Millainen on herkkä poika?
3-vuotias esikoisemme aloitti päiväkodin ja ensimmäisessä vasu-keskustelussa hänen kerrottiin olevan päiväkotiympäristössä herkkä. Kysyin tarkemmin mitä he tällä tarkoittavat? Herkkyys koettiin hieman negatiivisena piirteenä, koska lapsi ei suin päin ryntää menoon, vaan seuraa ennemmin luotettavan aikuisen sylistä ensin rauhassa. Vaatii joskus myöskin aikuisen tukea ja tsemppiä esim. "Liikuntatunnilla", että lähtee mukaan vaikkapa pallon potkimiseen. Välillä harmitus/itku tulee siitä, jos kiva leikki pitää lopettaa.
Itse koen pojan herkkyyden mieluumminkin positiivisena asiana, sillä hän imee ympäristöstä valtavasti asioita, tietoja ja taitoja sillä välin kun muut lapset hyppii, pomppii, heittelee tavaroita ja huutaa kilpaa. Lapsi omaa lisäksi äärimmäisen hyvän tilannetajun sekä on kaikkien kaveri ja valtavan utelias, vaikka ei suinpäin ryntää kohti tuntematonta. Hyvin harvoin on koskaan saanut itkupotkuraivareita, mutta jos itkettää joku asia niin itkee vuolaasti - minusta se on ok!
Kuulisin mielelläni muiden herkkien lapsien, erityisesti poikien, vanhempia ja kokemuksia aiheesta.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkä on kaunis ilmaisu pelokkaalle lapselle. En nyt kuvauksesta löytänyt sitä herkkyyttä, vaan arkuutta ja varautuneisuutta. Herkkä olisi tunteellinen, empaattinen jne. Herkkä voi olla myös vilkas, ei välttämättä rauhallinen.
Ai? Minusta ap:n lapsi kuulosti nimenomaan empaattiselle ja tunteelliselle, jos on kaikkien kaveri. Tilannetajukin korreloi empatiakykyä ja sekin vaatii tiettyä herkkyyttä lukea mitä ympärillä tapahtuu.
Mitä tilannetajua on, ettei ota osaa leikkeihin, vaan vaatii erityisrohkaisua? Epäsosiaalista se on, eikä positiivinen asia.
Miksi pitäisi aina ottaa osaa jonkun toisen leikkeihin?
Joskus myös päiväkodin tädeiltä ja sediltä puuttuu herkkyyttä ja ammattitaitoa nähdä ja ymmärtää ihmisluonnon moninaisuutta.
Voiko herkkä poika olla myös rohkea ja j ä n n ä?
Vierailija kirjoitti:
Jää ilman naista loppuiäksi ja katkeroituu.
Jos on ujo ja sosiaaliset taidot jäävät siksi oppimatta niin tämä on ihan mahdollista. Mutta nyt asialle vielä voi tehdä jotain.
Kuulostaa kirjolaiselta, näitä erityisherkkyyksiä pukkaa yleensä iän myötä lumihiutaleille lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkä on kaunis ilmaisu pelokkaalle lapselle. En nyt kuvauksesta löytänyt sitä herkkyyttä, vaan arkuutta ja varautuneisuutta. Herkkä olisi tunteellinen, empaattinen jne. Herkkä voi olla myös vilkas, ei välttämättä rauhallinen.
Ai? Minusta ap:n lapsi kuulosti nimenomaan empaattiselle ja tunteelliselle, jos on kaikkien kaveri. Tilannetajukin korreloi empatiakykyä ja sekin vaatii tiettyä herkkyyttä lukea mitä ympärillä tapahtuu.
Mitä tilannetajua on, ettei ota osaa leikkeihin, vaan vaatii erityisrohkaisua? Epäsosiaalista se on, eikä positiivinen asia.
Miksi pitäisi aina ottaa osaa jonkun toisen leikkeihin?
Joskus myös päiväkodin tädeiltä ja sediltä puuttuu herkkyyttä ja ammattitaitoa nähdä ja ymmärtää ihmisluonnon
Liikuntatunnilla on otettava osaa ohjelmaan eli leikkiin ja koulussa se on jo täysin pakollista. Elämä on sellaista, että et voi valita menetkö kouluun vai et jne. Sitähän tuossa harjoitellaan. Ei voi aina ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kirjolaiselta, näitä erityisherkkyyksiä pukkaa yleensä iän myötä lumihiutaleille lisää.
Autismin kirjohan tuossa tulee helposti mieleen, mutta voi olla ihan sosiaalistamisen puutettakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkä on kaunis ilmaisu pelokkaalle lapselle. En nyt kuvauksesta löytänyt sitä herkkyyttä, vaan arkuutta ja varautuneisuutta. Herkkä olisi tunteellinen, empaattinen jne. Herkkä voi olla myös vilkas, ei välttämättä rauhallinen.
Ai? Minusta ap:n lapsi kuulosti nimenomaan empaattiselle ja tunteelliselle, jos on kaikkien kaveri. Tilannetajukin korreloi empatiakykyä ja sekin vaatii tiettyä herkkyyttä lukea mitä ympärillä tapahtuu.
Mitä tilannetajua on, ettei ota osaa leikkeihin, vaan vaatii erityisrohkaisua? Epäsosiaalista se on, eikä positiivinen asia.
Miksi pitäisi aina ottaa osaa jonkun toisen leikkeihin?
Joskus myös päiväkodin tädeiltä ja sediltä puuttuu herkkyyttä j
Öööööh eli sillä perusteella että elämässä on pakollisia asioita voidaan pakottaa mihin vain mielivaltaisesti?
