mita haluaisit kysya psykologilta..ma valmistun pian koitan vastata jos kerkian ja jos ette kysy liian monimutkaisia, kuten mita eri teorioita persoonallisuudesta on tms laajoja

Dg tehtiin n. 7 vuotta sitten.

Millä tavoin? Minkälainen persoona kasvaa ihmisestä, joka on elänyt isän väkivallan, juomisen ja köyhyyden keskellä?

terapioita, esim linehanin dialektinen käyttäytymisterapia ja skeemakeskeinen terapia, sellaiseen hakeutuminen voi auttaa. Epävakaa on pershäiriöistä vaikeahoitoisin, mutta kyllä sen kanssa voi oppia elämään ihan tyydyttävää elämää... se vain vaatii huolellista hoitoa. Mitään lääkkeitä siihen ei varsinaisesti ole, vaikka komorbideja häiriöitä hidetaan asianmukaisella lääkkeellä tietysti. Toivottavasti tästä oli sinulle jotain apua.

Toipuminen ja terapia tässä tapauksessa vaatii aikaa ja tuollainen terapiaprosessi on varmasti raskas, mutta näkisin että sen avulla kyllä voi ikäänkuin toipua ja jatkaa omaa elämää.

juuri psykologian opiskelu kiinnostaisi kovasti. Kuinka kauan sinulla on mennyt aikaa tutkinnon suorittamiseen? Voisitko kuvitella, että perheelliseltä onnistuisi psykologian opiskelu yliopistossa?

tuo on jo vähän laajempi kysymys, vaikea antaa yhtä tyhjentävää ja riippuu vähän millainen se ilmapiiri kotona on ollut .... Jos esim toinen vanhempi kykenee normaaliin vanhemmuuteen, on jo paremmat mahdollisuudet selvitä ihan hyvin.



Tuollaisen traumaattisen taustan seuraukset voivat olla moninaiset, erilaisia mielialahäiriöitä ja persoonallisuushäiriökin on mahdollinen, hyvin monen pershäiriön taustalla löytyy tavalla tai toisella traumatisoiva lapsuus.



Lapsi tarvitsee turvaa, sensitiivistä ja johdonmukaista hoitoa, jolloin muodostuu normaalit vuorovaikutusmielikuvat, tai sisäiset työmallit miten ollaan suhteessa muihin, pohja itsetunnolle ja persoonallisuuden integraatiolle. Tossa on sellainen lähtökohta, mille kaikki rakentuu ikäänkuin....

sen kun osaa edes jotenkuten, on jo mahiksia, esim helsingissä puolet hakijoista saa siinä osassa aina nolla pistettä, ja putoaa ikäänkuin jatkosta, koska loppua koetta ei arvostella. Tilastomatikka on mulle vaikeeta, olin valmennuksessa ja laskin ihan hemmetisti..vanhat pääsykokeet on tärkeitä, niistä saa oikeanlaisen kuvan tehtävien vaikeusasteesta.

esiin ahdistavasta syöpäkammosta? Aina kun kroppani oireilee millään hiemankaan poikkeavalla tavalla, epäilen ja pelkään syöpää. Nyt mukaan on astunut myös kuoleman pelko: pelkään edessä olevaa sektiota, sillä en halua että vanhemmat lapseni jäävät äidittömiksi jos kuolen leikkauksen komplikaatioihin. Mitä tehdä? Pelot ahdistavat.

Jos äidillä on mielenterveysongelmia ja isä on alkoholisti. Väkivaltaa ei ole ollut. Ruokaa saatu ja jonkun näköiset vaattetkin päälle. Uskotko, että lapsesta voi kasvaa " normaali" ?

Koen olevani ihan normaali lapsuudestani huolimatta, mutta joskus mietin ovatko jotkut luonteenpiirteeni lapsuuden vaikutusta oikeasti?

Ainakin olen aina kokenut itseni hyvin aikuiseksi ja vastuuntuntoiseksi ja ehkä aika tosikoksikin.

kukin oireilee miten oireilee..siis mikä tahansa mielenterveydenhäiriö on henkistö pahoinvointia, eikö vaan?

tarkoitiko että tuttusi oksentaa aamuisin....se nyt ei sinänsä viittaa mielenterveyden häiriöön, ellei se sitten ole itseaiheutettua.



jos lapsi saa hellyyttä, normaalia vuorovaikusta ja hänen perustarpeensa tyydytetään johdonmukaisella ja sensitiivisellä tavalla kuten edellä sanoin, ei muulla ole niin väliä..tai siis että ei vanhemman mielenterveyden häiriö VÄLTTÄMÄTTÄ aiheuta vakavia seurauksia. Lapsen kehityksen kannalta pahin vaihtoehto on masentunut äiti, joka ei ole läsnä, ei kykene kommunikaatioon ja on apaattinen ja ilmeetöm hoitaessaan lasta.

joka sairastaa syömishäiriötä, ahdistuu, masentuu, on saanut nyt lääkkeitä mutta ei ymmärrä, että alkoholia ei voi ottaa. Nämä pahimmat ahdistukset ajoittuvat krapuloihin, kun ei oikein muista edellisillasta mitään.



Tätä on jatkunut vuosia ja vuosia, vihdoin on mennyt ystävien painostamana terapiaan, mutta rupeaa kaveripiiriltä paukut loppumaan. Ei myöskään oikein osaa puhua muusta kuin itsestään ja ongelmistaan. Jopa ventovieraille.



Haluaisin olla avuksi, mutta miten??

Tuollaisiin pelko-oireisiin voidaan myös vaikuttaa lääkityksellä tilapäisesti ainakin, jos ne ovat vaikeita ja hallitsevat elämää. Tähänkin kyllä sanoisin, että erilaiset psykoterapiat ovat tavallisesti tehokkain ja pysyvä keino vapautua jännitysoireista ja peloista. Itseapuoppaitakin on, joissa käytetään kognitiivisesta terapiasta tuttuja metodeja, ajatusharjoituksia, oireiden kyseenalaistamista, altistusharjoituksia ja muita.

ja oireilen yhä. Vieläkö on jotain toivoa " paranemisesta" tai edes paremmasta elämästä? Terapeutti aina vain kannustaa jatkamaan ja löytää niitä asioita, joissa kehitystä ja edistystä on tapahtunut (ja onhan sitä tapahtunut, paljon). Silti tuntuu, että kun kuuden terapiavuoden jälkeen yhä olen itsetuhoinen, niin onkohan tästä enää hyötyäkään.

Kyseessä oma äitini ja keinot vähissä.