Muita keitä ahdistaa sukulaisten näkeminen?
Ovat päällisin puolin ihan mukavia ihmisiä mutta silti ahdistaa. En osaa selittää. Mistäköhän johtuu?
Kommentit (14)
Ne lapsuuden tunteet palaavat, kun suku taas kokoontuu, ja ne palaavat yleensä kaikille paikalla olijoille.
Ihan normaalia. En minäkään kestä sukulaisia yhtään! Tästä syystä en enää heitä tapaakaan.
Sama. En ole nähnyt sukulaisia sitten yo-juhlieni.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. En tiedä, mistä epämukavuuden tunne tulee. Juontuu ehkä jotenkin jo lapsuudessa koetusta kelpaamattomuudesta, ja siitä, ettei vieläkään asioista puhuta avoimesti. Joku ajatus siitä, että selän takana vatkotaan kun mun elämäni on mennyt ihan eri tavalla, kuin muitten. Suvun musta lammas.
Tämä se varmasti on. Äidilläni yksi sisarus ja heidän perhe aina ollut vähän ns parempia. Päällisin puolin tosiaan ovat ihan ystävällisiä ja keskustelevat asiallisesti. Mutta pitävät tosi vahvasti yhtä ja en tiedä miten aina tulee tosi ulkopuolinen olo heidän seurassaan. Jos esim nähdään jossain sukujuhlissa he tosi näkyvästi siinä minun edessäni iloitsevat toistensa näkemisestä, vaikka siis näkevät muutenkin, eivätkä ole yhtään kiinnostuneita vaihtamaan kuulumisia minun kanssani.
Minun äitini on jo pitkään ollut vakavasti mielenterveysongelmainen, samoin yksi sisarukseni. Toinen kuolikin sitten jo nuorena. Olen siis ainoa ns kutakuinkin normaali perheestämme, isä oli myös normaali työssäkäyvä mies, joskaan ei korkeasti koulutettu ja ikävä kyllä hän myös kuoli jo useita vuosia sitten.
Silti koen aina sen tunteen että minuakin jotenkin väheksytään. Serkkuni ovat osa korkeasti koulutettuja, joskaan eivät kaikki. Äitiäni katsovat alaspäin ja jotenkin hänen hyvinvointiaan myös vähän pistävät minun vastuulleni, että minun pitäisi enemmän viettää aikaa hänen kanssaan jne kun olen lähisukulainen. En todella osaa selittää, mutta joku klikki tässä on, ja jotenkin tunnen kuinka selän takana arvostellaan. Mitään yhteyttä eivät itse pidä minuun, eivät ole senkään jälkeen kyselleet kuulumisia kun ollut isoja menetyksiä.
T. Ap
Kuulostavat tunnekylmiltä? Ymmärrettävää ettei sellaisten kanssa halua olla tekemisissä.
Täällä yksi.. Myös miehen suvussa minua pidetään aina jotenkin vähän huonompana.
Ap vaikuttaa tosi raskaalta tyypiltä. Ei ihme että kierretään kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa tosi raskaalta tyypiltä. Ei ihme että kierretään kaukaa.
Okei.. No en ole koskaan valittanut näille sukulaisille mitään tai tuonut huuliani heidän kannettavakseen, tai tyrkyttänyt seuraani. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ne lapsuuden tunteet palaavat, kun suku taas kokoontuu, ja ne palaavat yleensä kaikille paikalla olijoille.
Onko se näin? Kamalaa.
Se juoruaminen ja utelu kyllä v*tuttaa. Suuttuisivat varmaan, jos samaan tapaan utelisin heidän asioitaan.
Meidän perhe oli suvun ns. white trash perhe. Häpeän tunne tuli tutuksi jo hyvin nuorena. Äitini asui vielä kotona, kun synnyin. Ja isäni oli epävakaa, peliongelmainen, epäsiisti juntti joka ei edes hampaitaan pessyt koskaan ja tupakkaa kului. Joskus jouduin kulkemaan liian pienissä vaatteissa tai äitini vanhoissa rikkinäisissä talvikengissä. Eli rahaa ei paljoa ollut osittain isäni peliongelman takia. Pystyn vieläkin tuntemaan sen lannistuneen ja häpeän olotilan jota lapsena ja nuorena tunsin. Usein mietin, että miksi juuri minä olen syntynyt tällaiseen perheeseen, kun serkuillani oli normaalit hyvin käyttäytyvät vanhemmat ja mukavat kotiolot. Heidän ei tarvinnut tuntea häpeää eikä lannistuneisuutta.
Eli kyllä, tietyllä tavalla ahdistaa nähdä sukulaisia, koska tunnen olevani huonompaa porukkaa, vaikka eivät edes ole koskaan osoittaneet mitään tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perhe oli suvun ns. white trash perhe. Häpeän tunne tuli tutuksi jo hyvin nuorena. Äitini asui vielä kotona, kun synnyin. Ja isäni oli epävakaa, peliongelmainen, epäsiisti juntti joka ei edes hampaitaan pessyt koskaan ja tupakkaa kului. Joskus jouduin kulkemaan liian pienissä vaatteissa tai äitini vanhoissa rikkinäisissä talvikengissä. Eli rahaa ei paljoa ollut osittain isäni peliongelman takia. Pystyn vieläkin tuntemaan sen lannistuneen ja häpeän olotilan jota lapsena ja nuorena tunsin. Usein mietin, että miksi juuri minä olen syntynyt tällaiseen perheeseen, kun serkuillani oli normaalit hyvin käyttäytyvät vanhemmat ja mukavat kotiolot. Heidän ei tarvinnut tuntea häpeää eikä lannistuneisuutta.
Eli kyllä, tietyllä tavalla ahdistaa nähdä sukulaisia, koska tunnen olevani huonompaa porukkaa, vaikka eivät edes ole koskaan osoittaneet mitään tuollaista.
Tunnistan myös tämän. En koe olevani huonompi sellaisissa porukoissa joissa eivät tunne taustojani tai vaikka tietäisivät asioita niin ne eivät ole millään tapaa oleellisia. T.Ap
Tuttu tunne. En tiedä, mistä epämukavuuden tunne tulee. Juontuu ehkä jotenkin jo lapsuudessa koetusta kelpaamattomuudesta, ja siitä, ettei vieläkään asioista puhuta avoimesti. Joku ajatus siitä, että selän takana vatkotaan kun mun elämäni on mennyt ihan eri tavalla, kuin muitten. Suvun musta lammas.