Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Väite: Opintolaina kannattaa aina nostaa ja sijoittaa!

Vierailija
03.08.2025 |

Opintolainaa on pitkään kutsuttu ilmaiseksi rahaksi. Varmaan jo 15 vuotta on neuvottu monessa yhteydessä nostamaan se, vaikka ei edes tarvitsisi ja sijoittamaan, koska sijoituksille saa kuulemma kovemman tuoton aina kuin mitä opintolainan korot ovat. Nykyään myös Kela maksaa osan opintolainasta puolestasi pois, jos valmistut tavoiteajassa.

Näiden asioiden kanssa viime kevään painiskelleena, en voisi olla enempää eri mieltä. Olen ottanut opintolainaa ja olen viime aikoina myös joutunut tekemään isoja päätöksiä sijoitusten suhteen. Opintolainan ottaminen kaduttaa siis niin älyttömästi. Se oli äärimmäisen typerä päätös. Olisin aivan varmasti pystynyt silloin aikoinaan järjestelemään talouteni paremmin ja olemaan ottamatta sitä lainaa. Mutta kun kaikki ympärillä hoki näitä mantroja: Ilmaista rahaa, valtiontakaus, ilmaista rahaa, ota, ota, ota. Niin minähän nuoruuden hölmöydessä sorruin ja otin. Nyt sitä onkin sitten hampaat irvessä lyhennetty vuosikausia ja korkojen plus pankin kulujen kera onkin kuin joka kuukausi polttaisi seteleitä, puuf, sinne meni taas rahaa. Kaikki sijoitukset eivät myöskään ole olleet plussalla, ja niistäkin muuten menee veroja ja muita kuluja. Joten oli kyllä absoluuttinen idioottimaisuus ottaa sitä lainaa.

Ihmettelen myös, miten kukaan vastuullinen talousguru voi neuvoa sijoittamaan ja pelaamaan VELKArahalla, eli rahalla, jota sinulla ei käytännössä ole, ja jonka joudut korkojen ja kulujen kera maksamaan takaisin. Nordnetissä lukee ihan jokaisen rahaston, jopa äärimmäisen matalan riskin rahastojen kohdalla, että sijoittamiseen liittyy aina riski. Koskaan ei pitäisi sijoittaa enemmän kuin on varaa hävitä. Oikea aika sijoittamiselle on, kun on ylimääräistä rahaa, jota sijoittaa. 

Mitä mieltä te muut olette? Nythän opiskelusta ollaan tekemässä entistä enemmän velkavetoista ja osalla on kymppitonnien lainat niskassa valmistuessa.

Kommentit (60)

Vierailija
41/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sä saat opintolainahyvityksen niin en näe kyllä syytä, etteikö se kannattaisi. Etenkin jos se pääoma on edelleen sijoituksissa. 

Jos saat. Paino sanalla JOS. Ja sekin taitaa maksimissaan olla vain 40% koko otetusta lainasta. Yhä jää useita tonneja takaisin maksettavaksi.

Ja jos opintojen aikana käy jotain, vaikka sairastuu, joutuukin ottamaan työvuoroja, tai ei yksinkertaisesti pääse kaikille kursseille, tai läpäise jotain, niin sittenhän sitä onkin totaalisen kusessa.

Vain 40%? Eikö se ole ihan hitokseen paljon ilmaista rahaa? Kyllä se tavoiteaika on sen verran pitkä, että ei ihan pikkulipsahdukseen kaadu se hyvitys. 

Sehän ei ole edes puolet lainasta. Eli j

Eli siitä hyvitetään maksimissaan vain 6200€ koko lainasta, jos kaikki menee hyvin. Eli ekan sivun prosentit ei pidä paikkansa. Jos otat lainaa maksimin, eli jotain 30-40 000€, niin on siinä silti takaisin maksettavaa, vaikka hyvityksen saisi. 

