* * * LOKAlutuset ma-ti * * *

Tervetuloa vaan kaikki uudet, kyllä meidän joukkoon mahtuu:)



kaikilla tosiaan alkaa olla np-ultra käsillä, ellei ole jo ollut. Hah, minä en ole vielä käynyt edes neuvolassa, ultra-ajasta ei tietoakaan. No huomenna kyllä on neuvola, mutta en tiedä yhtään millaiset jonot täällä ultraan on. Toivottavasti eivät pitkät, mutta olen varautunut ainakin 2-3 viikkoa vielä odottamaan. Ja ainakin siihen asti aion pantata uutista töissäkin, vaikka pari työkaveria asiasta jo tietääkin.



Mahan kasvuun ja sen näkymiseen en osaa sanoa mitään. Itse kun omaan läskimahan :), ei siitä vauvamahaa ihan heti tulekaan. Yritän kuitenkin nyt pitää syömishimot kurissa ja aika hyvin se onnistuukin. Ainakin arkisin. Tosin joka päivä tulee jotain " hyvää" syötyä, mutta järkevissä määrin sentään.



Minullakin on hieman mieli maassa, sitä tuntuu olevan liikkeellä. Meillä on kyllä miehen kanssa hieman kireää, ei mitään isoa mutta pienet arkiset asiat tuntuvat vaan kasautuvan. Tuntuu, että itse olen viimeisen 3 vuoden aikana (eli esikoisen odotuksesta lähtien) kasvanut ihmisenä valtavasti ja etenkin aikuistunut. Omat tarpeet eivät ole enää ensimmäisenä ja tietynlainen itsekkyys on kadonnut. Mutta miehen kohdalla tuota kasvua ei ole tapahtunut. Toki hän ainakin yrittää hoitaa osansa koti-jutuista, mutta liian usein uppoutuu omaan maailmaansa (siis töihin). Ihana mies hän on sen takia, että ei juokse omissa menoissa jatkuvasti vaan on kyllä kotona. Mutta ei välttämättä ole " läsnä" . Eikä hän kykene ajattelemaan asioita omaa nenäänsä pidemmälle, ei ainakaan koko aikaa. Koen että minä olen vastuussa kaikesta, mies vain kulkee siinä mukana ja tekee kyllä pyydettäessä hommansa, mutta harvoin itse tajuaa mitään tehdä. Hän ei huomaa tarttua perinteisiin kotitöihin käskemättä, mutta eivätpä nuo " miesten" hommatkaan itsestään suju.



No, meillä on takana on jo pitkä yhdessäolo, joten ei tässä mitään uutta ole. Mutta järkytyin kun erään kerran asioita pohtiessa tajusin, että mies elää/pyrkii elämään edelleen samoin kuin silloin kun olimme kahdestaan. Ei silloin pyykkäyksellä/ruoka-ostoksilla/siivouksilla ym. ollut niin suurta merkitystä. Mutta nyt yhden ja pian kahden lapsen kanssa arjessa on yksinkertaisesti pakko pitää rutiineista kiinni (ja ajatella asiat aina vähintään muutamaa päivää etukäteen), ettei homma leviä käsiin totaalisesti. Ainakin meidän perheessä.



Onko teillä mitään kokemusta, aikuistuvatko tuollaiset miehet ikinä? Olen lopettanut asioista jankuttamisen/nalkuttamisen (hyvä niin), mutta tilalle on tullut marttyyrimainen uhrautuminen ja sitä kautta olen jatkuvasti huonolla tuulella miestäni kohtaan. Aika ajoin mittani täyttyy ja yritän puhua hänelle siitä kaikesta. Mutta yleensä vastassa on ymmärtämättömyyden muuri, ihan kun hän ei haluaisi edes ymmärtää mistä puhun eikä ainakaan muuttaa itseään. Joten sitten taas luovutan ja jatkamme kehässä kiertämistä.



