Lue keskustelun säännöt.
Ottaisitko vammautuneen äitisi hoidettavaksi?
21.09.2008 |
Hei!
Monikaan ei varmasti joudu tälläistä asiaa miettimään, mutta mulla tilanne tälläinen. Äitini, 49v, loukkaantui vakavasti vuosi sitten, ja nykyään tarvitsee kaikkeen toimintaan apua.
Hän on pyörätuolissa, ja kädetkään ei kunnolla toimi.
Hänellä parisuhde loppumetreillä ja mietinnässä että miten hän pärjää jatkossa? Asuisi yksin, avustajien varassa, öisin vain yöpartio kävisi tsekkaamassa, vaiko ottaako äiti kotiimme asumaan...
Meillä kaksi pientä lasta, 3v ja 6v.
Se tarkoittaisi sitä että olisin itse täysin sidottu äitiini. Ei voisi suunnitella omia menoja ilman että saisi äidille hoitajan illoiksi ja öiksi.
On todella hankala asia. Rakastan äitiäni valtavasti ja haluaisin auttaa mutta en tiedä kuinka tuo käytännössä hoituisi.
Vaikeata.
Miten sinä toimisit??
Kommentit (32)
Ei ainakaan minulla voimat riittäisi lasten lisäksi hoitaa pyörätuoli potilasta. Vaikka se olisi äitini.
Oma äitini kuoli onnettomuudessa ja jos hyvin olisi käynyt olisin voinut olla samassa tilanteessa. Ehkä kuitenkin onni, että kuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämä on jo tällä hetkellä ajoittain raskasta.
Kyllä tuollaisen vastuun ottaminen tuntuu liian kovalta. Vaikkakin oma äiti, joka on tärkeä.
Ehkä muutamme mahd. lähelle että helpottuu tällä tavoin. Myös sitä paritalo hanketta on mietitty, mutta raha kysymys sekin.
ap mietiskelee
Meillä on tätä asiaa pohdittu jo paljon, vaikkei olekaan ajankohtainen.
Me olemme päättäneet, että minun vanhempani muuttavat sitten aikanaan meidän luoksemme ja heille annetaan se apu, jonka he kussakin tilanteessa tarvitsevat. En tahdo edes kuvitella omia, rakkaita vanhempiani vieraan hoidettaviksi jossain hoitolaitoksessa.
Äitiyslomani ulkopuolella opiskelen lähihoitajaksi ja töitä mm. vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja hyvin vähän myös kotipalvelussa on tullut tehtyä. Tiedän siis, mikä omilla vanhemmillani ja aikanaan itselläni olisi edessä, jos kukaan ei ottaisi kotiinsa "riesaksi". Ei hyvä elämä, ei ollenkaan. Yhdessäkään työpaikassani ei ole ollut ihmisten kohtelu ja arkisissa asioissa kohtaaminen sellaista, että omat vanhempani voisin sellaiselle alistaa.
Olen myös vanhempieni kanssa asiasta keskustellut. Kysynyt suoraan haluavatko he mielummin vieraan vai oman tyttärensä vaihtavan heidän vaippansa. He valitsivat minut. Joten sen mukaan eletään.
En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa "oma perheeni" menisi edelle, koska minulle vanhempani ovat minun omaa perhettäni. Minun perheessäni on toki myös aviomies sekä poika (toivottavasti jatkossa enemmänkin lapsia). Kaikkia perheenjäseniä tulee muistaa ja kohdella hyvin. Siis myös niitä vanhempia osapuolia.
Jokainen tekee omat valintansa, mutta muistakaa, että teidän lapsenne saavat teiltä mallin, kuinka vanhuksia/vammautuneita vanhempia kohdellaan. Se on sitten myös teillä edessä aikanaan. Henkilökohtaisesti toivon, että oma lapseni sitten joskus suostuisi uhraamaan aikaansa minuun, vaikken tuottava yksikkö enää olisikaan.
kasilla myös erittäin hyvä puheenvuoro.
kiitos.
ap
tasapainoilen tätä nykyä vammaisen lapsen ja oman uran (ihan oikean uran, eikä vain työn) välillä, joten luulen tietäväni vähän, mistä on kyse.
Ottaisin äitini meille asumaan ja palkkaisin lisäapua kodinhoitoon. Jos äiti olisi todella pyörätuolikunnossa, hänen PITÄISI olla oikeutettu vammaisen henkilökohtaiseen avustajaan. Sen samainen voi kyllä olla melkoisen tuskan takana, ja siitä voi joutua itse maksamaan ison osan, mutta minä (ja vanhempani) sitten maksaisimme.
