Lue keskustelun säännöt.
Mun 1v tyttö satuttaa päätänsä jatkuvasti :( Onko muilla näin?
03.04.2007 |
Esim. viikonloppuna kylvetin ja oli niin kauan et oli varmaan jo pissinyt veteen joten huuhtelin sit vielä suihkun alla. Pidin omaa toista kättä tukena ja koukussa ettei pääse kävelemään pois ja kaatuikin sit selälleen ja löi päänsä laattalattiaan :(
Sit eilen kiipesi yhden portaan ja kumahti otsa edellä maahan. En ihan ehtinyt saada kiinni kun yleensä en mee " tueksi" jos ei kiipeä kuin ekalle portaalle, koska osaa jo sen tulla yksinään peruuttaen alas.
Sit kiipes tänään lasten tuolille ja kumahti siitä alas kolauttaen taas päänsä.
Oikeesti tää on ihan hirveetä! Nyt kun on oppinut kiipeämään sohvankin päälle niin ei osaa sieltä aina tulla peppu edellä vaan tulis välillä pää edellä jos ei ois vieressä vahtimassa ja ottamassa kiinni.
Hirveen paha olo aina tulee joka kerta kun päänsä satuttaa... siis mulle. Lapsi vähän itkee ja sit jo unohtaa nopeesti, mut tuntuu ettei ollenkaan ota opikseen noista satuttamisista (on 1v 2kk).
Onko muilla ollu tällasta ja missä vaiheessa odotettavissa helpotusta?
Kommentit (10)
muttei myöskään pyöräyttää kuutta, josta osa sitten muksahtelee hoidon puutteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan tosiaanko löytyy äitejä, jotka antavat sellaisten lasten, joilla ei ole vielä tasapainotaito kohdallaan kiipeillä yksinään? vaikea ymmärtää miksi. kyllä minä ainakin 1 v tyttöni perässä kuljen, jos hän taaperokärryllä taapertaa, nousee jotain vasten seisomaan tms. ja pehmennän laskua, jos kaatuu. olen ymmärtänyt, että vaaroilta suojelemista varten pienokaisella on vanhemmat? ei tämä vaihe nyt niin kauaa kestä, etteikö voisi vauvaansa suojella. ja kyllä, suorilta jaloiltaankin kaatuminen on vaaratilanne. kaverini vauvalla meni sillä tavalla kallo halki.
selviskö se sun kaverin lapsi kun kallo halkes? Tuliks siitä lapselle jotain seuraamuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei vaan lopettanut itkemistä kaatumisen jälkeen millään, veivät lääkäriin sitten ja selvisi mitä oli tapahtunut. tarkkailivat tilannetta, mutta kun näytti normalisoituvan niin ei sille mitään tehty.
4.
Mulla on monta lasta ja jos alkaisin KOKO AJAN yhtä suojelemaan niin muut jäis kakkavaippoihin, nälkäisenä huutamaan ja pöydät jäis putsaamatta,pyykit pesemättä ja kaikki muukin tekemättä mitä nyt kuvitella saattaa että kotiäidin työhän kuuluu.
Se on hyvinkin normaalia että lapsi kolauttelee ja kaatuilee juuri vuoden iässä. Valitettavasti ei voi muuta kuin puhallella pipiä pois jos ei ehdi kiinni ottamaan.
Sama hassu ilmiö tulee siinä vaiheessa kun lapset on 6-8vuotiaita. Kun kasvavat ja ei osaa hallita yht äkkiä kasvaneita raajojaan. Lasit kaatuilee ja jalat kompuroi portaissa ja pää kolahtelee yhtenään millon mihinkin kulmaan.
Aina ei vain voi suojella sitä lasta vaikka kuinka koittas ehtiä joka paikkaan yhellä kertaa! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Joo no lapsiahan kannattaa hankkia se määrä,
jonka voi säällisesti hoitaa...
minun on pakko peesata tätä. jos en ehdi olla vahtimassa ettei 1 v. saata itseään vaaraan (ruokaa laittaessa, muissa kotihommissa) niin poistan lapsen vaaratilanteesta ottamalla kantoreppuun, laittamalla syöttötuoliin napsimaan sormiruokaa, syliin ja teen hommia toisella kädellä jne. se, että lapselle jää riittävästi aikaa harjoitella kävelyä jne muutenkin lapsenehtoista aikaa vanhemman kanssa, on varmistettu palkkaamalla siivooja eli vähentämällä tilapäisesti niiden kotihommien määrää, jotka vie aikaa lapselta. on paljon, mitä voi tehdä, ei minusta voi päästää itseään vastuusta sanomalla että " pakko sen on antaa mennä itsekseen ja kumautella päätään, minun on laitettava ruokaa" .
4.
Ei ihme, jos äideillä on uupumista niin paljon, kun pitää kaikkien lasten perässä olla 24/7, tai sitten hankkia vaan yksi, jolle elämänsä täydellisesti pyhittää... :)
Tuohon yksivuotisvaiheeseen ikävä kyllä kuuluu pään kolhiminen. Tietysti pitää huolehtia, ettei lapsi pääse tekemään mitään oikeasti vaarallista, kuten kiipeämään yksinään portaisiin tms, mutta vahinkoja sattuu. Yksivuotiailla on hirveä draivi mennä ja kokeilla omia rajojaan, eikä oikein minkäänlaista järkeä vielä päässä, joten vahinkoja sattuu. Mutta tuon ikäistä pitää mun mielestä myös kannustaa kokeilemaan ja menemään, siitä lapsi saa terveitä onnistumisen kokemuksia, kuten myös epäonnistumisen (osaa varoa myöhemmin...). Jossain vaiheessa tulee joka tapauksessa se päivä, jolloin äiti ei voi olla pitämässä kädestä kiinni, ja silloin on hyvä, että lapsi tuntee omat rajansa.
Meillä on poika, joka juoksee joka paikkaan. On juossut siitä lähtien kun pystyyn nousi. Pelkästään liikkuminen huoneesta toiseen on joskus ollut yhtä kolinaa ja törmäilyä. Ihan terve ja erittäin fiksu kolmevuotias on nykyään. :)