Onhan toki hyviäkin hetkiä eikä elämä ole koko ajan murjottamista. Liian usein vaan koen, että kaikki kaatuu niskaan ja sen takia tuleva tuntuu todella suurelta muutokselta. Onneksi niitä hyviä puolia miehessäni on kuitenkin enemmän kuin huonoja. Hän on hyvä isä (silloin kun ei uppoudu työäasioihinsa), hän on luotettava ja enimmäkseen kuitenkin asettaa perheen etusijalle. Ja kun asiaa oikein miettii, niin nuo huonotkin puolet ovat aika pikku juttuja loppujen lopuksi.



Tulipa tästä pitkä purkautuminen. Mutta puhdistavaa tämä on, aloitin kirjottamisen melko huonotuulisena mutta nyt mieli on taas kirkkaampi.



Uutu 10+1

Mie oon Uutu kanssa miettiny samoja asioita, että aikuistuuko tuo mieheni ikinä.



Meillä kyllä kotihommat hoituu, tosin välillä joutuu manipuloimaan, kiristämään ja nalkuttamaan aika tavalla, mutta onneksi harvemmin, kun itsekään en oo niin kovin tarkka noista kotitöistä. Sen sijaan miehelle tuntuu olevan oma vapaa-aika ja harrastukset se henkireikä, jonka vuoksi meillä riidellään useastikin. Salikertoja täytyisi tulla viikkoon vähintään 3, joissa menee aina reilu pari tuntia kerrallaan. Lisäksi muitakin harrasteita löytyy, mitkä vie vielä yhden illan lisää. Jos mie yrittäisin päästä samoihin " oman ajan" tuntimääriin, ei meillä olis yhteistä perhe-elämää ikinä ja se ei taas oo lapsiperheessä oikein. Itse ainakin haluan viettää aikaa myös perheeni, ja mieheni myös, mutta hän ei vain meinaa hahmottaa tuota kokonaisuutta, että niistä omista harrasteista olisi vähän tingittävä, jotta ehdittäisiin olla yhdessä ja jotta myös mie pääsisin harrastamaan.



Joskus me saadaan aikaan kompromissi, useesti myös iso riita, mikä varmasti suurimmaks osaks johtuu mun omasta katkeruudesta. Oon kuitenki ollu aika joustava, omasta mielestä ainaki, esimerkiksi kun esikoinen syntyi ennenaikaisena ja joutui olemaan sairaalassa 3,5 viikkoa, mulle oli " ok" , että mies kävi 3-4 kertaa viikossa harrasteissaan, kun minä hormoonimyrskyissäni hoidin meidän vauvaa lastenosastolla päivät ja illat ja muun ajan olin osaston perhehuoneessa yksin tai istuin pumppaamassa vauvalle maitoa. Hieman tuo katkeroitti, että mies ei tajunnu, missä hänen oikeesti olis kuulunu olla, mutta siitä olen pikkuhiljaa päässyt yli. Itepä sanoin, että ne häne menot oli ok.



Nyt teinki tuossa jo heti alkuraskaudesta selväksi, että kun tämä vauva syntyy, ei vastaava harrasteissa juokseminen todellakaan ole ok, vaikka niin väittäisinki (yritän kyllä koko ajan opetella suorapuheiseksi, kun eihän nuo putkiaivot muuten mitään tajua ;) ja vaikka vauva tulisikin heti kotiin. Jouduin todella vääntämään rautalangasta ja pahimmat kauhuskenaariot, mitä se tuleva voi vastasyntyneen ja taaperon kanssa olla ja sitten mies kyllä totesikin, että ihan hyvä, että sanoin ja parempi toistaa tässä raskausaikanakin vielä muutamia kertoja, että hän sitten varmasti tajuaa. Kyllä silti jo välillä meinaa ahdistaa, kun miettii, mitä syksy tuo tullessaan...



