Katkera ystävä

Hei. Synnytin esikoiseni, pitkän odotuksen ja lapsettomuushaasteiden jälkeen. Emme saaneet iloita kauan, sillä vauva kuoli melkein heti synnyttyään. Eräs ystäväni ei omissa haasteissaan (hänellä jo useampi lapsi mutta toivoi raskautuvansa ja saavansa lisää) pystynyt iloitsemaan raskaudestani ja sanoi ihan suoraan silloin että ei pysty kanssani keskustelemaan mistään vauvajutuista, koska aihe tekee hänelle itelleen niin kipeää. Tätä vähän ihmettelin, koska tilanne on todella se että me saimme kovan yrittämisen ja lapsettomuushoitojen jälkeen alulle esikoisen. En ymmärtänyt alkuunkaan tuota ettei pysty kohtaamaan minun onneani mutta kunnioitin hänen tunteitaan enkä sitten hehkuttanut yhtään tai puhunut mitään raskausajastani.

Vauvani kuoltua ystävä ilmestyi kuin varjoista sitten minua tukemaan ja oli kuin Herran enkeli. Minulle tuli olo että ystävä tosiaan ilmestyy paikalle vain kun minulla menee huonommin kuin hänellä. Menetys paljasti ystävyyssuhteen toksisuuden. Nyt olen vetänyt rajat ja päätin ottaa etäisyyttä vähintään siihen saakka kunnes olemme uudestaan raskaana. Haluamme yrittää.

Ajatuksia? Kuinka itse olisitte toimineet?