Uusi titteli? Työllisysalueiden TYÖNVÄLITYSASIANTUNTIJAT?
Ai tälläisiako ne virkailijat nyt ovatkin?
Eiväthän he aiemmin ole juuri mitään työtä välittäneet.
Ainoa, mitä on välitetty, on palkkatukipaikat ja muut tuki työt ja harjoittelut + TVP-koulutukset ja kurssit.
Onko tilanne muuttunut? Resurssipulasta nuo nyt pääasiassa tuntuvat valittavan.
Kommentit (44)
Oikeampi termi olisi työkkärikyylä tai kyykyttäjä. Ei ne siellä auttamassa ole vaan kyttäämässä ja kyyläämässä.
Vakavasti puhuen - oliko Spede mielestäsi hauska?
Kaveri on työkkärissä töissä. Siitä on asiantuntijuus kaukana. Peruskoulu käytynä, ei osaa muita kieliä kuin suomea. Ihmettelen titteliä😁
Karenssienjakoasiantuntijoita ne ovat.
Vai tiedättekö jonkun, joka olisi saanut oikean työpaikan työvoimaviranomaisten kautta?
Näihin ei nyt lasketa temppu-/tukityöpaikkoja.
Oon ollut työkkärissä töissä 90-luvulla. Jo silloin taso vaihteli, samoin kuin koulutuksen taso. Osa teki 10*kertaa enemmän töitä kuin toiset, osa valitti kuinka stressaavaa ja kiireistä on saamatta mitään aikaan. Itselläni oli eri hommat, lähinnä toimistotyötä joka oli avustavaa. Eniten avustin niitä valittajia.
Kokoomus pelleilyyn kuuluu amerikkalaisten yliopistojen kirjoista otettuja toimintatapoja. Niitä sitten so elletaan suomalaisittain täysin erilaisessa yhteiskunnassa.
Kyse on organisaation muuttamisesta joka putäisi tehdä noin 5 vuoden välein. Täällä on nyt sitä tehty ja saatu uusi organisaatiokaavio uusilla titteleillä mutta vanhoilla toimintatavoilla.
Katsokaa kriittisesti. Kokoomus häärii oppeineen kuntasektorilla, sotealueilla, terveyden ja sairaanhoidossa ja valtionyhtiöiden johtokunnissa.
Suomeen investoi ulkomaiden yritykset ainoastaan kun olemme vihdoin liittyneet Natoon. NATOn takia saadaan uutta teollisuutta mutta onko pöljän kansan yritykset tehneet ISO 9000 standardin (nato vaatimusten täyttäminen) mukaiset yrityksen laatustandardin? Alihankkijoilta tuo vaaditaan.
Tittelin nimi muuttuu, mutta samalla lailla karensseja jakavat, saavat bonukset siitä kuka saa eniten karensseja jaettua.
Vierailija kirjoitti:

Ei taida sinun juttusi liittyä asiaan.
Minä olin putkihommissa. Olin kai ulostusputkien asiantuntija, toisinaan veden kesyttäjä asiantuntija.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on työkkärissä töissä. Siitä on asiantuntijuus kaukana. Peruskoulu käytynä, ei osaa muita kieliä kuin suomea. Ihmettelen titteliä😁
Onpa ollut myös hoonoa suomea puhuvia ja hoonoa suomea kirjoittavia asiantuntijoita.
Asiantuntijat saa kovempaa liksaa kuin toimistosaniaiset.
Aika usein ne ei edes tunne oman alansa lainsäädäntöä. Aivan järkyttävää "palvelua" kun viranomainen puhuu paskaa ja halveksii "asiakastaan".
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on työkkärissä töissä. Siitä on asiantuntijuus kaukana. Peruskoulu käytynä, ei osaa muita kieliä kuin suomea. Ihmettelen titteliä😁
Kaikki meistä voi olla oman elämänsä asiantuntijoita....
Tuntee asiaa...asiantuntija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on työkkärissä töissä. Siitä on asiantuntijuus kaukana. Peruskoulu käytynä, ei osaa muita kieliä kuin suomea. Ihmettelen titteliä😁
Onpa ollut myös hoonoa suomea puhuvia ja hoonoa suomea kirjoittavia asiantuntijoita.
Kai nyt jokaisella mamukilla pitää olla omakielinen asiantuntija passaamassa
Työnvälitysasiantuntija ei tittelin perusteella välitä työtä, vaan on työnvälityksen asiantuntija.
Se olisi kiva tietää, että kenelle se asiantuntemustaan siirtää.
Onko sen alainen sitten virallinen työnvälittäjä?
Heh.
Vierailija kirjoitti:
Aika usein ne ei edes tunne oman alansa lainsäädäntöä. Aivan järkyttävää "palvelua" kun viranomainen puhuu paskaa ja halveksii "asiakastaan".
Näinhän se on. Koko palvelu on jotenkin rakennettu siihen tyyliin, että kaikki työttömät on sitä samaa työtä vieroksuvaa porukkaa, jota pitää kyykyttää, haukkua, halveksia, kiristää ja pakottaa joillekin cv-kursseille, hygienipassikursseille ja pajatoimintaan maailman tappiin asti. Siinä heidän brändi.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on työkkärissä töissä. Siitä on asiantuntijuus kaukana. Peruskoulu käytynä, ei osaa muita kieliä kuin suomea. Ihmettelen titteliä😁
Missä työkkärissä, tilasto kun ei löydä häntä. TEM tilastoi kaikki työllisyysalueiden työntekijät eikä sieltä pelkällä peruskoulupohjalla löydy ketään.
Ettet nyt vain vähän huijaisi?
Vierailija kirjoitti:
Tittelin nimi muuttuu, mutta samalla lailla karensseja jakavat, saavat bonukset siitä kuka saa eniten karensseja jaettua.
Tuo on todella tylsä työ, koska on pakko noudattaa lakeja tai menee oma työpaikka.
Bonuksia ei jaella, mutta jokainen karenssi perustuu suoraa säädöksiin, niitä ei voi omin päin päättää.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on työkkärissä töissä. Siitä on asiantuntijuus kaukana. Peruskoulu käytynä, ei osaa muita kieliä kuin suomea. Ihmettelen titteliä😁
Ollut varmaan kauan. Ei peruskoululla enää nykyään pääse, vaaditaan AMK melkein aina.
Meilläkin tuli asiantuntijoita. Sama palkka ja sama tehtävä, mutta ilmeisesti tittelillä halutaan koittaa nostaa arvostusta 😅
Kovasti tuo juttu kuvastaa, ettei se asenne ole muuttunut miksikään.
Toiminta on organisaatiolähtöistä, ja ne asiakkaat ovat vain välttämättätön paha.