TÄssä on yksinkertaisesti syynä kaksi asiaa. Ensimmäinen on, että äitini on tehnyt minun (ja vammaisen lapseni) hyväksi paljon, eikä pelkästään silloin kun olimme pieniä. Hän on henkisenä tukenani koko ajan. TOinen syy on se, että minä olen vammaisen lapsen äitinä kasvanut jo siihen ajatukseen, että elämä nyt ei aina mene reilusti ja kaikenlaisia pieniä epämukavuuksia tulee aina eteen. Niitä sitten vain pitää hoitaa ja niiden kanssa elää kuten parhaiten taitaa.
JOS ylipäätään on mahdollista ajatella, että äitisi voisi tulla toimeen yksin avustjien varassa, "öisin vain yöpartio stekkaamassa" et itse asiassa olisi kovin sidottu häneen. Lisäksi onhan varsin ihanteellinen tilanne, jos toiselta on vain liikutnakyky mennyt, mutta järki pelaa kuitenkin. Sellainen ihminenhän pystyy vielä olemaan jopa hyödyksi omalla tavallaan! Toisaalta laitoksessa vaipoissa maatessaan se, että järki vielä pelaa, voi tehdä tilanteesta entistä kurjemman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kusipää saisi mädätä laitoksessa - ja mahdollisimman hitaasti ja ikävästi.
Minä myös opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi ja olen kyllä eri mieltä kasin kanssa hoidon laadusta. Varmaan tämä riippuu paikasta aika paljon...
Ap, voithan ottaa äitisi teille "lomille", useiksikin päiviksi kerrallaan, mutta mieti tarkkaan ottaisitko kokonaan häntä. Entäpä kun äitisi kunto laskee entisestään? Mikä kynnys sitten onkaan "luovuttaa" ja hommata äidille laitospaikka. Suomessa on ihan liikaa oman jaksamisensa äärirajoilla meneviä omaishoitajia jotka ovat menettäneet oman elämänsä jo kauan sitten. Ei se oma tytär tai vastaava siinä tilassa ole yhtään sen parempi hoitaja, päinvastoin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se saattaa jopa olla ajankohtainen asia joskus. Nyt vielä äiti 50 v on ihan suht hyväkuntoinen, mutta taudinkuvaan kuuluu sen hidas eteneminen. Tuloksena on todennäköisesti pyörätuoliin joutuminen, ehkä vasta monien vuosien päästä. Äidillä toki on parisuhde, ja hyvä onkin, mutta siltä varalta että se päättyy, olen tätä asiaa miettinyt. Miehelläänkin on nimittäin "aikapommi" päässään, aneyrysma.
Itse olen nyt 6-vuotiaan tytön yksinhuoltaja, enkä näkisi äidin tuovan meille mitään merkittävää lisätaakkaa.
Toisekseen tiedän minäkin mikä on vammaisten laitoshoidon taso: mieluusti yritän edes hoitaa äidin itse ja kotiin avustettuna luulen sen onnistuvankin.
Puhuit vain omista vanhemmistasi, miten miehesi vanhemmat? Vai onko tässäkin niin, että oma äiti on mitä kultaisin ja anoppi helvetistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joutuisin muuttamaankin sen takia, mutta kyllä tekisin niin. Kotiapua on saatavissa ja osa-aikaisen hoitajan voisi palkata.
Jokainen tekee ratkaisun omalta kantiltaan eikä ketään pidä siitä syyllistää.
Tässä tilanteessa vaikka olen 2 lapsen työssä käyvä yh niin en näkisi muuta ratkaisua.
Äitini on vammautunut ja isäni kuollut.
Äitini asuu palvelutalossa ja hänellä on avustaja ym. avut.
Eipä käynyt edes mielessäni ottaa häntä meille asumaan -jos olisin ottanut vihaisin häntä varmaan nyt, on meinaan hieman rasittava ihminen.
Lisäksi minusta ei löydy martyyriverta joten en tunne edes omatunnontuskia asiasta.
Ja eipä oma äitinikään aikoinaan niin täydellinen ollut kun sain aika lailla kasvaa omillani.
Lapsillamme on oikeus minuun äitinä ja mieheeni isänä etenkin nyt kun, he ovat pieniä ja eritoten murkkuiässä, kun he ovat hauraimmillaan.
Äitini ei edes haluaisi "vaivoiksemme" ja suhteeni äitiini ei ole n iin lämmin, että voisin kuvitella olevani äitini omaishoitaja. Äitini on aina painottanut, ettei halua joutua minun ja sisarusteni hoidettavaksi vanhuksena, vaan haluaa vanhainkotiin, jollei omillaan pärjää.
Isäni suhteen asia olisi täysin toisenlainen, sillä isäni elää muutoinkin vahvasti mukana arjessamme ja olen ajatellut vakavasti hänen vanhenemiseensa liittyviä hoitojärjestelyjä jo nyt. Vanhempani eivät siis ole naimisissa keskenään. Lisäksi ihmisinä äitini ja isäni ovat hyvin erilaisia.