Olen lakannut olemasta perheen pääemäntä nyt elän kuin keskiaikainen paronitar

Nyt on kuulkaa kuulkaas tultu siihen pisteeseen, että mä en enää pese kenellekään sukkia, alushousuja tai mystisiä kangaskasoja, joita ilmeisesti kutsutaan "t-paidaksi". Olen kiltti, joo kuin piparitaikinasta leivottu mummo mutta nyt kun 50 kilahtaa mittariin ja polvet narisee kuin vanha navetan ovi, niin ei enää jaksa.

Meillä asuu yksi teini, kaksi täysi-ikäistä "nuorta" 

(eli aikuisia, jotka ei tiedä missä pyykkikone on) ja mies, joka kuvittelee, että kotityöt hoituu telepatialla. Tai äitiydellä. Tai jollain muulla näkymättömällä voimalinjalla, jota ei ole dokumentoitu missään fysiikan kirjassa.

Aikuisten ihmisten pyykit. Mieti. Miksi? Kuka päätti, että 22-vuotiaan pitäisi edelleen saada valkoiset bokserinsa palautettuna viikattuna hyllyyn niin kuin hotellissa? Ei ollut minä.

Ja mitä tekee mies? Kutsuu ystäväpariskunnan meille viikonlopuksi. KAIKKEIN PAREMMAN JAKSAMISEN NIMISSÄ! Minä sanon, että eikö mentäis ravintolaan istutaan, syödään, lähdetään. Ei lakanoita, ei aamiaistarjoiluja, ei keittiöurheilua. Ei kelvannut. Hän haluaa tehdä tästä elämyksen. Ystävät pitää kuulemma majoittaa, ruokkia, viihdyttää ja lopuksi vielä silittää heidän paidat seuraavaa päivää varten, ilmeisesti kynttilänvalossa ja klassinen musiikki taustalla.

Mies lupaa grillata ja ostaa juomat. No sehän kuulostaa tasapuoliselta. Mä hoidan kaiken muun: siivous, lakanat, aamiaiset, eksistentiaalinen kriisi, tiskit, ja small talk kahden promillen vieraan kanssa kello 1.47 yöllä.

Sitten kun sanon, että mua väsyttää ja haluan ottaa rennosti, mies syyllistää:

"Kohta meillä ei käy enää kukaan!"

Hyvä. Kuulostaa erittäin hyvältä. Avaan jo ovet ja laitan lukon päälle. Tästä tuli erakkokartano.

Olen alkanut tavata ystäviä kahviloissa ja taidenäyttelyissä. Siellä ei kukaan vaadi kauramaidon vaahdotusta tai viinilasin kiillotusta. Siellä ei kukaan kysy: "missä mun collegehousut on?" vaikka ne on seisseet kylpyhuoneen lattialla kolme päivää kuin patsas, joka odottaa pesun ihmettä.

Nyt elän kuin paroni. Pesen vain omat pyykkini, ja jos joku muu odottaa silitettyä lakanaa, niin olkoon hyvä ja ystävystyköön silitysraudan kanssa.

Kysymys kuuluukin:

Onko muita, jotka ovat nostaneet passausessun naulaan? Vai pitääkö perustaa oma valtio, jossa jokainen pesee omat pieruverkkarinsa?