Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys keski-iässä: kehen maalla enää tutustuu?
04.07.2025 |
Elämä on mennyt niin, ettei omaa perhettä tullut. Olen 40+ nainen, yhä työelämässä (hoitoala, työskentelen henkilökohtaisena avustajana), ison kaupungin sijaan asun juuri sellaisessa "maalaistaajamassa" syrjä-Suomen keskellä.
Nuorempana ystäviä, kavereita tuli elämään helpommin. Opinnot ja vapaa-ajan harrastukset auttoivat tässä eikä kaikilla ollut vielä koko ajan kiire, väsymys tai stressi päällä. Enää tässä vaiheessa tutustuminen ei käy helposti, ei ainakaan tämänkokoisessa asuinpaikassa. Olen miettinyt muuttoakin, mutta työllistyminen ei ole nykyaikana helppoa ja isommilla paikoilla asuminen maksaa jo paljon enemmän. Kompromisseja olen joutunut tekemään. Lienenkö ainoa, vai onko meitä muitakin? Kuinka pärjäätte valintojenne kanssa?
Usein sanotaan, että maalla tai pikkupaikkakunnilla ollaan sosiaalisempia ja välittömämpiä. Olen huomannut, ettei tämä ihan pidä paikkaansa. Kyläseurojen jäsenmaksuja maksamaan kelpaa kyllä, mutta edes haravointitalkoisiin on "ulkopaikkakuntalainen" vaikea päästä osalliseksi. Kun sitten menee, saa usein osakseen kohteliasta mutta etäistä käytöstä: ohipuhumista, unohdetaan ilmoittaa sovituista aikatauluista, jätetään ulkopuolelle. Sama työpaikalla: tutustuminen jää pintapuolisiin kahvihuonekuulumisiin. Suku- ja tuttavapiirit ovat tiukkoja ja jopa sisäänpäinkääntyneitä, ei niissä monella ole tarvetta uusiin tuttavuuksiin?
En ole uskonnollinen, mutta seurakunta ja uskonnolliset yhteisöt ovat osoittautuneet ainoiksi, jossa "ulkopaikkakuntalaisellekin" puhutaan kuin ihmiselle. Vaikka osan jutut näissä ympäristöissä ovatkin aika korkealentoisia, toimin aktiivisesti vapaaehtoisena mm. paikallisella "jeesuskirppiksellä" ja seurakunnan eri kerhoissa. Uskonnollisuus kuitenkin itselleni elämäntapana sen verran vieras, että muunkinlaista sosiaalista ympäristöä kyllä kaipaisi; mutta ehkä tämäkin on yksi niistä kompromisseista elämässä? (Joskus kyllä miltei kadehdin uskossa olevia; täytyy olla helpottavaakin, jos elämässä on jotain noin varmaa.)
Onko kohtalotovereita, muita ikuisia "ulkopaikkakuntalaisia"? Miten olette toimineet, miten elämänne näissä tilanteissa kokeneet?
Kommentit (8)
Maalla ihmiset tekevät töitä 24/7. Ei ole aikaa seurustella ihmisten kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisesti tuolla ABC:n kahviossa näytetään tehtävän hitokseen töitä. Harva jaksaa istua noin pitkää päivää, nostan hattua.
Vierailija kirjoitti:
Maalla ihmiset tekevät töitä 24/7. Ei ole aikaa seurustella ihmisten kanssa!
Olen maaseudulta kotoisin, ja aina kun siellä päin käy niin kellään ei kiire mihinkään ja aina on aikaa lorvia ja rupatella - kunhan et ole ulkopaikkakuntalainen.
Itselläni on taas täysin päinvastainen kokemus.
Kun muutettiin maalle yli 200km päähän edellisestä osoitteesta niin meidät otettiin todella hyvin ja ystävällisesti vastaan. Tämä on pieni kylä eikä mikään kuntakeskus, palveluihin on 30km matkaa. Täällä on aivan ihana asua ja naapuriapua saa aina tarvittaessa. Kaikki vastaantulijat moikkaa. Itse tehdään etätöitä eli ollaan käytännössä aina kotona, kerran viikossa käydään ruokakaupassa ja asioilla. Mitään ohjattuja harrastuksia tai seuratoimintaa en todellakaan kaipaa, työpäivän jälkeen riittää pihahommia oli vuodenaika mikä tahansa.
