Kurjaa asua yksin yksiössä.

On se tylsää. Vanhetessa kaverit katoaa jonnekin ja kaikki.  Ainoa ilo on kävelylenkki ja juttelu kukkasille.  Nuoret pitää tyhmänä ja eivät edes ymmärrä mitä höpiset. 

Mun kaverin mies on psykiatri kaupungilla. Kysyin, mikä on yleisin asiakaskuntasi. Sanoi, että naiset, jotka masentuneet lasten muutettua omilleen. 

ei olis kannattanut erota

Mun ainoa ilo elämässä on jos poika laittaa viestiä. Harvoin sen kanssa puhelimessa puhutaan. 

Hanki harrastus ja kohtaa uusia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Hanki harrastus ja kohtaa uusia ihmisiä.

Niin kaikki sanoo mutta mikään ei enää kiinnosta. 

Mulla ei ole edes lapsia. Eikä puolisoa. Mutta mä nautin kyllä yksin asumisesta, asun tosin kaksiossa enkä yksiössä. Ikää 50 v ja nainen. Olen aina asunut yksin, ja siis tottunut. Ihmissuhteita mulla ei ole paitsi vanhenevat vanhemmat, enkä niitä kaipaa.

No ei ole, ylellisyyttähän se on. Lapset ja varsinkin aviomiehet sotkevat paljon.

Minäkin asun yksiössä ja töiden jälkeen maleksin täällä yksin. Tuutko mun katsoon leffaa ja voidaan myös käydä kåvelyllä ja harrastaa yhdyntää. 

Vierailija kirjoitti:

On se tylsää. Vanhetessa kaverit katoaa jonnekin ja kaikki.  Ainoa ilo on kävelylenkki ja juttelu kukkasille.  Nuoret pitää tyhmänä ja eivät edes ymmärrä mitä höpiset. 

Ne kaverit katoaa jos et itse näe yhtään vaivaa. Jos koskaan mikään tekeminen ei sovi ja aina on vaikeaa, niin ei sellaista ihmistä loputtomiin jaksa mihinkään pyydellä ja ehdotella tapaamista. 

Noin käy kun koko persoona on pelkästään äitinä oleminen. Elämällä on paljon kaikenlaista tarjottavaa, surullista että moni päätyy tuohon jamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki harrastus ja kohtaa uusia ihmisiä.

Niin kaikki sanoo mutta mikään ei enää kiinnosta. 

Mene lääkäriin. 

Vierailija kirjoitti:

Noin käy kun koko persoona on pelkästään äitinä oleminen. Elämällä on paljon kaikenlaista tarjottavaa, surullista että moni päätyy tuohon jamaan. 

Oli se 

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverin mies on psykiatri kaupungilla. Kysyin, mikä on yleisin asiakaskuntasi. Sanoi, että naiset, jotka masentuneet lasten muutettua omilleen. 

Jos naiset alkaisivat elämään 100% omaa elämäänsä välittömästi kun pääsevät eroon lapsista, iso osa näistä lapsista kuolisi tai joutuisi onnettomuuksiin. Naisten kärsimys pitää heitä hengissä.

Kokeilkaa huviksenne jos ette usko.

En ostanut eron jälkeen yksiötä, ihan tarkoituksella. Sen aika on vanhana. Kaksio tuntuu enemmän kodilta. 

Omat lapseni muuttivat pois kotoa neljä vuotta sitten. Kaksoset siis. Ensin poika ja sitten vähän perästä tytär. Kyllä täytyy sanoa, että meni pitkään ennen kun opin nauttimaan elämästä. En oikein vieläkään oivalla sitä, että minulla ei ole kiire jumpan jälkeen kotiin, mutta aina lähden sieltä ensimmäisten joukossa pois ;).

Se tyhjyys on valtava. Etenkin, kun on eronnnut. Mutta pikkuhiljaa elämään alkaa tulemaan omat rutiinit jne ja se helpottaa kyllä. Minäkin asun yksiössä ja välillä haaveilen isommasta asunnosta, mutta en halua enää maksaa ns. turhista neliöistä, joten yksiö saa nyt riittää.

Toki minäkin haaveilen vielä parisuhteesta. Välillä kaipaan sitä enemmän ja sitten en taas lainkaan. Loma-aika on sellainen, jossa yksinäisyys vähän korostuu. Mutta siihenkin tottuu. 

Muuta lohdutuksen sanaa ei nyt ole, kuin, että tee asioita joista nautit ja saat iloa. Itselläni näitä ovat opiskelu työn ohella sekä monipuolinen liikunta. Jumpparyhmässä on tullut jumppakavereita, joiden takia jaksaa lähteä sinne jumalle ja on aina joku, jonka kanssa vaihtaa sana tai pari. Etätyöläisenä kun sitä on välillä melko yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin asun yksiössä ja töiden jälkeen maleksin täällä yksin. Tuutko mun katsoon leffaa ja voidaan myös käydä kåvelyllä ja harrastaa yhdyntää. 

Mahtavaa kun miehet esittävät toverillista ja ystävällistä päästäkseen siittämään.

Miesten kanssa vuorovaikutusessa on aina sellaiset 5min ihan mukavaa ja sitten kiskaistaan penis esiin ja kaikki on pilalla. 

Harmi, ettette ole ihmisiä. Olisitte voineet sopia maailmaan, mutta valitettavasti ei näytä onnistuvan.

Vierailija kirjoitti:

Omat lapseni muuttivat pois kotoa neljä vuotta sitten. Kaksoset siis. Ensin poika ja sitten vähän perästä tytär. Kyllä täytyy sanoa, että meni pitkään ennen kun opin nauttimaan elämästä. En oikein vieläkään oivalla sitä, että minulla ei ole kiire jumpan jälkeen kotiin, mutta aina lähden sieltä ensimmäisten joukossa pois ;).

Se tyhjyys on valtava. Etenkin, kun on eronnnut. Mutta pikkuhiljaa elämään alkaa tulemaan omat rutiinit jne ja se helpottaa kyllä. Minäkin asun yksiössä ja välillä haaveilen isommasta asunnosta, mutta en halua enää maksaa ns. turhista neliöistä, joten yksiö saa nyt riittää.

Toki minäkin haaveilen vielä parisuhteesta. Välillä kaipaan sitä enemmän ja sitten en taas lainkaan. Loma-aika on sellainen, jossa yksinäisyys vähän korostuu. Mutta siihenkin tottuu. 

Muuta lohdutuksen sanaa ei nyt ole, kuin, että tee asioita joista nautit ja saat iloa. Itselläni näitä ovat opiskelu työn oh

Kannattaa ylläpitää niitä kaverisuhteita niin ei päädy tuohon jamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverin mies on psykiatri kaupungilla. Kysyin, mikä on yleisin asiakaskuntasi. Sanoi, että naiset, jotka masentuneet lasten muutettua omilleen. 

Jos naiset alkaisivat elämään 100% omaa elämäänsä välittömästi kun pääsevät eroon lapsista, iso osa näistä lapsista kuolisi tai joutuisi onnettomuuksiin. Naisten kärsimys pitää heitä hengissä.

Kokeilkaa huviksenne jos ette usko.

Yleensä lapsilla on myös isä, mikä h elvetin ajatusmaailma tuo on, että lapset on vaan joku naisten projekti samalla kun aikuiset ukot on jotain vapaamatkustajia. En ihmettele että moni nainen valitsee lapsettomuuden. 

No, sekin kyllä vaikuttaa että mun toinen lapsi menehtyi ja hän olisi vasta 14 niin mun ei tavallaan kuuluisi olla vielä yksin