Ilta-Sanomat: Naiset muistuttavat sinkkusaunan käytöstavoista - "Ei mitään 'sulla on hyvät tissit' -kommentteja ja pidetään katse silmissä"
Artikkelissa kerrotaan Koskenkorvalla järjestetystä rakkausfestivaalista ja sen yhteydessä pidetystä "Sinkkusaunasta". Tapahtuman idea on, että sinkut voivat tavata toisiaan rennossa ja tasa-arvoisessa ympäristössä, jossa kaikki käyttävät samanlaisia uima-asuja eikä titteleillä ole väliä.
Vaikka tunnelma on iloinen, jutussa korostetaan, että osallistujat tunsivat tarpeelliseksi muistuttaa selkeistä käytöstavoista. Erityisesti naiset linjaavat, että lauteilla ei tule tuijottaa tai tulla liian lähelle. Yksi osallistuja tiivistää säännön napakasti: "Ei mitään 'sulla on hyvät tissit' -kommentteja. Pidetään katse silmissä". Tärkeintä on toisen kunnioittaminen ja kehorauhan antaminen.
On jotenkin surullista ja samalla täysin odotettua, että edes tällaisessa leppoisaksi tarkoitetussa tapahtumassa pitää erikseen laatia sääntöjä itsestäänselvyyksistä. Luulisi, että aikuiset ihmiset osaavat käyttäytyä, mutta ilmeisesti ei. Kun miehiä ja naisia laitetaan samaan saunaan, pitää näköjään ihan kädestä pitäen opettaa, että toisen kehoa ei saa arvostella eikä tuijottaa kuin lihatiskillä.
Tämä kertoo karua kieltä ihmisten käytöstapojen tasosta vuonna 2025. Kaiken pitäisi olla vapaata ja rentoa, mutta lopputulos on se, että naiset joutuvat jo etukäteen asettamaan rajoja ja puolustautumaan mahdolliselta ahdistelulta. Onko aikuisille ihmisille todella tarpeen erikseen opettaa, miten toisia kohdellaan kunnioittavasti, vai onko kaikki toivo jo menetetty?
Kommentit (104)
Ujona miehenä hiipisin alalauteille ja kuikuilisin aina tilaisuuden tullen sivusilmällä jos jotain vilahtaa.
Miten voi olla tuijottamatta tissejä, kun jarilla toinen tisuli vilkkuu uimapuvun raosta alvariinsa?
T. Sinkkukinkku
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää mennä saunaan, jossa kaikki vartalon muodot näkyvät, ja sitten loukkaantua kun joku katsoo? Anteeksi vain, en ymmärrä mikä logiikka tässä on.
Ammattiuhriutujille hyvät saumat.
Miksi jotkut naiset vahingoittavat lapsiaan? (Münchausen by proxy)
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset rakastavat noita kommentteja.
Ei. Laitetaan miehet himolkaiden homomiesten kanssa saunaan, ja annettiin homomiehille vapaa sana kommentointiin siellä olevien miesten ulkonäöstä.
Varmaan sinäkin tuon koke.uksem jälkeen sanoisit, että tykkäsin?
No jos saunan nimi on sinkkusauna, niin eikö sinne ihan iskutarkoituksessa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Ai että pidetään katse silmissä. Eihän sinne saunaan nyt mihinkään tuijotuskisoihin mennä, silmiin tai muuallekaan. Silmät tyhjyyteen niin kuin normaalit ihmiset.
Suomalaiset..
Vierailija kirjoitti:
Miehet kyllä leimaa ihan automaattisesti kaikki sellaiset naiset "helpoiksi", jotka tulee tuonne alasti keikistelemään. Eli turha sitä on ihmetellä.
näihän se on mutta olisihan se kiva että on muutakin katseltavaa kuin seinän kuusen syy kuviot.
Vierailija kirjoitti:
Mennään siis sinkuille tarkotettuun saunaan etsimään kumppania ja sitten istutaan kun kirkon penkissä katsomatta muita? Voi olla että ymmärsin väärin mutta miksi se sitten olisi sinkkusauna?
Ehkä kylillä on nurkissa kuiske käynyt ettei joku olisikaan täysin sinkku? Meinaan sellainen myyrä lauteilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet kyllä leimaa ihan automaattisesti kaikki sellaiset naiset "helpoiksi", jotka tulee tuonne alasti keikistelemään. Eli turha sitä on ihmetellä.
Eihän nuo alasti ole, vaan jossain tuollaisissa ihme kauhtanoissa kaikki.
En tiedä millaisia muut tuolla käyvät miehet ovat, mutta kuvissa näkyvä, miestissejään rennosti esittelevä vanhempi herrasmies tuskin on monillekaan naisille sellainen, jonka mielipide tai leimat kiinnostaa millään tasolla.
Herää taas tasa-arvo kysymys miksi Jari saa esitellä tissejä mutta muut ei?
Vierailija kirjoitti:
On vähän off topic mutta terveisiä Saksasta: meillä on kuntosalilla yhteis(naku)sauna.siellä ei pääsääntöisesti puhuta eikä varsinkaan tuijotella. Hyvin toimii. Samoin jos menet vaikkapa hotellin saunaan tai aikuisten kylpylään ovat kaikki ilkitenmulkiten mutta asiattomasta käytöksestä lentää pihalle nopeammin kui ehtii sanoa Scheisse.
eli ei kannata ainakaan kehua daisareita saksan kielellä...
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ei saa piereskelläkkään. Romantiikka katoaa hetkessä.