Ei tutustu välttämättä kaupungeissakaan. Mä muutin Helsinkiin työn perässä jo 18 vuotta sitten. Vain töissä nähtävien työkaverien lisäksi en ole saanut täältä yhtään kaveria tai tuttua. Olen käynyt harrastuksissakin ahkeraan, mutta niissä ihmiset käy vain harrastamassa ja lähtevät kotiin. Heillä on omat perheensä ja sosiaaliset kuvionsa eivätkä etsi uusia.
Mä aina ennen luulin, että vika on pelkästään minussa, että minussa on jotain niin outoa että ihmiset inhoaa ja vierastaa minua. Ehkä olen diagnosoimaton autisti tai jotain, ajattelin. No, sitten kuitenkin töissä tuli projekti Irlantiin, jossa olin puolitoista vuotta. Ei ihmiset siellä mua vierastaneet ja vältelleet, vaikka olin ulkomaalainen. Mua alettiin töistäkin pyytää pubeihin ja kaveriporukoihin, ja niissä porukoissa tutustuin yhä uusiin ihmisiin. Ihmiset oli avoimen kiinnostuneita minusta, ja viihtyivät seurassani. Sen jälkeen olen ajatellut, että ei, vika ei ole pelkästään minussa - on minussakin varmaan vikaa koska olen enemmän introvertti enkä supersujuva sosiaalisesti - vaan kyllä tämän maan ilmapiirissäkin on sellainen ominaispiirre joka tekee aikuisena kaverien löytämisen hyvin vaikeaksi.
Jos katselee Reddit Finland ryhmää, niin sielläkin muuten todella usein näkee ulkomailta tänne muuttaneiden valittelevan tätä, että millään ei löydä kavereita, ei edes ne ekstrovertimmät kaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n kokemus kuulostaa tutulta. Muutettiin noin 50 asukkaan kylään töiden vuoksi (likellä teollisuuslaitos jossa puolisoni työskentelee). Palvelut taajamassa noin 25km:n päässä, eli tosi perusmallin maakunta-Suomea. Kohta neljä vuotta asumista täällä ja ainoat ystävät alueella ovat edelleen vanhat kaverit tuolla lähimmässä KAUPUNGISSA yli sadan kilometrin päässä.
Kyläseurat mainittu. Niitä täältä löytyy peräti kaksi, ja toki riidoissa keskenään ja tosi mustasukkaisia toimistaan ja tonteistaan. Olen käynyt kokouksissa (niihin aina avoin kutsu kyläpalstalla), laittanut itseni talkoolistoille ym., vaan arvatkaas mitä? Kummasti aina unohtuu meikäläiset niiltä talkookutsulistoilta, eikä riitä pöytäpaikkoja myyjäisissä jne. Ei meitä sinällään haittaa, kun on noita ystäviä tuossa lähikaupungissa (vaikka matkaa onkin), mutta ei tartte ihmetellä miksi maalle riittää nykyään lähinnä kesäasukkaita.
Jotkut ihmiset boundaa lahjakkaammin kuin toiset. Eipä tässä ole mitään uutta!
Tuttu juttu kyllä valitettavasti tuo, että harrastuspiireissä ei uusiin ihmisiin kyllä tutustu. Maaseudulla kyllä voivat niin hyvässä kuin pahassa olla piirit sen verran pieniä, että niissä vältetään uusia ihmisiä jo siksi, ettei haluta joutua muiden uteliaisuuden kohteeksi. Äkkiä ovat tädit ja serkunkaimat juoruilemassa, jos joku on nähty juttelemassa Niiden Uusien Tulokkaiden kanssa. Osa voi jopa pelätä juoruilun kohteeksi joutumista.