Vierailija
42/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille hyvitykselle on maksimimäärä: 300 op tutkinnolle 6200 euroa ja 210 op tutkinnolle 4120 euroa. Ei siis lähellekään 40 prosenttia koko lainasummasta, jos on mennyt nostamaan 30-40 k€.

eli suht varma 6200 euron TUOTTO sille velalle. Käytännössä jos on nostanut vaikka 5000 euroa /kvartaali viimeisen 4 vuoden aikana ja sijoittanut sen sp500 seuraavaan tuotot uudelleen sijoittavaan etf:ään olisi opiskelijalle jäänyt lainan (ja sen korkojen) maksun jälkeen käteen mukava noin 6000 täysin ilmaista rahaa. 

Niin sille lainamäärälle on myös maksimi, ei sitä voi nostaa 5000 euroa per kvartaali vaan laskennallisesti korkeintaan 850 euroa per opiskelukuukausi eli 7650 euroa per lukuvuosi jos ei opiskele kesällä.

Itseasiassa viimeiset 4 vuotta tämä olisi toiminut paremmin kuin hyvin. Jos olisi opiskelukuukausina (syys-toukokuu) sijoittanut 850 euroa niin lainojen jälkeen käteen olisi jäänyt 9200 euroa. Siis 9200 € riihikuivaa rahaa verojen, lainan ja korkojen maksun jälkeen. Tämä siis sijoittamalla kuukausittain 850 euroa opiskelukuukausina. Eli ajallinen hajauttaminen olisi tässä toiminut opiskelijan eduksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille hyvitykselle on maksimimäärä: 300 op tutkinnolle 6200 euroa ja 210 op tutkinnolle 4120 euroa. Ei siis lähellekään 40 prosenttia koko lainasummasta, jos on mennyt nostamaan 30-40 k€.

eli suht varma 6200 euron TUOTTO sille velalle. Käytännössä jos on nostanut vaikka 5000 euroa /kvartaali viimeisen 4 vuoden aikana ja sijoittanut sen sp500 seuraavaan tuotot uudelleen sijoittavaan etf:ään olisi opiskelijalle jäänyt lainan (ja sen korkojen) maksun jälkeen käteen mukava noin 6000 täysin ilmaista rahaa. 

Niin sille lainamäärälle on myös maksimi, ei sitä voi nostaa 5000 euroa per kvartaali vaan laskennallisesti korkeintaan 850 euroa per opiskelukuukausi eli 7650 euroa per lukuvuosi jos ei opiskele kesällä.

Sijoittamalla mihin? Ja tuo toimii vain, jos sitä rahaa ei tarvitse opintoihin ja elämiseen, eli siihen mitä varten sen tarkoitus on.

Vierailija
44/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä mantra piti paikkansa vuonna 2007 kun lähdin opiskelemaan. Silloin en uskonut mutta olisi pitänyt. Sen sijaan suutuin isälleni joka sanoi että kannattaa ottaa opintolainaa kaikki mitä saa ja ostaa osakkeita. Olisin varakas jos olisin ostanut esim. Microsoftia silloin. Sen sijaan en ottanut velkaa ja ylpeänä selvisin ilman velkoja. Vain ollakseni köyhä aikuinen. What went wrong 🤔 

Vierailija
45/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sijoittamalla mihin? Ja tuo toimii vain, jos sitä rahaa ei tarvitse opintoihin ja elämiseen, eli siihen mitä varten sen tarkoitus on.

No siitähän tässä koko ketjussa on kyse, että "kannattaisiko ottaa laina ja sijoittaa se vai olla ottamatta lainaa ollenkaan". jos nämä ovat vaihtoehdot niin silloin ei tarvinne lainaa opintoihin ja elämiseen. 

ja sijoitusten tuotto on laskettu SP500 seuraavaan uudelleen sijoittavaan ETF:ään. Laskelma on tehty siis TODELLISILLA TUOTOILLA  kuukausittaisella sijoituksella, jolloin Lainan pääoman, koron sekä tuotosta maksetun veron jälkeen olisi jäänyt  tilille vielä 9200 euroa. 

Vierailija
46/60 |

Millä aikavälillä? Rahastoa myydessä myyntivoitosta menee 30% veroa. Siihen tulee myös korot päälle. Osingoista maksetaan verot.

