Oma riittämättömyyden tunne estää parisuhteen muodostamisen
Pitääkö vain suosiolla unohtaa kaikki parisuhdekuviot? Aina kun alan lähentyä miestä tunnetasolla tai mies osoittaa välittävänsä, tulee olo, että jossain vaiheessa tuo kuitenkin kyllästyy ja jättää minut. Muutenkin on vaikea uskoa, että mies on tosissaan. Tähän liittyy vahvasti tunne omasta riittämättömyydestä ja häpeä omista puutteista. Mieluummin sitten itse pistän homman jäihin, alan esim. kehitellä riitaa tyhjästä, jotta voin vetäytyä ennen kuin toinen ehtii tehdä niin. Toisaalta kuitenkin kaipaisin aitoa välittämistä ja parisuhteen tuomaa tukea, turvaa ym. hyviä puolia. Hankalaa.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Pitää, jos et aio tehdä mitään muutoksen eteen.
No sehän tässä on, että olen mielestäni tehnytkin kaikenlaista vuosien varrella helpottaakseni ongelmaa. Olen lukenut paljon aiheesta ja tehnyt monenmoisia harjoituksia, tutustunut paremmin omiin toiveisiini, menneisyyden juttuihin, vahvuuksiin, heikkouksiin jne. Olen monessa mielessä armollisempi itselleni kuin nuorempana, ja kasvua ja kehitystä on tapahtunut muilla osa-alueilla. Silti en näköjään vieläkään pääse sellaiseen oloon miehen seurassa, että kokisin olevani kelpaava. En ole miehille näistä asioista koskaan puhunut ja pyrin salaamaan ongelman, mutta sisäisesti olen epävarma, stressaan ja ahdistun.
Pitää, jos et aio tehdä mitään muutoksen eteen.