Mutta jotenki mie luulen, että miehet on miehiä aina, ei ne varmaan koskaan aikuistu samaan tapaan kuin me naiset. Sen takia myö naiset varmaan ollaanki niin vahvoja vaikka välillä tekis mieli lyödä hanskat tiskiin ja ottaa kunnon aikalisä. Kuitenkaa ei luonto vaan anna periksi, vaan jostain sisältä tulee aina se sisu ja ylpeys ja äitiys ja on vaan taas jaksettava vaikka kuinka ottais pattiin. Sen kanssa on vaan opittava elämään.



Hui kauheeta mikä romaani tuli taas näpyteltyä! :D



sapa päättää tähän ja jatkaa töitä..

Eilen neuvolassa käyty ja kaikki ok.Vauvan sydänäänet löytyivät,mutta täti yritti ensin liian matalalta etsiä,kun toinen uiskenteli jo tuolla lonkkien yläpuolella. Pikkuisen pelotti mennä kun minulla tuota veristä vuotoa ollut,mutta ilmeisesti veri tulee tuolta polyypista kohdunsuulta. Arg että pitää olla mokoma riesa siellä,saa pelätä kokoajan kun heittää vuotoja. Paino oli noussut 2 viikossa 1kg! huih,kuulemma pitäis olla huolissaan, jos tässä vaiheessa ei paino nousis,mut samalla kuitenkin tuli päälle ruokavallio verenpaineen takia.

Täällä kanssa mies sellainen että elää omaa elämäänsä ja kun asiasta sanon, niin suurin piirtein hän sit on se, joka tekee kaiken. JUST!! Muutenkin melko samanlainen kuin uutu just sanoi.

Mutta on silleen kuitenkin vähän kasvanut, minä olen meidän perheessä se joka ärähtää melko kovasti jos on aihetta,niin kyllä mieskin sitten muistaa aina vähän aikaa;)

Mekin ollaan jo vanha pari ,syksyllä tulee 16 vuotta yhteistä taivalta täyteen.

Mutta kyllä täytyy sanoa ,että noi miehet ovat välillä todella ärsyttäviä.

Onneksi meillä naisilla on pitkä pinna:))

Täällä masu jo näkyy,ei pääse kyllä enään piilottamaan minnekkään paitojen alle.

Tari rv 10+4

Kokeilinpa sitten perustaa msn-yhteisön meille lokakuisille.



http://groups.msn.com/Lokakuunlumous-2007





Minulle se yahoo on jotenkin niin vieras ympäristö, ja kuitenkin kaipaan jotain vähän intiimimpääkin paikkaa jutella. Tosin en tätä vauva-palstaakan aio hylätä, eiköhän tänne aina ensimmäisenä tule tultua.



Joten, jos kiinnostaa niin tulkaa mukaan. Hyväksyn jäsenhakemuksia sitä mukaa kun niitä tulee. Eihän tuolla vielä mitään sisältöä juuri ole, mutta ajan kanssa sitäkin varmaan kertyy.



Uutu

siis miten ihmeessä voi tää olo vaan mennä huonompaan. Kokoajan saan nieleskellä ja taistella oksennusta vastaan...Alko nyt ihan oikeesti pelottaa että odotanko kahta :S...



VÄSYMYS on helpottanu onneks jonkin verran, mutta kaikki muu sitten... auts.



Uusi PAHE on sitten tullu mukaan kuvioihin.... maksamakkara...... (sssh ei kerrota kellekään)



väpä ja touho11+6

Kylläpä helpotti lukea muidenkin " valituksia" miehistään! Olen täällä viikonlopun sairastanut flunssaa ja ollut aika vetämätön, ja tottahan on tasan kaikki kotityöt jääneet tekemättä kun en ole niitä tehnyt. Huoh. Tai kyllä tuo ihan tosissaan yrittin, mutta olen tullut siihen tulokseen että mieheltä vaan puuttuu tietty havainnointikyky. Imuroidessa ei vaan tule mieleenkään ottaa myös esim. sohvan alta, ja jos ruokaa laittaessa " vähän" roiskuu kastikkeet pitkin kaappeja niin eihän sitä edes huomaa... Vaippaa vaihtaessa se likainen vaippa jää milloin minnekin ja jos nyt ei olla ulos lähdössä niin miksi ne sukat ja housut muka pitäisi panna takaisin..?



