Suomessa ei ole ainuttakaan entisen Nokian kaltaista yritystä joka maksaisi miljardiveroja, siksi olemme tässä jamassa nyt ja tulevaisuudess
1990-luvulla valtio pysyi lyhentämään valtaosan veloistaan koska Nokia ja nokialaiset maksoivat jättiveroja. Nokiasta saatua iloa riitti 2008 vuoden finanssikriisiin saakka ja sitten Suomen velkarahat aukesi hallitsemattomasti.
Kommentit (358)
Ehkä se juttu lienee tässä, miten me saadaan tänne edes jotain kotimaisia ja ulkomaisia yrityksiä.
Nokian kaaduttua olisi pitänyt tehdä talouteen muutoksia. Nyt kärsitään näistä päätöksistä.
Vierailija kirjoitti:

Näin on. Suomalaiset on oppinut että työntekemisestä pitöisi saada paljon palkkaa. Palkkaa pitäis saada työttömänäkin.
Ihan sama kunhan leikkaukset perutaan ja tuet nousevat. Ne rahat kuuluu mulle!
Näin se on, eikä nykyisellä verotuksella tänne uutta Nokiaa ikinä saada. Nokiakin siirsi tuotantoa muualle kustannusten karatessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2008 Nokia liikevaihto oli 75 miljardia eli isompi kuin suomen valtion budjetti. Sellaista firmaa ei enää koskaan tule suomeen
Eikä tuollaisia tarvita, pienet ja keskisuuret firmat on kaikkien kannalta parhaita.
Kyllä varmaan, mutta nykyään kantasuomalaiset perustaa firmansa Tallinnaan ja maksaa veronsa sinne.
Noilla nakkikioskeilla ei ole mitään merkitystä. Ei kai nyt joku jotain oikeaa liiketoimintaa ja kasvua etsivä mene viroon. Lännessä on Ruotsi jonka kotimarkkinoillakin on ostovoimaa toisin kuin Virossa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli yhden kortin varassa
Nyt toivotaan, että kaivokset, tuulivoimalat ja datakeskukset auttaisivat, mutta suurin taloudellinen hyöty niistä valuu ulkomaille. Suomi saa vain murusia ja ympäristöhaitat, joiden korjaaminen tulee viemään rahaa.
Kokoomuksen juopot ovat myyneet kaikki muutkin valtionyhtiöt pois, kun yritystulo kuuluu heille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli yhden kortin varassa
Nyt toivotaan, että kaivokset, tuulivoimalat ja datakeskukset auttaisivat, mutta suurin taloudellinen hyöty niistä valuu ulkomaille. Suomi saa vain murusia ja ympäristöhaitat, joiden korjaaminen tulee viemään rahaa.
Nuo ovat kaikki kehitysmaabisnestä, josta jää käteen lähinnä lasku maksettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan meillä k ultamunat. Ne kun kuoriutuvat jonain päivänä niin Suomi pelastuu!
Kiitos vihervassut!
Vuosituhannen vaihteen jälkeen meillä on ollut tasan yksi demarivetoinen hallitys. Jos jotain yksittäistä puoluetta pitää kiittämään lähteä niin se on ehdottomasti kokoomus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oli yhden kortin varassa
Nyt toivotaan, että kaivokset, tuulivoimalat ja datakeskukset auttaisivat, mutta suurin taloudellinen hyöty niistä valuu ulkomaille. Suomi saa vain murusia ja ympäristöhaitat, joiden korjaaminen tulee viemään rahaa.
Me ollaan ihan samassa tilanteessa kuin Bulgaria, Romania, Puola yms itäblokin maat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2008 Nokia liikevaihto oli 75 miljardia eli isompi kuin suomen valtion budjetti. Sellaista firmaa ei enää koskaan tule suomeen
Eikä tuollaisia tarvita, pienet ja keskisuuret firmat on kaikkien kannalta parhaita.
