Mun elämä on ihan paskaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kohtalokaveri. Koulukiusaamonen romutti elämäni ja vaikuttaa yhä yli 30 vuoden jälkeen elämääni lannistavasti. Minusta tuli pelokas ja työelämässä epäonnistunut. Perhettäkään ei ole.

 

Joo, siis mulla vaikeeta kaikissa ryhmissä. Vahva ulkopuolisuuden tunne josta en pääse eroon. Koulukiusaaminen romutti itsetunnon ja tuhosi mun elämän. Vakava asia. Mullakin yli 30v aikaa siitä. Silti nousee aina pintaan. Koulukiusaaminen pitäisi olla rikos josta tuomitaan.  Nytkin mietin yhden ryhmäjutun lopettamista. Ei vaan osaa olla missään muualla kuin kotona

 

Ap

Samat sanat täällä. Kauheasti teininä ja nuorena yritin, että tulisin toimeen porukoissa. En kelvannut. Töissä yiritin tulla ihmisten kanssa toimeen - kävi vähän niin ja näin. Sitten kyllästyin ja totesin, että jos se mun olemassaolo on niin kauheaa heistä ja se minulle on kerrottava, niin kärsikööt. Olen tässä ja he eivät sille mitään voi. Nyt työelämässä kohta 22 vuotta ja kukana ei varmaan juuri pidä minusta, mutta ainakin saan leivän pöytään. 

Tuskin oon miehellekään se ykkösvaihtoehto. Ja on meillä mukavaakin, tiedetään toistemme tavat ja annetaan tilaa toisille. Ei riidelläkään enää usein. Kyllä mä jollain tavalla rakastan häntä ja hän minua. Arki sujuu, tehtäviä jaetaan. Lapsia olisi kiva pysthä tukemaan mutta ei mulla ole varaa siihen. Se harmittaa. Kun hädin tuskin ite tullaan toimeen. 

Ja sitten tää että mun vaikea hyväksyä työkyvyttömyyttäni. Vielä melkein 20v työikää olisi jäljellä ennen varsinaista oikeaa eläkeikää

Ap

Sulla on mies, lapsia, oma koti, vanhemmatkin elossa. Ihan turhaan itsesäälissä ryvet.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on mies, lapsia, oma koti, vanhemmatkin elossa. Ihan turhaan itsesäälissä ryvet.

Mulla ei ole töitä tai työkykyä ja tuntuue ttä se on nykyään ihmisarvolle tärkeää

Ap

Nyt oikeasti pää pois napareiästä. En epäile, että on kurja olo, mutta osa tuosta on omissa käsissäsi muuttaa. 

Kaikki ihmiset joutuvat vaikeiden ja haastavien tilanteiden eteen. On oma päätös lopettaa ryhmissä, olla menemättä mukaan, vetäytyä kotiin, panostaa parisuhteeseen, tukea lapsia ( hei, muutakin tukea on kuin raha!!) .

Välillä varmaan on vaikeaa eikä olo tunnu luontevalta tai kotoisalta muiden kanssa. Kiusaamistrauma varmaan taustalla, mutta elämäsi on tässä ja nyt, ei 30v takaisissa asioissa. Niille et voi mitään, mutta itsellesi tässä ja nyt. 

Sinulla on elämässäsi paljon valintoja, mahdollisuuksia, läheisiä ( joista tunnut olevan kummallisen vähän kiitollinen!). 

Keskity hieman korjaamaan asennettasi. Ihmisarvo ja itsekunnioitus ei ole rahasta tai asemasta kiinni. Paljon on arvottomia ihmisiä rahapussi kaulalla ja paljon arvokkaita, merkittäviä ja merkityksellisiä ihmisiä pieninä ihmisinä.

Nyt on ap:lla perspektiivi hukassa.

hoh hoijaa taas tätäkin valitusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on mies, lapsia, oma koti, vanhemmatkin elossa. Ihan turhaan itsesäälissä ryvet.

Mulla ei ole töitä tai työkykyä ja tuntuue ttä se on nykyään ihmisarvolle tärkeää

 

Ap

Mä ap niin ymmärrän tämän. Tällä palstalla ihmiset aina väittää, että perhe riittää.  Ei se niin mene. Tsemppiä.  T. Valis