Että joo, kyllä sitä odottaa että pojasta joskus kasvaisi mies... Luulen että se saattaa tapahtua jo siinä vaiheessa kun hänestä tulee isoisä - ainakin omaa isääni seuratessa tuntuu että vasta nyt nämä jutut ovat alkaneet häntä kiinnostaa. Aikansa siis kaikelle... ;)



Hermo alkoi taas aamulla kiristyä kun esikko vaan karjui (hampaita tulossa ja räkää pää täynnä), kämppä täyskaaoksessa ja mies totesi töihin lähtiessään että " olis hyvä jos ehtisit vähän siivoamaan kun kaverisi tulee käymään iltapäivällä" . Aijaaha. Olisin ehkä saattanut itsekin huomata että jotain tarttis tehdä, mutta mukava että annettiin vielä vihjekin... Ja tottahan minä täällä jaksan puuskuttaa, hirveä nuha vieläkin ja muutenkin vähän surkelo olo... No, kaveri saa nyt ymmärtää että kaikkea ei jaksa, panostan mieluummin marjapiirakkaan kuin imuroimiseen... ;) Itse asiassa kaveri tulee sen verran lomittamaan mua, että pääsen sinne neuvolan verikokeisiin (HIV ja kuppa, ym. pakolliset mukavat) - tuon 1-vuotiaan kanssa kun en sinne viitsi kahdestaan mennä. Pitkälle on tämäkin jäänyt, mutta hoituupa nyt edes...



No, tällaisia meillä. Ei mikään maailman hehkein olo, mutta ihana kuulla ettei muillakaan ole! Kyllä se aina helpottaa! ;) Parempia vointeja ja muuta mukavaa!



Suhni & Monni (12+0!)

Vielä kun huomiseen malttaisi mielensä..tähän aikaan huomenna pääsen viimein kurkkaamaan mahaan! *minäkö malttamaton, ai miten niin?* Eipä uskoisi, että kolmannen kohdalla vielä voi olla näin hätähousu;) No, ehkä se tosiaan johtuu siitäkin, että edellisillä kerroilla nt-ultra on ollut jo toinen ultrauskerta. No, se siitä, jospa se huominen tulee pian!



Olo on välillä pirteä ja melko normaali, mutta taantuu ikävä kyllä aika pian:( On kyllä veto pois usein, ja maha on jotenkin tosi pinkeä, ja paine tuntuu alamahalla. Jumpastakin taas jäin pois eilen, mutta jospa sitä jaksaisi edes kerran tälle viikkoa käydä, lenkillä olen vannonut käyväni, mutta melko vähiin sekin jää..Laiska minä. Syöminen on parasta hupia..



Mahaa on ihan turha yrittää piilottaa, siinä en kyllä enää onnistu ollenkaan, pakko kai se olisi raahautua etsimään äitiyshousuja, edelliset on ihan kamalat jo..Kotihousuna menee, mutta ihmisten ilmoille en niissä kehtaa mennä, ja nyt kun on taas kesällä iso maha, niin pitäisi olla järkeviä vaatteitakin mitä pitää, tulee kuitenkin eri tavalla oltua ulkona, ja ei ole takkia minkä alle piiloutua..



