Muuttaminen on mun mielestä hirveän surullista

Minusta oli lapsena hirveän surullista lähteä syksyllä mökiltä kotiin viimeistä kertaa, kun tiesi että keväällä vasta tullaan takaisin. Sinne se jäi saareen yksin kylmään ja pimeään syksyyn ja talveen. 

Miksi muutat?

Onnen avain on olla kiintymättä liikaa mihinkään omaisuuteen. Koti on siellä missä sänky.

Niin mullekin tulee surun tunteita enkä tiedä miksi, aina kun ajattelen muuttoa, kumma ilmiö. Ja jos kauppa on vaikka vähän kauempana kuin ennen, se tuo ongelmia, eikä se tunnu hyvältä ratkaisulta siksi. Silti alue voi muuten parantua muutolla jos rauhaa yhtään enemmän ja uusi asunto voi olla siistimpi pinnoilta, jos rempattu tai laitettu.

Et ole tainnut muuttaa kovin usein. Itse olen muuttanut koko elämäni aikana parikymmentä kertaa ja olen lähes välttynyt vastaavilta tuntemuksilta. 

Minustakin on surullista kun asunto tyhjenee. Muistan kun siivottiin vikaa kertaa mummolaa ja viisto auringonvalo paistoi ikkunoista tyhjään rintamamiestaloon jonka isoisä rakensi ja kasvatti siellä perheensä ja joka oli myös meidän mummola parikymmentä vuotta. Pian sen jälkeen talo purettiin. 

Ei tule koska asunto paska. tai no vähän, koska täällä on kuitenkin muistoja.

Jos aiemmassa paikassa on järvi kävelymatkan päässä (ja puro) ja toisessa ei ole kuin puro, sekin tuo oudon tunteen. Syksyn aallot kauniita ja raikasta. Vaikka mitä tekee järvellä jos alue on täynnä porukkaa, siitä nauttisi rauhallisemmassa ympäristössä enemmän.

Inhoan muuttamista. Se tuntuu siltä kuin puukosta saisi.

Olen juuri tuollainen. Jos kotiin tai taloon liittyy mukavia muistoja, en ymmärrä, miten sitä voi luopua. 

Aivan kauheaa. Mullakin on isoisäni rakentama talo, josta isoäitini aina sanoi, että älkää koskaan myykö. Talo on 1930-luvulta. 

Ennen vanhaan vaikka maatilat usein periytyivät useita sukupolvia. Tosin osa joutui muuttamaan muualle, mutta tila säilyi suvussa. Ja jos oltiin hyvissä väleissä, pääsi kyläilemään. 

Tuskaista luettavaa. Mä olen just tollanen surullinen ja herkkä. "Sinne jäi kaikki muistot lapsista, kesistä, metsämansikoista, nauruista, riidoista, lapsen ekasta laastarista jne jne" Nyt on vaan puolityhjä kerrostaloasunto. Olen yksin. Ei kiinnosta enää paskaakaa ostaa ihania mukeja, verhoja, lapsille kirjoja, uusia lautasia, tauluja, peilejä. En osta enää mitään. Kuolen tänne. Ihan sama.

Mulle kestää aina pari viikkoa koti-ikävä vanhaan asuntoon ja vihaan sitä uutta. Ehkä se johtuu siitäkin, kun on niin paljon laitettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Onnen avain on olla kiintymättä liikaa mihinkään omaisuuteen. Koti on siellä missä sänky.

Jostain syystä tuuli- ja aurinkovoimaloita vastustetaan siksi, että menetetään maisema. Jota siis ei edes omisteta.

Kyllä muutto voi olla myös puhdasta iloa, jos vanha asunto oli jollain tai monella tavalla huono, ja olit jo kyllästynyt siihen ja koko alueeseen. Itse asuin 30 samassa asunnossa kantakaupungissa. Olin muuttaessa täysin valmis lähtemään jo, olin kyllästynyt asuntoon, naapureihin ja alueeseen joka oli muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Onnen avain on olla kiintymättä liikaa mihinkään omaisuuteen. Koti on siellä missä sänky.

Mun serkku muutti lapsena 1-3 vuoden välein ja nyt 32v iässä hän on todennut, että parasta aikuisuudessa on se, että ei tarvitse muuttaa, saa rakastaa seiniä ja näkymää ikkunoista, lähikauppaa ja selkeää työmatkaa. Että ei tarvitse koko ajan olla lähdössä ja luopumassa, saa kiintyä tietäen, että tästä ei tarvitse huomenna luopua.

Sekin on surullista, kun maaseudulla talot jää tyhjilleen. Huonekalut ja tavarat ovat sisällä, mutta ei ole asujia.

Minä muutin juuri, asuin yli 10 vuotta samassa asunnossa ja kasvatin siellä nuorimman lapseni aikuiseksi. En ikävöi yhtään vanhaan asuntooni, vihasin naapureitani, jotka eivät soveltuneet kerrostaloon lainkaan! Sitä metelin, töminän, huudon ja paiskomisen määrää ja töykeyttä ja epäystävällisyyttä en kaipaa, enkä sitä myötä asuntoakaan. Nyt asun pienessä, sievässä asunnossa lähellä keskustaa, mutta kuitenkin kuin omakotitalossa. Nautin niin paljon!!

Mä suorastaan odotan sitä päivää, kun voin alkaa tekemään muuttoa tästä nykyisestä asunnosta ja kaupungista. Monesti olen muuttanut, enkä ole tuntenut muuta kuin helpotusta, kun olen saanut viimeisen siivouksen tehtyä, painettua oven jäljessäni kiinni, ja muuttoauto lähtee nokka kohti uutta osoitetta. Miksi ihmeessä pitäisi muuttaa, jos se ei tunnu hyvältä?

Täh? Mun mielestä se on aina hienoa. Uuden alku. Mahtava laittaa vanhan kämpän ovi kiinni ja suunnata uuteen. Sama fiilis, kun lentokoneessa nousee kohti uusi seikkailuja. 

Tietysti riippuu, että miksi muuttaa. Itsellä on yleensä ollut uuttaa ja kivaa odottamassa uudessa paikassa, tai parisuhteen rikkoutumisen jälkeen ihana päästä pjäskasta eroon ja parempaan elämään. 

Minulla aina ollut päinvastaisia tuntemuksia. Muuttaessa ajattelen että nyt alkaa uudet seikkailut uudessa paikassa, ja odotan innolla että pääsen tutustumaan uuden alueen lenkkipolkuihin ja polkupyöräreitteihin.

Mukavaa vaihtelua tuo myös uusi työpaikka, maisemat, uudet lähikaupat jne. Uudet työkaverit, naapurit, ihan kaikki. Ja aina on ollut hyvä kokemus uusiin maisemiin lähtö.