Sisustusvinkkejä bulkkiasuntoon
Ostin 7 vuotta sitten rakennetun pienen asunnon, jossa materiaalit halvinta mahdollista. Eli harmaat laminaattilattiat, keittiön tasot laminaattia, vessan lattia harmaata laattaa ja seinät isoa valkoista laattaa. Eli siis mustavalkoinen aikansa koti.
Miten saisin kotiini tunnelmaa? Lattia alkaa jo vähän pullistella, eli millainen lattia sopisi? Mitä muita vinkkejä, joilla saisi kotiin arvokkuutta, kodikkuutta ja ajattomuutta?
Kyse siis uudesta kohteesta, eli sinänsä mitään nyt muodikkaita 50-luvun juttuja ei tarvitse. Haluaisin säilyttää ajan hengen kuitenkin.
Onko kenelläkään mitään vinkkejä?
Kommentit (20)
Parketti ja tapetti hyvä. Sitten jos mahdollista, vaihda kaikki ovet esimerkiksi täyspuisiksi, keittiön työtaso myös vaikka puuta tai kiveä. Oletan, että näissä halvoissa ovet ovat lastulevyä.
Kiitos näistä! Lisää otetaan vastaan!
Täyspitkät runsaat verhot makuu- ja oleskelutiloihin. Kaapistojen ovien vaihto puisiksi.
Viherkasveilla saa kodikkuutta tilaan kuin tilaan.
Tee siitä sellainen missä itse viihdyt, vaikea antaa vinkkejä kun ei tiedä makuasi. Itse asun uudessa asunnossa, johon pääsin jo rakentamisvaiheessa tekemään haluamani muutokset eli erilaiset parketti ja pöytätasot kuin mitä olisi kuulunut hintaan, kylppärin kaakelit erilaiset, integroidut kodinkoneet ja täyspuiset valkoiset kaapistot. Myös kaappien vetimet vaihdoin toisenlaisiksi kuin mitä oli ehdotus. Saunan poistatin turhana ja tilalle isompi vaatehuone. Makuuhuoneen väritys tummansinistä, muuten valkoiset seinät. Kalusteeni ovat pääosin vanhoja, perittyjä, mutta mieluisiani. En välitä siitä mikä on muotia tai mikä on oikeappista tyyliä vaan ihan vain siitä mikä on mukavaa ja kaunista omaan silmääni niin, että kotona on miellyttävä oleskella.
Valaistuksella on iso merkitys kodikkuuden luomisessa. Huoneessa tulisi olla epäsuoraa valaistusta, jalka- ja pöytävalaisimia. Kattovalolla valaistaan vasta kun valoa tarvitsee paljon esim siivotessa.
Tapettia seiniin. Tekee paljon. Sitten täyspuisia huonekaluja. Tämä jo riittää melko pitkälle kodikkuuden luomiseen.
Matot ja riittävän isot sellaiset! Suomalaisilla on melkein järjestään liian pieniä mattoja. Esim olkkarissa maton tulisi olla niin iso että siihen mahtuu päälle sohvan etujalat plus sohvapöytä (ja mahdollisesti myös nojatuolin etujalat jos sellainen/sellaiset on) ja sen tulisi ulottua sohvan sivuilta yli pari-kolkyt senttiä. Näin se kokoaa ja rajaa visuaalisesti sohvan+pöydän omaksi ryhmäkseen. Tärkeää etenkin nykyisissä seinättömissä asunnoissa joissa keittiö ja oleskelu on samassa huoneessa.
Ja toinen juttu että taulut oikealle korkeudelle, nekin on monella liian korkealla.
Ite oon haaveillut vinyylilattiasta, paljon kivempi kuin laminaatti mutta lapsi- ja lemmikkiperheeseen olisi kuitenkin käytännöllisempi kuin parketti/puu. Tyyliltään saatavilla vaikka mitä vaihtoehtoja.