Opintolainasta korot ja kulut. 

Meinaat siis, että henkilö olisi ottanut maksimit opintolainaa, eli 40 000€, joka tulee maksaa korkoineen ja kuluineen takaisin. Jos valmistuu tavoiteajassa, niin Kelalta saa takaisin 6200€ aivan maksimissaan, ketjussa on viitattu tähän 6200€ summaan ilmaisena rahana. Eli tarkoitatko nyt, että opiskelijan Kelan hyvittämän 6200€:n arvo nousee sijoittamalla 9200 euroon, vai pelkkää voittoa tulee 9200€? Eli jos voittoa tulee 9200€ ja myyt rahaston, siitä lähtee 30% veroihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä mantra piti paikkansa vuonna 2007 kun lähdin opiskelemaan. Silloin en uskonut mutta olisi pitänyt. Sen sijaan suutuin isälleni joka sanoi että kannattaa ottaa opintolainaa kaikki mitä saa ja ostaa osakkeita. Olisin varakas jos olisin ostanut esim. Microsoftia silloin. Sen sijaan en ottanut velkaa ja ylpeänä selvisin ilman velkoja. Vain ollakseni köyhä aikuinen. What went wrong 🤔 

Niin, jos olisit ostanut esimerkiksi sitä Microsoftia, mutta jos jotain muuta, niin voi olla että olisit hävinnyt rahat. Ainahan sitä on helppoa olla jälkiviisas. Nyt tietää, mikä olisi silloin kannattanut.

Vierailija
48/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hiljaista tuli ketjuun, kun pyydettiin esittämään tämän ilmaisen rahan ja kymppitonnin tuoton laskelma ja aikaväli. Hmmm.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/60 |
03.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Väite piti paikkansa 0-korkoaikana. Kannatti nostaa sen verran ja siksi aikaa, että saa maksimihyvityksen ja sen jälkeen nopea lainan takaisinmaksu korkoja välttääkseen. Silloin ihan vaikka olisit rahat pitänyt tilillä, sait sen tonnien hyvityksen ilmaista rahaa. Korot ei olleet läheskään sen kokoisia. 

Vierailija
50/60 |
04.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos sä saat opintolainahyvityksen niin en näe kyllä syytä, etteikö se kannattaisi. Etenkin jos se pääoma on edelleen sijoituksissa. 

Pitää vaan tietää, mihin se kannattaa sijoittaa, ja kuinka hyvin tuntee rahoitusinstrumentit. Jos ei niitä tunne tai ymmärrä niiden vaikutuksia, älä sijoita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/60 |
04.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sä saat opintolainahyvityksen niin en näe kyllä syytä, etteikö se kannattaisi. Etenkin jos se pääoma on edelleen sijoituksissa. 

Jos saat. Paino sanalla JOS. Ja sekin taitaa maksimissaan olla vain 40% koko otetusta lainasta. Yhä jää useita tonneja takaisin maksettavaksi.

Ja jos opintojen aikana käy jotain, vaikka sairastuu, joutuukin ottamaan työvuoroja, tai ei yksinkertaisesti pääse kaikille kursseille, tai läpäise jotain, niin sittenhän sitä onkin totaalisen kusessa.

Miksi olisit kusessa jos rahat ovat sijoituksissa? Defensiivinen salkku hävinnee indeksille yli syklin, mutta volatiliteetti on paljon pienempi. Koko homman idea on, että laina sijoitetaan kokonaisuudessaan eikä pääomaan kosketa. Kannattaa sijoittaa myös mahdolliset osingot uudestaan. Samoin kannattaa hajauttaa sijoitukset useammalle arvo-osuustilille, koska fifo -periaate on arvo-osuustilikohtainen. 

Vierailija
52/60 |
06.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommenttisi loppuosa mitätöi koko juttusi tämän keskustelun kontekstissa. Olen sijoittanut jo 90-luvulta asti. Eli vähän eri homma kuin Veeti 18v.

ja sinä et tietänkään ole mitään jälkikasvullesi koskaan opettanut?

Minä olen. 