Noista miehistä..Tässä kaverille juuri sanoinkin, että meillä kun on jo kaksi poikaa, ja mies, joka käy hyvin välillä kolmannesta, niin olisihan se tyttökin kiva, jakamaan vähän näitä tunnelmia, muuten minulla on melkoinen ukkolauma huollettavana vuosienkin päästä, pojat kun ei tosiaan näytä kasvavan aikuisiksi kokonaan;D



Heh, no jos ihan tosissaan puhutaan, niin toisille miehille kestää tovin sisäistää se isyyden mukanaan tuoma vastuu, ja joskus tuntuu, että miten on niin vaikea ymmärtää sitä, että ne lapset on yhtälailla hänen kuin äidinkin. Mutta näin kun kolmas on tulossa, niin kyllä huomaa, että mies on kasvanut paljon esikoisen ajoilta, ja huomattavasti vielä toisenkin jälkeen.. Jospa tämän kolmannen jälkeen mies jo paremmin hoksaa miten äidinkin saa pysymään paremmalla tuulella, meillä siihen ainakin riittää ihan vaan sekin, että osallistuu kotihommiin, ilman että tarvitsee tuhat kertaa pyytää;)



Hui, miten pitkä tarina tuli, nyt on lopetettava pian!

Vanile 12+

Tervetuloa kaikille uusille mukaan!!! Mukava saada lisää odottajia tänne meidän runsaaseen joukkoon.



Minä jo kuvittelin olevani ainoa mieli matalalla oleva ja väsynyt yksilö...onpas mukava tietää etten ole ainoa..ja vielä nuo mies jutut...taidan kuulua samaan kerhoon jolla mies välillä ärsyttää, mutta oikeasti taidan minäkin ärsyttää sitä =)) Mutta se nyt vain on niin että minä siivoan sitten kun jaksan enkämurehdi vaikka olisikin hieman sotkuista....



Aika moni on jo käynyt np-ultrassa ja liityn minäkin tuohonkin joukkoon. Eilen kävin sinne kurkistelemassa ja siellähän se pikkuinen köllöttelikin ja liikkuikin. Pituutta taisi olla huimat 4,6cm ja aika siityis 4päivää eteenpäin, mutta ei kuulema muuteta la:ta kun pitäisi muuttua vähintään viikolla. Turvotusta oli alle 1mm, mutta kävin kuitenkin siinä veriseulassakin.



no mutta eipäs taas muuta tällä kertaa.



moonshine tasan 11

Kyllä täälläkin ärsyttää toi ukonretale aina silloin tällöin oikein kunnolla. Mulla on vaan vähän toisenlainen syy ärsyyntyä siihen. Meillä mies ei mitenkään kauheesti harrastele eli ei kyllä ole kovin usein iltoja pois kotoa. Aikaisemmassa liitossa mua ärsytti kun isäntä oli aina töissä eikä koskaan tehnyt mitään kotitöitä, nykyisin se menee vähän toisin päin. Meillä mies on niin kova tekemään kotitöitä, että mua suorastaan hermostuttaa. Mun mielestä lapsiperheessä ei asioiden tarvitse tapahtua just nyt vaan hommia tehdään kun on aikaa kunhan sellainen yleisjärjestys on päällä. Mun mies tekee taas koko ajan täällä jotakin ja itse asiassa melkein jopa hävettää myöntää, että tekee suurimman osan kotitöistä. Mä hoidan enemmän poikia, muta mies pyykkää, imuroi, pesee lattiat yms. Kyl se sit muistaa mulle valitella kun jotkut kotityöt on tekemättä. Eli tästä tulen siihen johtopäätökseen, että koskaan ei ole hyvä...



Meillä on tuo 2,5v ollut eilisestä asti kovassa kuumeessa joten täällä on aika rauhallista kun makoilee vaan eikä touhottele pitkin poikin. Mitään flunssaa ei ole, ainoastaan toi kuume joka kipusi illalla 40 asteeseen. Nyt molemmat poitsut tossa vieressä nukkuvat ja ihanaa kun saa hetken aikaa vaan itselleen.



Puoli kahdelta on sitten meilläkin Kättärillä se kauan odotettu np-ultra. Yöllä en oikein saanut unta ja tuli vähän mietiskeltyä siitäkin, mutta nyt taas rauhallisin mielin odottelen, että pääsis sinne kohta lähtemään.



