Minkälainen tukiverkko teillä on/vai onko ollenkaan?

Eivät edes lattialle taivu vauvaani silittelemään. Puhumattakaan että ottaisivat hoitoon!

miten vanhempien tulisi mennä vaikka kävelylle kahden, emme voi kun emme pääse. Tuntematontakan emme halua kotiimme lasten kanssa, pienin vielä on tosi arka uusien ihmisten kanssa.

Olemme koko ajan ja aina koko perhe yhdessä ja kahdenkeskeisestä ajasta ei tietoakaan. Isovanhempia vain ei kiinnosta tulla edes käymään saatika lasten kanssa olemaan.

Eli lapsen molemmat isovanhemmat tukevat silloin tällöin rahallisesti (joko ostamalla lapselle esim. vaatetta, tai antamalla mulle rahaa jonka voin käyttää lapseen). Ystävä-äideiltä saan henkistä vertaistukea eli voin tilittää lapsiasioista tarvittaessa, sinkku- tai muuten lapsettomilta ystäviltäni saan kosketuspintaa lapsiasioiden ulkopuoliseen maailmaan :) Mutta sellaista tahoa ei ole, josta olisi hoitoapua. Joskus harmittaa, se hoitoavun puute, yh kun olen... Mieluummin toisinaan ottaisin parin tunnin hoitoavun kuin kymmenen euron setelin... Mutta kaikki kiitos noistakin avuista, kaikilla ei tämänkään vertaa!

Tai on, yksityinen lapsenhoitoyritys :) Maksaa vaan hirveästi.



Meillä on niin hieno tilanne että lähisukuun syntyi 4 vauvaa 2kk sisällä joten kaikilla on nyt se oma pikkuinen. Kukaan meistä ei ole toistaiseksi kiinnostunut ottamaan toista konttaajaa hoidettavaksi, en minäkään. En siis voi valittaa ettei muut hoida kun en itsekään jaksa auttaa muita. Hätätilanteet on tietysti asia erikseen. Vanhemmat asuu vähän kauempana, eivät osallistu arkeemme. Miehen vanhemmat auttavat jostain syystä vain yhtä perhettä, emme näe usein.

LAstenhoitoapua saadaan vähän, muuta apua enemmän kuten taloudellista tukea, henkistä jne

Kun sitä muistaisi aina arvostaakin tarpeeksi :) Aina kun luen näitä ketjuja, huomaan kuinka hyvin asiat meillä ovat. Ja silti tulee valitettua milloin mistäkin tyhjänpäiväisestä...



Meillä minun vanhempani asuvat meistä varmaan 7-8 km päässä, miehen vanhemmat n. 15 km päässä. Kaikkia nähdään vähintään kerran viikossa. Lastenhoitoapua saa aina kun tarvitsee, mikäli isovanhemmilla ei ole itsellään mitään sovittua menoa samaan aikaan. Usein pyytävät itse noita vanhempia lapsia myös yökylään. Nuorin ei ole vielä yökylässä ollut, päivällä joitakin tunteja kylläkin. Nyt on ekan kerran myös nuorinta (nyt 7 kk) kyselty yöhoitoon, katsotaan milloin lähtevät kaikki kolme ekaa kertaa yhdessä mummilaan.



Mutta takaisin astialle :) Isovanhemmat tosiaan auttavat paljon, ja ihan omasta halustaan. Kaikki ovat aika nuoria, minun vanhempani alle 60-vuotiaita ja miehen vanhemmilla on vasta 50 tulossa mittariin... Myös miehen sisko avomiehensä kanssa hoitaa lapsiamme tarvittaessa (päiväaikaan). Minun veljeni on usein ollut meillä lapsenvahtiapuna, koska hän on ollut aikoa, jonka saa tarvittaessa nopeasti ja keskellä arkipäivää auttamaan. Nyt hän on tosin vuoden ulkomailla töissä, joten yksi apukäsipari vähemmän...



En voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, kuinka iso joukko rakastavia sukulaisia (lisäksi kummit ja muut kaverit) meillä on lähettyvillä. Emme varmasti ole yksin, jos/kun apua tarvitaan! :)



Jaa niin, lapsia on siis kolme, 3-vuotiaat kaksoset ja 7 kk vauva. Ainoat lapset lähisuvuissa, sisaruksillamme ei ole vielä lisääntyminen ajankohtaista.

Suku asuu kaukana ja isovanhemmat ovat vanhoja. Meillä ei siis suvusta ole mitään apua, missään mielessä.



Silloin tällöin saamme apua tuttavilta, mutta useimmiten yritämme pärjätä kahdestaan tai ostoavun turvin.

joista toinen tosin tosi vaativissa töissä ja siksi harvoin edes Suomessa.



Ja sitten on yksi ystäväperhe, jonka kanssa on YYA-sopimus, eli autetaan vuorotellen toisiamme (lapsenhoidossa, remontissa, muutossa jne)- meillä on samanikäiset lapset, jotka viihtyy keskenään! Suosittelen tällaisia vaihtareita, ei tartte tuntea edes huonoa omaatuntoa, kun vuorotellen autetaan toisiamme.

mutta maksimissaan vain 2-3h. Ja lapset 5v ja 2v ovat oleet varmaan 10 kertaa elämänsä aikana siellä hoidossa.

Omassa suvussani ei ole ketään, joka katsoisi lapsia. Lapsia ei ole kastettu, joten ei oo kummejakaan.

