Miksi ei saa olla surullinen siitä ettei ole kumppania?

Senkun olet surullinen ja märiset niin paljon kuin sielusi sietää. Se vaan ei auta yhtään mitään eikä ihmiset jaksa ihan loputtomiin sitä ulinaas kuunnella joten senkun karkoitat ne loputkin ympäriltäsi. Oma asias ja itse siitä kärsit. 

Olet ehkä jo sanonut ja he tietävät sen jo? Ei sitä kannata liikaa toistella. Jos tekee mieli enemmän jutella omasta surusta, kannattaa mennä ammattilaiselle juttelemaan. Tavallisilta ystäviltä ei kannata odottaa että jaksavat loputtomasti olla tukena, ihmisillä on omiakin huolia ja ystävyydeltä toivotaan yleensä että toisi iloa elämään.

Tuossahan se tulikin jo sanottua. Ole toki surullinen, vihainen ja katkera jos niin tykkäät. Se ei heilauta kenenkään muun elämää mihinkään suuntaan, kunhan et ala toteuttaa vihaasi konkreettisesti. 

Mitä katkerampi olet, sen enemmän seuraasi vältellään. Eikö kannattaisi kuitenkin yrittää elää mahdollisimman hyvää elämää juuri nyt, eikä kiukutella ja odottaa, että joku toinen ihminen tulee ja muuttaa sinut onnelliseksi?

Sitä paitsi ei ole kenenkään muun velvollisuus tehdä sinua onnelliseksi.  Entä jos löydät jonkun, ja osoittautuu, että olet vain perusluonteeltasi katkera, eikä se toinen ihminen onnistukaan muuttamaan sinua onnelliseksi? Syytät häntä ja tuotat hänelle surua.

Onnellisuus tai edes tyytyväisyys pitää löytää ensin itse. Pitää pystyä elämään hyvää elämää yksin. Vain siten sinulla on jotain annettavaa toiselle.