Suviseurat aiheuttaa paikallisille kauppiaille tappiota: lestadiolaiset ostavat tavaraa vain toisilta lestadiolaisilta
"Kauppiaan mukaan mökkeilijät kyllä käyttävät heidän kauppansa palveluita, mutta Suviseurojen aikaan mökit ovat yleensä vuokrattuina seuroilla käyville. Hän ei halunnut kertoa asiasta Iltalehdelle tämän enempää.
Ne (Suviseurat) näkyvät myynnissä negatiivisesti, hän toteaa."
Kommentit (62)
Itse monien suviseurojen kokemuksella sanoisin, että ostamme matkalta tarpeen mukaan mistä tahansa kaupasta aivan normaalisti, mutta ehkä tosiaan juuri paikallisista kaupoista ostaminen voi olla vähäistä, koska seurojen majoitusalueelle saavuttuaan siellä on ne jutut, hyvät ruoat, jne., ja olisi myös aika työlästä ja turhaakin lähteä poistumaan seura-alueelta ainakaan syömisten tai juomisten takia. Eli jos ennen seuroja on tankattu varastoon tiettyjä juttuja, mutta ko. paikkakunnalle saapuessa ei välttämättä ole enää mitään välitöntä tarvetta pysähtyä, ja sitä varmaan haluaa jo päästä parkkiin ja esim. syödä siellä seura-alueella. Kyytiläisetkin voivat olla jo väsyneitä matkaan ja haluavat asettua "leiriin".
Puhun tässä toisaalta vain omasta puolestani, mutta en ole havainnut tuollaista, että suosittaisiin tai sorsittaisiin tiettyjä kauppoja. Mielelläni käytän kotimaisia palveluja, olipa niiden tuottaja kantasuomalainen tai ma ah an muuttaja ja olipa sitten ateisti tai mitä tahansa uskonsuuntaa edustava tahansa.
No siinä lähellä on tasan yksi noin elintarvikekiskan kokoinen kyläkauppa, johon mahtuu sisälle max 10 henkilöä kerrallaan. Muita kauppoja saa hakea 15 km päästä.
Yllättävää kyllä, jos tuossa pikkuputiikissa ei käy porukkaa.
t. Mökkiläinen, ei olla vuokrattu omaamme
Luvattu maa hukassa ? Menkää omiin maihinne .
Vierailija kirjoitti:
Itse monien suviseurojen kokemuksella sanoisin, että ostamme matkalta tarpeen mukaan mistä tahansa kaupasta aivan normaalisti, mutta ehkä tosiaan juuri paikallisista kaupoista ostaminen voi olla vähäistä, koska seurojen majoitusalueelle saavuttuaan siellä on ne jutut, hyvät ruoat, jne., ja olisi myös aika työlästä ja turhaakin lähteä poistumaan seura-alueelta ainakaan syömisten tai juomisten takia. Eli jos ennen seuroja on tankattu varastoon tiettyjä juttuja, mutta ko. paikkakunnalle saapuessa ei välttämättä ole enää mitään välitöntä tarvetta pysähtyä, ja sitä varmaan haluaa jo päästä parkkiin ja esim. syödä siellä seura-alueella. Kyytiläisetkin voivat olla jo väsyneitä matkaan ja haluavat asettua "leiriin".
Puhun tässä toisaalta vain omasta puolestani, mutta en ole havainnut tuollaista, että suosittaisiin tai sorsittaisiin tiettyjä kauppoja. Mielelläni käytän kotimaisia palveluja, olipa niiden tuottaja kantasuomalainen tai ma
Sama täällä. Asioin niin Prismassa, K-ketjussa kuin Lidlissäkin riippuen mikä on lähellä, halpa ja mitä tarvin. Sama pätee muihin liikkeisiin.
Oikeastaan en mielelläni mene Körkkäiselle äärioikeistoyhteyksien takia.
T. Vl.
Vierailija kirjoitti:
Maattomia heimoja kuin muiden maiden heimoja harrastaa keskellämme rikosten lisäksi noituutta .
Dodiii....vähän persuilua mukaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että jäätelötehtaat (en muista onko siellä Ingman vai joku muu), Fazer, Atria, Porvoon laku, Porokylän Leipomo ja Olvi jne, ole vl-yrityksiä. Niiden tuotteita myydään suviseuroissa.
Siis nää muka vl-yrityksiä?
Tuossa sanottiin etteivät ainakaan nuo niitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Tokmanni synagogalla osin hellarivenäläinen. Käytettyä myy. Kuka omistaa Gigantti ??? Alepa sekunda venäläinen elanto . Osuuspankki venäläinen. Panchovilla venäläinen hevosenlihaa . Matkalaukku laukkuryssä.
