Iranilaiset kokevat olevansa Yhdysvaltalaisia ja haluavat Iranin olevan osa Yhdysvaltoja.
Iranin kansa haluaa että Trump vapauttaa heidät ja tuo maahan demokratian.
Kommentit (23)
USA:n sotasaldo on kyllä huono noillakin nurkilla. Pieni Kuwait oli helpohko, mutta jo Irakin loppu oli nolo.
Ja Afganistan on Afganistan - imperiumin hautausmaa.
Saldo on afgaaneilla hurja: se on kurittanut ja ajanut tiehensä aikansa mahtimaat, 1800-luvulla britit, 1900-luvulla Neuvostoliiton ja 2000-luvulla USA:n. Afganistan oli USA:lle samanlainen painajainen kuin Vietnam aikoinaan. Ja tästä sotasankaruudesta afgaanit ovat maksaneet kalliisti, onhan se jatkuvasti yksi maailman pahimpia prsläpimaita, eikä rauhoittumista näy, tuntuu kuin väkivalta olisi menny ns veriin, sitä ilman ei osata olla.
Aina kannattaisi miettiä tarkkaan, hyödyttääkö sotiminen vai onko se jopa kehityksen este. Verrataanpa Afganistania vaikka pariin kertaan valloitettuun Suomeen: ensin sen valloitti rauhanomaisesti Ruotsi (Suomi kehittyi hitaasti, mutta sai pääosin olla rauhassa, sai länsimaisen oikeuskäytännön ja arvot), sitten sodan kautta sen valloitti n. sadaksi vuodeksi Venäjän tsaari (Suomi kehittyi hurjasti (teollistuminen osui samaan aikaan), suomenkielinen kulttuuri alkoi vahvistua, Suomi sai harjoitella itsenäisenä olemista ja sai olla pääosin melko rauhassa, edes ekaan maailmansotaan ei tarvinnut osallistua).
Iran on yksinäinen susi, arabien ja afgaanien välissä. Lisäksi se edustaa eri islamilaista suuntausta kuin esim. Saudit,, on siis sitäkin kautta vähemmistössä. Tukea ei taida islamilaisilta mailta tippua, ja siksi iranilaiset pommittavatkin surutta vaikka Dubaita. Ja tunnetustihan politiikassa ja uskonnoissa se menee: vihollinen, vihollisempi, oman puolueen/uskonnon kilpaileva siipi on se vihollisin.
Iranin tyrannihallinto on vuosikymmenten ajan sortanut väkivallalla kansalaisiaan, rajoittanut sananvapautta, syrjinyt naisia ja vähemmistöjä sekä pitänyt vallan tiukasti pienen uskonnollisen eliitin käsissä.
Iranin tyrannihallinto perustuu teokratiaan, jossa ääriuskonnolliset johtajat, erityisesti ylimmän johtajan asemaa nauttiva Ali Khamenei, määräävät maan suunnasta ilman demokraattista legitimiteettiä. Vaalit ovat käytännössä järjestettyjä näytelmiä, joissa todellinen valta ei vaihdu, ja toisinajattelijoita vainotaan systemaattisesti.
Tämä tyrannihallinto ei palvele iranilaisten etua ja se estää yhteiskunnallisen kehityksen, estää taloudellista kasvua ja luo jatkuvaa jännitystä kansainvälisissä suhteissa.
Iranin kansa on osoittanut rohkeutta toistuvissa protesteissa, kuten Mahsa Aminin kuoleman jälkeen, vaatien vapautta, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.
On selvää, että nykyinen tyrannihallinto ei ole halukas uudistumaan.
Iranin tulevaisuus vaatiikin hallinnon vaihdon, joka mahdollistaa kansan tahdon toteutumisen demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteiden pohjalta. Vain näin Iran voi olla vapaa, rauhanomainen ja kukoistava valtio.