Nyt heräs tuo kuumeinen itkemään joten toiseen kertaan taas...

Vaahtis ja " Aarre" rv 12 tasan

Ehdinhän minäkin välillä.....

Olen pitkän aikaa päivittäin lukaissut,että mitä muille kuuluu,mutta jotenkin se aika karkaa käsistä ja kirjoittaminen on jäänyt....

Uusille odottajille tervetuloa, on meitä jo aikamoinen läjä kasassa=)



Olipa virkistävää lukea muiden kertomuksia miehistä,kuulostivat jotkut jutut niin kovin tutuilta! Meillä mies näyttää nyt osallistuvan vähän enemmän,kun sai tietää raskaudesta ja on huomannut,että olen oikeasti tosi väsynyt! Esikoista odottaessa ja vauva aikana ei paljon apuja tullut.....Meillä kun on vielä iso koira, joka kaipaa oman osansa sekin!



Minulla on ihan järkyttävä fiilis!!! Kävin neuvolalääkärissä tänään ja siellä oli joku aivan onneton nuori mieslääkärin alku, joka ei kyllä vakuuttanut ollenkaan!!!! Ei saanut sydänääniä kuuluville(ekaa kertaa yritettiin...) yms. Tosi epävarman oloinen kaveri=(

Niin vähän nyt sitten jäi kaihertamaan tuo sydänäänien kuulumattomuus, varsinkin, kun raskausoireista ainut jäljellä oleva muistutus on huimaus ja väsy!!! Jos siellä masussa ei nyt olekaan kaikki kunnossa?!?!? Ja np-ultrakin on vasta ensi viikon perjantaina 13.pv. Todella lupaava ajankohta,KÄÄÄKS!



Mutta nyt täytynee lähteä laittamaan ruokaa,jotta saa tuon kiukkuisen 1 veen päikkäreille ajoissa....



Mukavaa päivänjatkoa!



kiiuli 10+6

Vielä masun näkyvyydestä ja läskimahasta vähäsen... Mulla on monta raskautta jo takana ja mullakin on sellanen läskimaha, mutta jostain syystä siitä huolimatta mahan malli on muuttunut jo selvästi ja töissäkin huomasivat, että on raskausmasu... Johtuukohan siitä, että kun kohtu pikkuisenkin kasvaa niin jotenkin nostattaa tota muuta mahaa ylöspäin ja siitä tulee se vaikutelma, että olisin jo tosi pitkällä kun se vielä nousee sillai kummallisesti ylöspäin. Olipas sekavasti selitetty, mutta mä en tosiaan voi piilotella vaikka mahaakin on omasta takaa jonnin verran. Voihan se olla, että osa ei tietty kehtaa vauvasta enää kysyä jos vaikka vaan ajattelevat, että onpas tuo lihonut sitten viime näkemältä...



Vaahtis

Oli pakko kirjoittaa oma miehestäni, sillä juuri moni sukulainen on kauhistellut sitä että mitenköhän noillakin käy..elikkä mieheni on fyysisessä työssä ja kotiin tullessaan hyvin väsynyt..hyvä jos jaksaa ruuan laittaa..viikonloppuisin kyllä siivoaa ja tiskaa. Mutta mieheni on myös työnsä lisäksi muusikko,keikkaa pukkaa parhaimmillaan/pahimmillaan 3xkuussa! ja tietenkin niitä varten pitää treenata ja tehdä koko ajan uutta tuotantoa ja uutta levyä,tälläkin hetkellä hänellä on 2 levyä tekeillä..eli siihen hän satsaa kaikki ne hetket kun hän jaksaa tehdä jotain,eli viikonloppuisin...meidän yhteinen aika on siis usein kortilla..mutta olemme ihmeen hyvin saanet yleensä jutut luistamaan..ja itse juuri sitä hänessä rakastan että hän on taiteilijasielu..lapsia hän onneksi rakastaa ja toivon että niin käy, mitä hän sanoo,eli hän haluaa olla lapsen läsnä yhtä paljon kuin minäkin ja tehdä kaikkea samaa kuin minä,jotta lapsi oppii hänet tuntemaan yhtä hyvin..nähtäväksi jää miten tässä käy. Hänelle on vielä kehkeytynyt pieni kriisi siitä, kun hän uskoo että vauvan synnyttyä häntä ei enää musiikki kiinnostaisikaan..kuulemma monelle käynyt niin.