Ikinä, ikimaailmassa en antaisi oman teinin ottaa velkaa 40 000€ sitä varten, että sijoittelee sen johonkin. Siis ei todellakaan.

Voisin itse toki heittää teinille muutaman tonnin ja sanoa, että sijoita fiksusti ja katsotaan mitä tapahtuu. Mutta enpä neuvoisi omaa lasta ottamaan pankista lainaa kymmeniätuhansia sijoittamista varten. Siinä on aina riskejä.

Ja mikä on tämä mentaliteetti joillain ketjussa, ettei se haittaa mitään, koska lainaa ei tarvitse maksaa takaisin? Tietenkin velat tu

Siksi tuletkin pysymään köyhänä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaffebulla kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että nuoria kusetettiin rankasti. Jengi valmistuu nykyään 30-40k velkaantuneena ilman tietoa työpaikasta.

ylellä oli juttu kuinka muslimit valmistuu ilman lainanottoa (korollinen laina ei sovi kulttuuriin)

Miten siis heiltä onnistuu töidenteko ja opiskelu yliopistossa, mutta suomalaisilta ei?

Vierailija
54/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otin opintolainan, kuittasin opintolainahyvityksen ja maksoin loppulainan välittömästi pois. Monta tonttua ilmaista rahaa. En sijoittanut orjamarkkinoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhut paskaa. 

Sijoituksista EI MENE mitään veroja ellei ole ihan niitä OIKEITA TUOTTOJA, (osinkoja tai myyntivoittoja) Eli jos olet maksanut veroja sijoituksistai OVAT SIJOITUKSESI TUOTTANEET. 

Niin. 😂🙄

Ap:lla on tainnut olla niitä tuottoja ja voittoja, kun on veroja maksanut. Mietipä sitä.

eli sijoittaminen ON KANNATTANUT päin vastoin kuin hän väittää. hän väittää että SIJOITTAMINEN EI KANNATA. 

Ei ole ehkä KANNATTANUT NIIN HYVIN kuin hän oli laskenut, urpo, myyntivoittovero kun on hiton suuri, 30% voitosta. Sekin on helposti siis TONNEJA, joita maksat riskinotostasi valtiolle. 

Vierailija
56/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Velka-Suomi käskee nyt kansalaisiaan velkaantumaan. 

Vierailija
57/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on järkevää, ja vanhemmat voivat maksaa opintolainan pois ilman vero-ongelmia kunhan maksu tulee suoraan heidän tililtään.

Vierailija
58/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Puhut paskaa. 

Sijoituksista EI MENE mitään veroja ellei ole ihan niitä OIKEITA TUOTTOJA, (osinkoja tai myyntivoittoja) Eli jos olet maksanut veroja sijoituksistai OVAT SIJOITUKSESI TUOTTANEET. 

Jos sijoitat 10000 € esim. pankin säästötilille ja korkotuotto on vaikka 400 €/v, niin tuosta 400 € maksat veroa n. 80 € (arvio).

Vierailija
59/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harvapa opisekeljoa sijoitti, vaan se laina käytettiin bilettämiseen ulkomailla, monelle  onkin kauhea yllätys, että laina pitää maksaa takaisin. Toki tuo on varsin edullista lainaa.

Siis oikeasti yliopiston opiskeljat uskoivat, kun kehuttiin miten se on ilmasta rahaa.

Vierailija
60/60 |
08.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä mantra piti paikkansa vuonna 2007 kun lähdin opiskelemaan. Silloin en uskonut mutta olisi pitänyt. Sen sijaan suutuin isälleni joka sanoi että kannattaa ottaa opintolainaa kaikki mitä saa ja ostaa osakkeita. Olisin varakas jos olisin ostanut esim. Microsoftia silloin. Sen sijaan en ottanut velkaa ja ylpeänä selvisin ilman velkoja. Vain ollakseni köyhä aikuinen. What went wrong 🤔 

Kun ne rahat on tarkoitettu siihe, että voisi opiskellessa vaikka maskaa vuokransa. Aika erkoista on jakaa sijoitusrajaa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme kuusi