätti veljeni ja minut kaksin omakotitaloon. Alakouluikäisinä. 

Koskahan te suomipellet opitte, että miehet eivät ole naisten vertaisia vanhempia, vikka laki kovasti niin valehteleekin?

Toiset on toiset ei. Oma isäni oli hyvä isä ja tykkäsi puuhata meidän kanssa, hänellä oikein silmät loisti kun pääsi lomilla viemään perhettä eri paikkoihin ja viettämään lastensa kanssa mukavaa yhdessäoloaikaa ilman aikatauluja tai mitään.

Sama molemmilla isoisillä; lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset.

Eli ei voi yleistää, että "suomimiehet" olisivat sitä tai tätä.

Joka toinen viikonloppu on todella vähän, joten oudolta kuulostaa ettei halua tuon enempää viettää lastensa kanssa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Joka toinen viikonloppu on todella vähän, joten oudolta kuulostaa ettei halua tuon enempää viettää lastensa kanssa aikaa.

Entä jos se onkin niin päin, että lapset eivät halua viettää aikaa isänsä ja tämän naisystävän kanssa? 

Ap varmaan toivoo, ettieivät lapset tulisi lainkaan, mutta kuuluuhan toisellekin vanhemmall vähän vapaata.  Siksi he tulevat, mutta he vierastavat sinua ja pysyttelevät huoneissaan, ettei tarvitsisi tavata.  

Vierailija kirjoitti:

Ap varmaan toivoo, ettieivät lapset tulisi lainkaan, mutta kuuluuhan toisellekin vanhemmall vähän vapaata.  Siksi he tulevat, mutta he vierastavat sinua ja pysyttelevät huoneissaan, ettei tarvitsisi tavata.  

Ap on näiden lasten täti, ei äitipuoli. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa mieheni teinien kohdalla. Ovat koko ajan omissa huoneissaan, ruokaakin hakevat ja menevät syömään huoneisiinsa. Näen heitä 15 minuuttia vuorokaudessa. Mies näkee 60 minuuttia enemmän, kun hakee ja vie heidät.

Miksi he tulevat meille, jos ei kiinnosta? Äitikö pakottaa?

Ei vaan toimivat niin, koska ovat teinejä. Niinhän nuo ydinperheessäkin tekee. Voitte toki sanoa, että syödään nyt edes yhdessä ja tavallaan pakottaa edes syömään teidän kanssa. Näin mekin teemme teiniemme kanssa, ettei aina sitä lautasta viedä omaan huoneeseen vaan voi ihan hyvin sen 10min olla meidänkin kanssa. Joskus menen teinin huoneeseen erikseen jututtamaan. Joskus intoutuvat juttelemaan, joskus on nuivaa. Yksi auttava keino on hieroa jalkoja (auts, joskus hikisiäkin) samalla, niin tykkäävät niin paljon, etteivät sentään aja pois ja alkavat puhua. 

Joskus, ihan joskus, saadaan nuo pelaaman meidän kanssa jotain peliä. Silti sekin voi olla kuin jotain kidutusta ja tekevät niin vain, koska vaadimme.