Tajusin juuri, että menetin valtaosan ystävistäni tosi typerästä syystä.

Laita viestiä niille, et häviä mitään. 

Neuvoja ei nyt tipu. Olen nimittäin samanlaisessa tilanteessa ja samanlaisesta syystä. Parempia aikoja ei ole tulossa, joten jatkan yksin. Ikääkin on sen verran, että ei kannata vaivata vanhoja kavereita eikä havitella uusia.

Oho, samankaltainen tarina kuin itselläni. Minä erakoiduin sairastelun myötä, kun ei mun elämässäni tapahdu mitään, en etene mihinkään, möllötän vain kotona. En enää kertakaikkiaan kehdannut aina olla "valittamassa", että ei hyvin mene eikä mitään kuulu edelleenkään/taaskaan/vieläkään. Ajattelin, että käsittelen ongelmani ja katsotaan sitten. No, ongelmat ovat loputtomat ja nykyään tuntuu, etten jaksaisikaan muita ihmisiä enää ollenkaan. Itsekseen on niin rauhallista ja helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Neuvoja ei nyt tipu. Olen nimittäin samanlaisessa tilanteessa ja samanlaisesta syystä. Parempia aikoja ei ole tulossa, joten jatkan yksin. Ikääkin on sen verran, että ei kannata vaivata vanhoja kavereita eikä havitella uusia.

Itsekin olen keski-ikäinen, ja olen miettinyt sitäkin, voiko tässä iässä enää uudistua - ja miten. En ole menettänyt optimismiani ja toivon, että ne paremmat ajat olisivat ihan nurkan takana. Mutta eipä niitä vielä toistaiseksi horisontissa näy, ja voi olla että odottelen vielä eläkeläisenäkin jotain parempaa käännettä ja huomaan olevani ihan totaalisen yksin, lopullisesti.

Tsemppiä sinullekin! Meinasin vastata "no voi höh, kyllä se siitä", mutta olisi ehkä vähän huono vitsi :D

Vierailija kirjoitti:

Laita viestiä niille, et häviä mitään. 

Aikomukseni on koko ajan ollut lähettää viestiä sitten, kun on jotain hyviä uutisia! Mutta kun niitä ei vieläkään ole. Ja edelleen ahdistaisi kertoa niitä kehnompia kuulumisia, etenkin kun suurin osa ihmisistä tuntuu niistä kiusaantuvankin.

Vierailija kirjoitti:

Oho, samankaltainen tarina kuin itselläni. Minä erakoiduin sairastelun myötä, kun ei mun elämässäni tapahdu mitään, en etene mihinkään, möllötän vain kotona. En enää kertakaikkiaan kehdannut aina olla "valittamassa", että ei hyvin mene eikä mitään kuulu edelleenkään/taaskaan/vieläkään. Ajattelin, että käsittelen ongelmani ja katsotaan sitten. No, ongelmat ovat loputtomat ja nykyään tuntuu, etten jaksaisikaan muita ihmisiä enää ollenkaan. Itsekseen on niin rauhallista ja helppoa.

Tunnen samoin, että itsekseen on rauhallista ja helppoa olla. Toisaalta pelkään, että totun tähän niin paljon, että minusta tulee loppuelämäkseni ihan totaalinen erakko.

"Ajattelin, että käsittelen ongelmani ja katsotaan sitten." Tämä oli juuri se minunkin harhakuvitelmani. En vaan tajua, miten ihmiset ylläpitävät ihmissuhteita vaikka elämässä menee huonosti. Miten muut kertovat kuulumisiaan, jotka ovat aina sitä samaa, ei mitään uutta eikä mitään erityisen hyvää kerrottavaa? Vai erakoituvatko muka kaikki, joilla menee huonosti? En jaksa uskoa sitäkään.

Jossain vaiheessa aloin kertoa "vitsikkäästi", että jep, ei mitään uutta taaskaan auringon alla, hahaha. Sitten aloin ahdistua siitäkin.

Jaksamista sinulle, toivottavasti elämääsi tulee oikeasti vielä hyviä uutisia.

Ap, ymmärrän sinua!

Minun keinoni on kysellä muiden kuulumisia ja vaieta omista. Ihmiset yleensä tykkää kertoa itsestään, lapsistaan, matkoistaan, koiristaan jne. Keskity heihin.

Kun kysyvät miten menee hymyilet urheasti että mikäs tässä, kaikki ihan ok, ei mitään ihmeellistä kerrottavaa. Jos kyselevät niin välttele ja palaa takaisin heihin.

Toimii ainakin yksien kahvitreffien ajan!

Vierailija kirjoitti:

Ap, ymmärrän sinua!

Minun keinoni on kysellä muiden kuulumisia ja vaieta omista. Ihmiset yleensä tykkää kertoa itsestään, lapsistaan, matkoistaan, koiristaan jne. Keskity heihin.

Kun kysyvät miten menee hymyilet urheasti että mikäs tässä, kaikki ihan ok, ei mitään ihmeellistä kerrottavaa. Jos kyselevät niin välttele ja palaa takaisin heihin.

Toimii ainakin yksien kahvitreffien ajan!

Tämä kyllä yleensä toimii, mutta tässä on myös varjopuoli - moni pitää nykyään epäilyttävänä sitä, että utelee muiden asioita eikä kerro mitään omistaan.

Usein tälläkin palstalla näkee valituksia tällaisesta.

Voi ap! <3 Muistatko oliko teillä jotain yhteisiä harrastuksia tai mielenkiinnonkohteita joista olisit edelleen pitänyt kiinni ja joista voisi jutella? Itselläni oli monta vuotta koko ajan ihan kauheaa, mutta luulen että monet ystävyyssuhteet selvisivät siitä, koska oli niitä yhdistäviä muita asioita joista jutella ja joiden parissa touhuta. Ihan vaikka musiikki, elokuvat, puutarhanhoito, ruoanlaitto, lueskelu tai raksaaminen, mikä vain. Kehitin myös sellaisen keinon jo nuorena, että koska tiedän olevani vähän synkkä ja omalaatuinen, bongailen lehdistä aina hyviä keskustelunaiheita. Painan ne mieleen small talkia varten ja tarvittaessa heitän keskusteluun, ettei tarvitse puhua itsestä tai kuunnella liian kauan jos toinen puhuu vain itsestään. 

Ei mullakaan ikinä mitään kuulumisia tai kerrottavaa ole, silti ystäviä on. Sanon, että eipä mitään uutta, kyselen toisen kuulumiset ja oikea keskustelu on yleensä jotain muuta kuin kummankaan elämään liittyvää, vaan vaikka uutisista, politiikasta, tieteen edistysaskelista, vitsailua, menneiden muistelua vamhempien kavereiden kanssa, mielipiteiden vaihtoa tms. 

Jos saat yhteyden joihinkin kavereihin palautettua, voisiko harkita että puhut heille myös siitä miltä sinusta tuntuu. Se on juuri sitä oikeaa asioiden jakamista mikä tekee ystävyyden. Ei niillä pintapuolisilla kuulumisilla tee kukaan mitään. Nämä ovat sellaisia aiheita joista ainakin itse haluan ystävieni kanssa puhua.