Mutta lisäksi vielä voin sanoa että onneksi omat ja appivanhemmat ovat minulle hyvin läheisiä ja he ovat hyvin ehkä liiankin (välillä) avuliaita..ehkä siis selviämme=)



Asiasta toiseen:

mitä ruokia te syötte,pakko kysyä kun mulle ei enää maistu melkein mikään lämmin ruoka. Kaikki lempiruuat maistuu ihan kauheille, tuskanhiki selkää pitkin vaa kun yrittää syödä jotain..multa loppuu jo ideat ja pelottaa vauvan takia,kun se ei saa kohta kunnon ravintoa..



jasmimaria rv10+2

Tervetuloa mukaan Grodan! Tuo sun juttusi kuulosti ihan mun serkulta, joka luuli, että sillä oli keskenmeno ja myös lääkärissä niin sanottiin. Mutta sitten kun ultrattiin, löytyikin TOINEN vauveli, eli serkkuni oli odottanut kaksosia, joista toinen meni kesken. Ajatelkaa mikä fiilis, kun on keskenmeno ja sitten saakin kuulla että masussa on vielä toinen jäljellä!



Tänään olen jo pirteämpi, kävin aamulla spinningissäkin. Nuo ukonretale-jutut kuulostaa niiiiin omilta! Uutulle antaisin neuvoksi, että älä panttaa niitä juttuja, jotka risoo sisälläsi liian kauan, koska ainakin omalla kohdallani ne tuppaavat sitten paisumaan ja sitten tulee karmea purkaus.



Harrastatteko itse seuraavaa: ukkoni joi kolme viikkoa sitten pullollisen viiniä, johon minä en tietty voinut osallistua. No, tyhjä pullo siirtyi keittiön tiskipöydälle, enkä minä siirtänyt sitä siitä mihinkään. Katsoin, että tapahtuuko pullolle mitään. No, eilen en enää jaksanut ja sanoin miehelleni, että tuo pullo on ollut tuossa muuten nyt 3 viikkoa... Seuraavaksi mieheni yritti laittaa sitä roskakaappiin, mutta huomasi, että siellä on lasiosasto täynnä. Sitten se totes, että täytyis viedä näitä lasipurkkeja ja -pulloja pois... Minä olin ihan hiljaa.



Mullakin on ultra pe 13. päivä, kuten joku muukin kirjoitteli...ei olla taikauskoisia, se on ihan hyvä päivä mennä kurkistelemaan masuun



hipponi rv 11+2

Kirjoittelin äsken ja sain melkein valmiiksi kun kone tilttasi ja tekstiä ei löydy mistään:(Arvatkaa ottaako päähän:)Tämän päivän turina jää siis tähän koska siivous kutsuu:( Tulee iso porukka kyläilemään pääsiäiseksi joten puuhaa riittää ja olen valmiiksi jo ihan väsy ja oksuttaa:(Mutta palaillaan...



Tiistain jatkoja ja hyviä vointeja kaikille:)



grodan rv 11+2

Haluan toivottaa kaikille lokalutuisille onnellista odotusta! Itse poistun joukostanne, koska tänään ultrassa näkyi 2 sikiötä, joiden elämä ja kehitys oli loppunut noin 2 viikkoa sitten. Itkunsekaisin tunnelmin...