Mä pidän aina pierukilpailut saunassa. Harmi ettei muut jätkät osallistu eli kyseessä on vähän sellainen solo urheilu suoritus kuten darts.
-Pera
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset rakastavat noita kommentteja.
Ei. Laitetaan miehet himolkaiden homomiesten kanssa saunaan, ja annettiin homomiehille vapaa sana kommentointiin siellä olevien miesten ulkonäöstä.
Varmaan sinäkin tuon koke.uksem jälkeen sanoisit, että tykkäsin?
Kai useimmat menee ylipäätään sellaiseen saunaan missä on porukkaa omaan makuun?
Eli ettei ne kommentit ole edes pointti tai joku jatkuva rajojen pitäminen, kun meininki on hyvä ja luonteva etkä istu ahdistuneena jossain mielestäsi ikävässä seurueessa.
Olin yhdessä ammattiliiton konferenssissa hotellilla. Osallistujista 75% naisia ja loput miehiä. Iältään plusmiinus keski-ikäisiä.
Aamupäivä liitto-ohjelmaa ja iltapäivästä sitten vapaata yhdessäoloa ja open bar.
Aamun ohjelma avattiin esittelemällä ryhmän turvallisuuskoordinaattori, joka esitteli turvallisen tilan periaatteet, kertoi esimerkkejä mikä kaikki on asiatonta toimintaa ja painotti että säännöt koskevat erityisesti myös iltaohjelmaa, vaikka alkoa onkin tarjolla.
Tuli kyllä heti kärkeen sellainen olo, että miehet ovat ahdistelijoita kunnes toisin todistetaan, eivätkä he osaa käyttäytyä ellei heitä erikseen ohjeisteta ja vahdita. Ovat kuin ketut kanalassa ja iskevät kiinni heti kun silmä välttää.
Alkoi ketuttaa moinen asennevammaisuus niin kovin, että lähdin puolilta päivin kotiin.
M43
Vierailija kirjoitti:
On vähän off topic mutta terveisiä Saksasta: meillä on kuntosalilla yhteis(naku)sauna.siellä ei pääsääntöisesti puhuta eikä varsinkaan tuijotella. Hyvin toimii. Samoin jos menet vaikkapa hotellin saunaan tai aikuisten kylpylään ovat kaikki ilkitenmulkiten mutta asiattomasta käytöksestä lentää pihalle nopeammin kui ehtii sanoa Scheisse.
Ja kukahan tätäkin alapeukutti? Vaikka ei itse sisällöstä tykkäisikään on tämä ihan totta. Muutaman kerran on hämmentänyt kun menee esim. Wellness-hotellin saunaan ja siellä on lauteilla makaamassa kaunis nainen reva levällään tai kolmekymppinen ystäväporukka nauttimassa shampanjaa löylyissä mutta - maassa maan tavalla- ei olisi tullut mieleenkään sanoa mitään tai tuijotella pitempään. Hienoja kokemuksia kuitenkin. Kyllä muuten piristää päivää kun näkee nakuna sen sukupuolen henkilön jota haluaa.
Mutta persettä saa kehua? :D
Eiköhän tiukkapipoisten nipottajien kannata saunoa ihan naisseurassa.
Tietysti yleisissä saunoissa pitää käyttäytyä asiallisesti eikä tuijotella, kommentoida tai häiriköidä muita.
Sinkkusaunassa on tietysti aika erilainen tunnelma nimen/konseptin puolesta, eli sinne ihan mennään kuikuilemaan muita ja katsomaan oisko kiinnostavia tyyppejä joiden kanssa olisi kipinää? Ei tietty minkäänlainen häirintä sielläkään ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tossa kuvassa ne sinkkusaunoja naiset on pukeutuneena jonkinlaisiin isoihin ja löysiin perunasäkkeihin. Miten tissien tuijottaminen edes teoriassa onnistuisi tuossa tilanteessa, eihän vartaloa näy ollenkaan.
Eli huoli tissien tuijottelusta kuulostaa turhalta.
Noissa kuvissa se on kyllä mies joka esittelee tissejään, mutta mitään kehuttavaa niissä ei ole.
Se tyypillinen tapaus. Nainen halventaa miehen kehoa, ja muut naiset antavat ylänuolia tuolle viestille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän off topic mutta terveisiä Saksasta: meillä on kuntosalilla yhteis(naku)sauna.siellä ei pääsääntöisesti puhuta eikä varsinkaan tuijotella. Hyvin toimii. Samoin jos menet vaikkapa hotellin saunaan tai aikuisten kylpylään ovat kaikki ilkitenmulkiten mutta asiattomasta käytöksestä lentää pihalle nopeammin kui ehtii sanoa Scheisse.
eli ei kannata ainakaan kehua daisareita saksan kielellä...
Ei myöskään suomeksi tai ylipäätään millään kielellä. Suomalaisiinkin törmää missä päin maailmaa tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tossa kuvassa ne sinkkusaunoja naiset on pukeutuneena jonkinlaisiin isoihin ja löysiin perunasäkkeihin. Miten tissien tuijottaminen edes teoriassa onnistuisi tuossa tilanteessa, eihän vartaloa näy ollenkaan.
Eli huoli tissien tuijottelusta kuulostaa turhalta.
Noissa kuvissa se on kyllä mies joka esittelee tissejään, mutta mitään kehuttavaa niissä ei ole.
Se tyypillinen tapaus. Nainen halventaa miehen kehoa, ja muut naiset antavat ylänuolia tuolle viestille.
No onhan tuo vähän outoa, että mies esittelee tissejään noin.
Ehkä he tuulettaa välillä? Meinaan onhan saunassa aika kuuma?