LÄÄKÄRIÄ tms. terveysasioista tietävää paikalla?
Mistä voi johtua, että virtsani on ollut sameaa pari päivää? Ei ole ikinä ennen ollut ja ainut muutos terveydentilassani on ärhäkkä flunssa, joka on jatkunut 3-4 päivää. Flunssan kannalta perjantai oli pahin, ja korkea kuume oli 2 päivää. Virtsassa ei ole verta (ainakaan se ei ole punertavaa), mutta vähän tummempaa kuin tavallisesti. Voi tosin johtua runsaasta hikoilusta kun kuume laski?
Olen tällä hetkellä toisella puolella maapalloa (Kiinassa) asumassa ja siksi kyselen täältä enkä mene paikalliseen tk:hon tai soita sinne, koska en osaa kieltä tarpeeksi. Haluaisinkin nyt siis tietää, että onko vakavaa ja tarvitseeko sinne silti lähteä.
Kiitos vastauksista jo etukäteen.
Kommentit (8)
Lauantaina tajusin asian ja olin jo sen verran paremmassa kunnossa, että tankkasinkin oikein urakalla. Silloin virtsa alkoi olla sameaa sitten kun sitä tuli. Ja on vieläkin, vaikka on sunnuntai-ilta.
Eli, en pissannut koko perjantaina, enkä juonut mitään. Nyt olen tankannut pari päivää ja virtsa edelleen sameaa.
Ja asun yksin vielä vähän aikaa, joten ei ollut ketään auttamassakaan tuon juomispuolen kanssa :(
Itselleni kyllä tulisi tuossa tilanteessa pissatulehdus, jolloin kirvelyä pissatessa ja jatkuvaa vessassa ramppaamista. Jos noita oireita tulee, niin mee lekuriin.
Toivon vain että tämä menisi ohi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Ja vielä siksikin, että tämä asioiden hoito tällä puolella palloa ei ole maailman helpointa länsimaiseen järjestelmään tottuneelle.
ap
ja käyttää c-vitamiinia paljon, happamuus on hyväksi, jos sinulla on virtsatietulehdus. Karpalomehu jne on hyväksi myös.
Vierailija:
ja käyttää c-vitamiinia paljon, happamuus on hyväksi, jos sinulla on virtsatietulehdus. Karpalomehu jne on hyväksi myös.
Happamuudella ei kylläkään tutkimusten mukaan ole mitään tekoa tulehduksen ehkäisyn kanssa, mutta karpaloissa on joku aine (en nyt muista nimeä) joka estää bakteereita kiinnittymästä virtsarakkon seinämään ja siten eivät pääse lisääntymään. Saakohan muuten kiinasta karpaloita? ;)
Uskoisin että ap:n oireet ovat ihan vain vähäisestö juomisesta johtuvia. Vanhuksilla usein samantyyppistä.
4
En puhu siis väristä, vaan " läpinäkyvyydestä" . Tuntuu jotenkin kummalliselta, kun aina vaan puhutaan väristä ja nyt se onkin sameaa.
Toivottavasti joku vielä viitsii vastata :)
ap
Sanakirjan mukaan karpalo on yue ju tai xiao hong mei kiinaksi (synonyymeja), joten menenpä kauppaan kysymään huomenna semmosta mehua :D
ap
Kun virtsaa kerran vielä tulee et ole totaalisen kuivunut.