Omituista tajunnanvirtaa, en tajua mitään mitä kommentoit. Sanoja peräkkäin.
kyllä tätä harrastaa muutkin ryhmät ja sillä saa näkyviä tuloksia oman yhteisön tuloihin. maahanmuuttajat syö ja käy vaan omissa partureissa. mitä luulette että saamelaiset tekee.
Onhan se nyt perjeleen väärin kun ihmiset ostavat tuotteet halvalla jostain muualta kuin kaupastasta missä tuotteessa on tuotteen aitoon arvoo nähden vähintään 100% kate. On se jännä kuinka kauppiaat velvoittavat asiakkaat maksamaan tilat ja työntekijät mutta ei suostu luovuttamaan asiakkaalle osuutta niistä tiloista tai työtekijöistä jotka se joutuu maksamaan. Suomesta ei nykypäivänä kannata ostaa yhtään mitään ellei ole pakko, kaikki ostokset kannattaa suunnata ulkomaille. Kauppiaat haluaa kieltää suomalaisilta temut ja muut vastaavat että suomalaiset ei saisi niitä täsmälleen samoja tuotteita halvalla suoraan lähteestä vaan joutuu maksamaan suomalaiselle kauppiaalle 1000% katteen niistä täysin samoista temu tuotteista
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mitä ne lessukaupat on, niin osaan välttää.
Vältän näitä aina, kun vaan on tiedossa. Remontointia en ole koskaan ostanut näiltä enkä tule koskaan ostamaankaan.
Ostakoot sitten keskenään, niin teen minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittäisin, että jäätelötehtaat (en muista onko siellä Ingman vai joku muu), Fazer, Atria, Porvoon laku, Porokylän Leipomo ja Olvi jne, ole vl-yrityksiä. Niiden tuotteita myydään suviseuroissa.
Siis nää muka vl-yrityksiä?
Anteeksi kirjoitusvirheeni. Sanan että paikalle kuuluu etteivät. Nyt lause on outo "että ole"
Vierailija kirjoitti:
No siinä lähellä on tasan yksi noin elintarvikekiskan kokoinen kyläkauppa, johon mahtuu sisälle max 10 henkilöä kerrallaan. Muita kauppoja saa hakea 15 km päästä.
Yllättävää kyllä, jos tuossa pikkuputiikissa ei käy porukkaa.
t. Mökkiläinen, ei olla vuokrattu omaamme
En tiedä, paljonko kyläkaupalla on liikettä normaalisti, mutta kyllä se kaupan piha kerää uteiliaita katselijoita suviseurojen aikaan.

Siis niitä, jotka eivät osallistu suviseuroihin, mutta haluavat katsella turvaetäisyyden päästä, mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä S ketjussa käy muslimit. Suomessa.
no aika varmaan kun s-liike on Suomen suurin kaupparyhmä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä S ketjussa käy muslimit. Suomessa.
no aika varmaan kun s-liike on Suomen suurin kaupparyhmä
Käyväthän he myös Lidlissä. Ja ta-daa, välillä K-kaupassakin.
En minäkään ostaisi kaupasta olutta tai lihaa jos sen hinta on 50% kalliimpi sen takia kun suviseurat tulee lähistölle.
Vierailija kirjoitti:
Katsokaapa oikeasti sitä monessa mediassa julkaistua suviseurojen hinnastoa ja miettikääpä sen jälkeen että kumpi on järkevämpää, se että seuravieras menee ostoksille kauppaan vai se että paikallinen menee ostoksille seuroihin?
Niin. Mitähän verottaja sanoo seurojen myynnistä ja ilmaistyövoiman käytöstä?

Eiköhän verottaja olisi jo puuttunut, jos yhdistysten tapahtumia ei saisi järjestää talkootöillä, jne. Aivan niin rajoitettua ei kaikki ole Suomessakaan, vaikka monta asiaa pykälät estävätkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsokaapa oikeasti sitä monessa mediassa julkaistua suviseurojen hinnastoa ja miettikääpä sen jälkeen että kumpi on järkevämpää, se että seuravieras menee ostoksille kauppaan vai se että paikallinen menee ostoksille seuroihin?
Niin. Mitähän verottaja sanoo seurojen myynnistä ja ilmaistyövoiman käytöstä?
Verottajalla on tosiaan lainsäädäntönsä ja verokäytäntönsä yleishyödyllisille yhdistyksille ja sille, mikä toiminta siellä on verotettavaa ja mikä ei ja millä verolajeilla. Yleensä ottaen yleishyödyllisen yhdistyksen omaa tarkoitustaan tukeva toiminta on verovapaata sekä tuloverosta että arvonlisäverosta.
Tuliko tämä jollekin yllätyksenä?