Suomessa ei muuten edelleenkään ole koulupakkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkä on kaunis ilmaisu pelokkaalle lapselle. En nyt kuvauksesta löytänyt sitä herkkyyttä, vaan arkuutta ja varautuneisuutta. Herkkä olisi tunteellinen, empaattinen jne. Herkkä voi olla myös vilkas, ei välttämättä rauhallinen.
No ei herkkä kyllä ole yhtä kuin arka tai pelokas.
Etkö ymmärtänyt lukemaasi? Ap:n lapsi ei olekaan herkkä, vaan yritetään kauniisti ilmaista, että hän on hyvin ujo, vaatii erityisrohkaisua, on passiivinen, laiska, pelokas ym. negatiivista. Sitähän nuo yrittävät kertoa, kun asia on negatiivinen. Herkkyys taas on ihan muuta.
Miksihän ujoutta pidetään huonona asiana edelleen. Se kun ei ole sama asia kuin vaikkapa mainitsemasi passiivisuus.
Mä olin todella ujo lapsena. Mitä enemmän mulle jankutettiin pakkopuhumista eskarissa ja koulussa ja sitä että olet vääränlainen kun et puhu sitä enemmän sulkeuduin. Mutta en silti ollut passiivinen, laiska tai mitään muutakaan, olin vain kiltti, koska odotin aina ns omaa suunvuoroani. Olin tosin myös ja olen edelleen valtavan kilpailuhenkinen. Tästä onneksi otettiin koppia kotona, koska se ominaisuus on vienyt pitkälle. Se negatiivisuuden hierominen päin naamaa sitä vastoin muistutti koko ajan, että olen ihan vääränlainen ja jos siihen olisi jäänyt vellomaan, olisi elämän ura varmasti erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kirjolaiselta, näitä erityisherkkyyksiä pukkaa yleensä iän myötä lumihiutaleille lisää.
Autismin kirjohan tuossa tulee helposti mieleen, mutta voi olla ihan sosiaalistamisen puutettakin.
Voisiko joskus vaan kyse olla ihan tavallisesta luonteen piirteestä eikä autismista tai nepsystä 🤦
Älä murehdi ap. Lapsesi on aivan normaali ja normaaliksi kasvaa.
Lapsenlapsia ei todennäköisesti ole tulossa. Mies ei saa olla ujo/herkkä. Hänen pitää uskaltaa tehdä mm aloite, miten se herkältä/ujolta mieheltä ikinä onnistuu?
T. Realisti
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapsia ei todennäköisesti ole tulossa. Mies ei saa olla ujo/herkkä. Hänen pitää uskaltaa tehdä mm aloite, miten se herkältä/ujolta mieheltä ikinä onnistuu?
T. Realisti
Mistä mustavalokisesta Suomi-filmistä sinä olet karannut?
Viha on usein pelkoa, ahdistusta ja hätää.
Meidän herkkä ja ujo poika pääsi juuri opiskelemaan yliopistoon ja muuttaa yhteen tyttöystävänsä kanssa. Hän on tunneälykäs. Olen kuunnellut herttaisen nuorenparin keskusteluja ja he puhuvat vaikka mistä, juttelevat kaikesta tuntikausia. Poikani tuntee sen tytön jo nyt selvästi paremmin kuin ei-herkkä mieheni tuntee minut 20 v jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuollainen ympäristö ei ole paras herkälle ihmiselle
Kyllä on ihan hyvä ympäristö herkälle ihmiselle, se kasvattaa ja kehittää. Lapsia ei sovi kasvattaa pumpulissa liikaa. Arvottaminen pois ja keskitytään asioihin.
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, herkistä lapsista puhutaan herkästi negatiiviseen sävyyn koska heitä ei ymmärretä.
Muistan itsekin lapsena sen että minua ei kunnioitettu eikä kuunneltu tai ymmärretty, olin reipas ja aktiivinen vaikka en aina ollut ihan kaikessa ainakaan ensimmäisenä mukana ja valitsin itse joskus jäädä pois. Tilaa täytyy antaa eikä irvistellä lapselle joka tutkii maailmaa.
Persoonallisuus täytyy oppia tuntemaan ja tukea lasta eikä missään nimessä saa PAKOTTAA sitä lasta ikinä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herkkä on kaunis ilmaisu pelokkaalle lapselle. En nyt kuvauksesta löytänyt sitä herkkyyttä, vaan arkuutta ja varautuneisuutta. Herkkä olisi tunteellinen, empaattinen jne. Herkkä voi olla myös vilkas, ei välttämättä rauhallinen.
Ai? Minusta ap:n lapsi kuulosti nimenomaan empaattiselle ja tunteelliselle, jos on kaikkien kaveri. Tilannetajukin korreloi empatiakykyä ja sekin vaatii tiettyä herkkyyttä lukea mitä ympärillä tapahtuu.
Mitä tilannetajua on, ettei ota osaa leikkeihin, vaan vaatii erityisrohkaisua? Epäsosiaalista se on, eikä positiivinen asia.
Siis kuka on puhunut ettei osallistu leikkeihin? Lapsi nimenomaan leikkii kaikkien kanssa - ihan omatoimisesti, mutta menee usein sen yksin leikkivän luokse kuin siihen, jossa rymyää jo
Kuulostaa ihanalta pojalta!
T. Pojan äiti
PS. Ujous on yleisintä älykkäillä
Ei ujous mikään haitallinen piirre olekaan, mutta äärimmilleen vietynä se on yhtä suuri ongelma kuin vaikka adhd:n levottomuus tai narsistin esiintymishalun eli estää normaalin elämän. Vanhempana ottaisin tästä nyt onkeen ja rohkaisin lasta sosiaalisissa tilanteissa hyvin aktiivisesti.