Mahtavia vinkkejä! Sisustuksella olenkin jo yrittänyt, eli juuri viherkasveja, mattoja, tauluja ja verhokin on. Mutta koska asunto on pieni, ei viitsi kauheasti tavaroitakaan hankkia ja olenkin ajatellut, että panostaisin materiaaleihin ja rakenteisiin.
Eikös vinyylilattia ole muovia? Juuti tuosta muovisesta vaikutelmasta haluaisin eroon.
Mä tykkään että sängyssä on oltava runko. Tai ainakin kunnon pääty. Pelkkä runkopatja ilman päätyä on tosi opiskelijakämppämäinen.
Vierailija kirjoitti:
Valaistuksella on iso merkitys kodikkuuden luomisessa. Huoneessa tulisi olla epäsuoraa valaistusta, jalka- ja pöytävalaisimia. Kattovalolla valaistaan vasta kun valoa tarvitsee paljon esim siivotessa.
Tämä. Vähintään kolme eri valoa per huone. Yleisvalaistus, tunnelmavalaistus jne.
Vierailija kirjoitti:
Tapettia seiniin. Tekee paljon. Sitten täyspuisia huonekaluja. Tämä jo riittää melko pitkälle kodikkuuden luomiseen.
Puu tekee kodikkuutta mutta älä vedä koko huonetta täyteen puuta ja vielä samaa sävyä. Osa huonekaluista on hyvä pitää kevyempiä (esim metallirakenne).
Vierailija kirjoitti:
Mahtavia vinkkejä! Sisustuksella olenkin jo yrittänyt, eli juuri viherkasveja, mattoja, tauluja ja verhokin on. Mutta koska asunto on pieni, ei viitsi kauheasti tavaroitakaan hankkia ja olenkin ajatellut, että panostaisin materiaaleihin ja rakenteisiin.
Kannattaa valita joka huoneeseen se yksi kalliimpi elementti aidosta materiaalista. Keittiön kivitaso, kylppäriin laatoitus, olohuoneeseen parketti jne.
Vierailija kirjoitti:
Matot ja riittävän isot sellaiset! Suomalaisilla on melkein järjestään liian pieniä mattoja. Esim olkkarissa maton tulisi olla niin iso että siihen mahtuu päälle sohvan etujalat plus sohvapöytä (ja mahdollisesti myös nojatuolin etujalat jos sellainen/sellaiset on) ja sen tulisi ulottua sohvan sivuilta yli pari-kolkyt senttiä. Näin se kokoaa ja rajaa visuaalisesti sohvan+pöydän omaksi ryhmäkseen. Tärkeää etenkin nykyisissä seinättömissä asunnoissa joissa keittiö ja oleskelu on samassa huoneessa.
Ja toinen juttu että taulut oikealle korkeudelle, nekin on monella liian korkealla.
Tauluissa myös ryhmät on paremman näköisiä kuin sinne tänne pitkin ripotellut yksittäiset taulut
Parkettilattia ja sitten joku yksi Artekin tuoli, siihen jalkalamppu viereen ja viherkasvi
Meillä on myös tuikitavallinen pakettitalo, mutta sisältä lämmin ja persoonallinen. Olen ajan kanssa kerännyt taidetta ja antiikkia, josta pidän. Trendit muuttuvat ja nyt on enemmän kuviotapetteja ja seinissä kauniita sävyjä valkoisen sijaan. Kun ostaa harkiten ja vain sellaista, josta itse oikeasti pitää, tulee hyvä lopputulos, oma tyyli on se punainen lanka. Ihailen sellaisia koteja, vaikka ne olisivat tyyliltään hyvinkin erilaisia kuin oma makuni. Mikään ei ole tylsempää kuin kaikki kerralla Jyskistä -sisustus.
Vierailija kirjoitti:
Parkettilattia ja sitten joku yksi Artekin tuoli, siihen jalkalamppu viereen ja viherkasvi
Todella kolkkoa, tylsää ja rumaa.
No klassinen tammiparketti on aina hieno. Maalaamalla ja/tai tapetoinnilla saa persoonallisuutta sisustukseen.