Hätätilanteessa ollaan kerran jouduttu turvautumaan mll:n apuun.

Kateellisena katselen muita, joilla paljon sukulaisia ja ystäviä, joihin turvautua.

sisarukset ja isovanhemmat asuu 350 km:n päässä

Meidän tukiverkko on päiväkoti, jonne saamme lapset osapäivähoitoon parina päivänän viikossa.

Harmittaa useimpina päivinä todella paljon...



t. yksinhuoltaja

päässä, samoin kummit. Sinänsä kyllä apua saa kun pyytää, mutta ei mitään pientä juttua varten tietenkään viitsi vaivata.

tukiverkkoa. Isovanhemmat asuvat kaukana ja miehen puolelta on turha pyytää apua, koska ovat vaativissa töissä. Mieskin tekee pitkää päivää ja viikonloppuisinkin, joten melkein yksinäni vastaan lastenhoidosta.

rahallisesti mun vanhemmat, isoäiti ja täti kyllä avustavat isoissa hankinnoissa tms. Mutta jos tarvitaan hoitajaa lapsille, pitää mahdollinen aika sopia vähintään 2-3 päivää ennen. Eli jos joku hätätapaus tulee, niin pitää toivoa että lähellä asuva sisko on kotona ja pääsee tulemaan. Muutoin suku asuu (molempien) melko kaukana. Vanhemmat 160 km:n päässä ja 50 km:n päässä mun toinen sisko ja lapsen kummit.



Jotenkin sitä silti on yli 4 vuotta pärjätty. Yhteistä aikaakin on onnistuttu järjestämään, vaikka kummankaan vanhemmat ei mitenkään innokkaasti ihan pieniä vauvoja ole olleet halukkaita hoitamaan.



Pääasiassa lasten hoito on siis meidän vanhempien vastuulla ja tukiverkko niin, että toinen on kotona kun toinen menee lääkäriin, kampaajalle, lasten kanssa neuvolaan, hammaslääkäriin jne.

on kyllä asiat hyvin. Rahallista apua ei tarvita ja hoitajia löytyy. Toinen mummo asuu naapurissa ja toisetkin isovanhemmat inhimillisen matkan päässä. Ja siskoni perhe, vaikka sielläkin jo 50v. päivä lähestyy, ottaa aina tarvittaessa hoitoon myös ja asuvat vain 20 minuutin päässä meistä. Olemme onnekkaita, tiedän.



Mutta pitää nyt vielä kommentoida, että osin kyse on myös omasta asenteesta. Sillä olen kuullut useamman valittavan, että isovanhemmat esimerkiksi ovat niin iäkkäitä, että he eivät uskalla/halua antaa lasta isovanhempien hoitoon. Meillä kummatkin isovanhemmat ovat ylittäneet 70 vuotta ja ei olisi tullut mieleenkään, että eivät kykenisi lastamme hoitamaan. Ja en nyt siis tarkoita niitä, joilla on sairaat isovanhemmat, vaan ihan normaalikuntoisista yli 60-vuotiaista on kyse. Joidenkin mielestä eivät siis kelpaa enää lastenhoitajiksi.

ja sitten jos joskus iskee ex-tempore lähtöhalut niin laitamme vauvan nukkumaan ja vanhempi poika jää vahdiksi. Silloin emme ole montaa tuntia poissa, pysymme lähellä jne.

isovanhemmat kummmatkin asuvat 500km:n päässä, kuten toinen siskoni ja toisen kummi. toinen sisko reilu 200km:n päässä ja toisen kummit. yksi kummi asuu 15km:n päässä, mutta ei osaa lapsia hoitaa, ei ole koskaan hoitanut lastamme. kaksi vanhaa tätiä samassa kaupungissa, ei tulisi mieleenikään antaa lapsia sinne hoitoon, joskus ovat katsoneet muutaman tunnin perään, ja se on jo aivan liikaa heille. joskus käytetty MML:n hoitajia, ja muutaman kerran minun kavereita.

eli ei se tosiaan ole niin vaan itsestäänselvää kaikille.

Isovanhempia on vaikka kuinka, ja kaikki ottavat pojan mielellään hoitoon. Omat vanhempani ovat vielä työelämässä, joten heistä on apua lähinnä loma-aikoina ja viikonloppuina. Äidin avomies on ollut pari kertaa arkenakin lapsenvahtina ja samaan on isäni vaimoke lupautunut tarvittaessa (he asuvat vähän kauempana, joten muut ratkaisut menevät edelle). Appivanhemmat ovat eläkkeellä ja asuvat vielä lähes naapurissa. He ottavat poikaa hoitoon välillä ihan huvin vuoksi ja omaksi ilokseen. Sisareni asuu naapurikaupungissa ja kummitädin ominaisuudessa hänkin ottaa välillä pojan yökylään.



Osaan arvostaa tätä tukiverkkoa, koska tilanne ei aina ole ollut näin hyvä. Asuimme vuoden toisessa maassa ja sielä olin tosi yksin. Mies teki pitkää päivää ja reissasi paljon. Mä olin yksin uhmaikäisen pojan kanssa ja siinä sivussa hoidin itseni kuntoon pitkäaikaisesta sairaudesta ja keskenmenosta. Silloin olisin ollut enemmän kuin onnellinen edes pienestä avusta.

Kaikki sukulaiset asuvat n. 400 km:n päässä. Eivätkä ole innokkaita hoitomaan edes joskus. Ulkopuoliseen lastenhoitoapuun ei ole varaa.