Just joo. Ruotsilla on spotify, Norjalla öljy, Tanskalla laihdutuslääke joka on Tanskan talouden veturi.
Yliopistoilta on karsittu tutkimusmäärörahoja joten uusia innovaatioita pitäisi löytää pienemmällä rahalla? Siksi tänne tuskin tulee mitään huippututkijoita ikinä.
Ja Suomen yliopistojen taso vaan laskee.

Riikka Purra juuri ilmoitti leikkaavansa yliopistoilta satoja miljoonia rahoitusta. Sen lisäksi leikataan tutkimus ja kehitys määrärahoja.
Tällä reseptillä tuskin uusia innovaatioita kannustetaan syntymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2008 Nokia liikevaihto oli 75 miljardia eli isompi kuin suomen valtion budjetti. Sellaista firmaa ei enää koskaan tule suomeen
Eikä tuollaisia tarvita, pienet ja keskisuuret firmat on kaikkien kannalta parhaita.
Kyllä varmaan, mutta nykyään kantasuomalaiset perustaa firmansa Tallinnaan ja maksaa veronsa sinne.
Noilla nakkikioskeilla ei ole mitään merkitystä. Ei kai nyt joku jotain oikeaa liiketoimintaa ja kasvua etsivä mene viroon. Lännessä on Ruotsi jonka kotimarkkinoillakin on ostovoimaa toisin kuin Virossa.
Satonen on hyvä esimerkki yrittäjyydestä Suomessa. Heti siirryttiin nauttimaan verorahoilla maksettavasta palkasta kun mahdollista. Ja kumminkin jaksetaan puhua kuinka tässä ollaan muka yrittäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan meillä k ultamunat. Ne kun kuoriutuvat jonain päivänä niin Suomi pelastuu!
Okei vähän nauratti
Ehkäpä koulutukseen panostaminen auttaisi. Peruskoulusta lähtien. Ja tutkimukseen sekä kehitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2008 Nokia liikevaihto oli 75 miljardia eli isompi kuin suomen valtion budjetti. Sellaista firmaa ei enää koskaan tule suomeen
En nyt lähtisi sanomaan, etteikö koskaan. Tulevaisuudessa voi tapahtua vaikka mitä. Ihan nurkan takana sellaista ei ole kuitenkaan näkyvissä.
No kerro toki mikä suomalainen yhtiö voisi olla maailman laajuinen
No eikös se "angry birds" firma ollut ainakin aika lähellä ja mitäs sille hissifirmalle tapahtui?
Ootko vajaa? Rovio liikevaihto 275 miljoonaa ja koneen 11 miljardia. Eli ei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2008 Nokia liikevaihto oli 75 miljardia eli isompi kuin suomen valtion budjetti. Sellaista firmaa ei enää koskaan tule suomeen
Eikä tuollaisia tarvita, pienet ja keskisuuret firmat on kaikkien kannalta parhaita.
Kyllä varmaan, mutta nykyään kantasuomalaiset perustaa firmansa Tallinnaan ja maksaa veronsa sinne.
Noilla nakkikioskeilla ei ole mitään merkitystä. Ei kai nyt joku jotain oikeaa liiketoimintaa ja kasvua etsivä mene viroon. Lännessä on Ruotsi jonka kotimarkkinoillakin on ostovoimaa toisin kuin Virossa.
Itseasiassa Viro taitaa olla Euroopan kärkeä innovaatioissa ja startup yrityksissä. Sun ajattelulla käy Nokiat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2008 Nokia liikevaihto oli 75 miljardia eli isompi kuin suomen valtion budjetti. Sellaista firmaa ei enää koskaan tule suomeen
En nyt lähtisi sanomaan, etteikö koskaan. Tulevaisuudessa voi tapahtua vaikka mitä. Ihan nurkan takana sellaista ei ole kuitenkaan näkyvissä.
Mustat perustavat maailman suurimman muslimimoskeijan ja maksavat 100 miljardia veroja.