Demokraatti: Lääkkeet vai ruoka? WHO:n raportti paljastaa miten Sipilän hallitus ajoi pienituloiset sairaat ahtaalle
WHO:n mukaan Suomen vuonna 2017 tekemä päätös nostaa diabeteslääkkeiden omavastuita on nyt kansainvälisesti tunnettu varoittavana esimerkkinä. Aiempi kiinteä maksu muutettiin prosenttiperusteiseksi, mikä nosti monien potilaiden kustannuksia sadoilla euroilla vuodessa. Kävi niin kuin pelättiin: potilaat jättivät lääkkeitä ostamatta, tyytyväisyys hoitoon laski, ja toimeentulotukea jouduttiin hakemaan enemmän. WHO:n raportti korostaa, että pieni hallinnollinen päätös voi romuttaa terveydenhuollon oikeudenmukaisuuden, erityisesti kun suojausmekanismit eivät toimi käytännössä.
Tässä on kyse siitä, että sairaat ihmiset maksavat terveiden verotuksen kevennyksiä. Diabeetikot, pitkäaikaissairaat ja pienituloiset joutuivat maksumiehiksi, koska hallituksella oli ideologinen tarve näyttää "vastuulliselta". Mutta mitä vastuuta on sellaisessa politiikassa, jossa ihmisten hoito vaikeutuu ja osa jättää lääkkeet ostamatta? Ja tämä kaikki vielä maassa, jossa valtio samaan aikaan maksaa rikkaille kotitalousvähennyksiä ja sijoitustuloja verotetaan kevyemmin kuin palkkatuloja. WHO:n raportti tuo esiin sen, mitä monet kokivat jo vuosia sitten: meillä revittiin säästöjä niiltä, joilla ei ole varaa edes sairastaa.
Miten tällainen päätös ylipäätään meni läpi ilman massiivista vastarintaa?
Kommentit (4)
Se että pharma on valheillaan aivopessyt ja addiktoinut vähävaraiset valmisteisiinsa kertoo vain pharman epäeettisyydestä. Ja terveydentila sen kun heikkenee, kun ravinto on puutteellista. Yhtä lailla heikossa jamassa eläviin kasveihin iskevät taudit ensimmäisinä.
Sanna Marinin (SDP) hallitus olisi voinut muuttaa päätöksen, mutta ei sitä tehnyt. Krista Kiurulla (SDP) oli valta, mutta mitään ei tapahtunut.
Nyt on perskokkareet olleet vallassa yli 2 vuotta, siitä vaan päätöstä muuttamaan. Nykyhallitus päinvastoin nosti lääkkeiden omavastuun 70 euroon ja nosti myös lääkkeiden alv:n.
Ei huolta sdp peruu leikkaukset ja nostaa tukia. Rahat otetaan yrityksiltä ja rikkailta fasisteilta
https://demokraatti.fi/who-varoittaa-suomen-mallista-laakeomavastuun-ko…