:' Myyrä

Aika vähän olen taas viime aikoina palstaillut kun oon NIIIIIN väsynyt edelleen. Pahoinvointi (se vähäinen) joka minulla oli rv 6-8 on täysin poissa mutta väsymys on tappavaa. Tänäänkin meinasin nukahtaa istualleen työparin nenän eteen kesken päivän. Yleensä nukun pikkukakkosen ajan kun en kestä muuten iltaa hereillä mutta nyt yritän tsempata. Ruokahalu on hieman laantunut, onneksi sillä söin viikkokausia kun hevonen, aina oli nälkä. Miulla on huomenna eka neuvola ja Np- ultra sitten ensi viikolla. Lääkäri ajasta ei ole tietoa vielä.

MIEHISTä oli puhetta. Miulla on kyllä maailman paras mies. Osallistuu ja jaksaa aina helliä ja osoittaa rakkautta ja touhuta lapsen kanssa vaikka painaa himona töitä. Ei ole koko miehestä mitään valitettavaa, miula on ihana mies:)

Kuunteleekohan se neuvola täti ekalla kerralla sydänääniä? olisi aika kiva:) KOtidopplerilla en ole vielä löytänyt vaikka ei ole ylimääräistä rasvaa edessä.

Pepsi rv 11+3

Ikävä kuulla... Mulla itsellänikin tuli ihan tippa linssiin, kun ajattelin, miltä teistä tuntuu nyt... :/



Hanne77 13+3

Itseäkin jännittää ensi viikon ultra, kun olo on niin oireeton. Voimia sinulle ja lohtua suruun, toivottavasti tulevaisuudessa onni kohtelee sinua paremmin. Jos jaksat vielä kirjoitella, niin olisin utelias tietämään aavistelitko mitään etukäteen? Oliko mitään merkkejä?



Muuta - miehistä oli puhetta. Minulla on kyllä hyvä mies, vuosikymmen jo yhdessä. Tosin lapsen kanssa ei ole vielä " testattu" , kun esikoista odotetaan, mutta hän on kyllä ihan asiallinen kaveri. Ja olen jo ilmoittanut, että töissä roikkuminen saa sitten jäädä, kun lapsi syntyy ;). Hän on hyvin empaattinen, eli näkee asioita muidenkin kannalta. Joskus saa muistuttaa, mutta yleensä ymmärtää sanominen jälkeen, mikä mua jurppii.



Olen muuten vannonut, että minusta ei sitten tule äitiä, joka terrorisoi lähipiiriään väsymykseen nojaten, mutta saa nähdä, kuinka pitkälle tämä lupaus kantaa, sitten jos tosiaan alkaa uuvuttamaan ja voimat loppumaan. Toivoisin silti, että minusta ei tulisi " vihaista akkaa" äitiyden myötä.



AJL 10+4

Huomenna eka ultra, mä en kestä!!!!!!!!!!!!!! Klo 9.40 kuulen " tuomion" , onko mahassa ketään kotona. Ja jos kaikki ei ole ok, kerron sen toki täällä, mutta tuntuu siltä, että en sitten kaipaa jokaiselta viestiä " otan osaa, koita jaksaa, kyllä teitä vielä onnistaa" . Pakko sanoa tämä jo etukäteen. Nyt kädet ristiin ja toivotaan, että tulisin iloisin mielin huomenna tänne kertomaan uutiset

Vastaan sinulle kysymykseesi:Eli en aavistellut mitään erityisesti vaan iloisella mielellä menin ultraan. Tietenkin sellaista kaikille varmasti kuuluvaa epävarmuutta koin,mutta en voinut uskoa näin käyneen...Kaikesta omasta tuskastani huolimatta kuitenkin kehotan kaikkia nauttimaan ja toivomaan parasta. Pelkäämällä ei asiaa voi mihinkään muuttaa ja kaikella on tarkoituksensa.

En myöskään kalastele sääliä tai pahoitteluja, mutta kiitos myötätuntijoille!

Myyrä