Iltalehti: Kadonnut pohjalaisperhe on saattanut tehdä radikaalin ratkaisun
Kommentit (6)
Ja se radikaali ratkaisu jutu mukaanhan oli
Salmela epäilee myös, että perhe on saattanut päätyä rajuun ratkaisuun, eli he eivät välttämättä liiku yhdessä, vaan lapset on saatettu esimerkiksi sijoittaa muihin perheisiin.
Että tsilleen. Hyvin kuit homman läpi ennen paistamista AP
Jahaa, mitä tarkoitat kirjoituksellasi? Sanoi Salmela mitä hyvänsä...esitin vain toimivan keinon, millä helpotettaisiin viranomaisten työtä. Rahapalkkio.. sillä se muailma pyörii ja tieto kulkeutuu vikkelästi. Miksi ylipäänsä minun oli luettava linkkisi? En lukenut, eikä minun tarvitsekaan lukea.
Vierailija kirjoitti:
Ja se radikaali ratkaisu jutu mukaanhan oli
Salmela epäilee myös, että perhe on saattanut päätyä rajuun ratkaisuun, eli he eivät välttämättä liiku yhdessä, vaan lapset on saatettu esimerkiksi sijoittaa muihin perheisiin.
Että tsilleen. Hyvin kuit homman läpi ennen paistamista AP
Eli erottivat sitten kuitenkin itse lapset toisistaan. Senhän piti muka olla se syy miksi veivät lapset sijoituksesta.
Niin että nyt on jossain seitsemän perhettä, joilla kaikilla on yksi lapsi jossain kellarissa piilossa?
Minunkin mielestäni tuo etsintäkuulutus olisi valtavan kustannustehokas keino. Mietitäänpä tilannetta, kun keskusrikospoliisista lähtee ryhmä haastattelukierrokselle, kuinka pian tuo kyseinen 2000E olisi poltettu. Miettikää esim. polttoaineet, hotelliyöt, päivärahat, keskenjääneet muut ehkä tärkeämmät keissit. Kyllä täältä tulee täydet pisteet tuolle idealle.
Hei, varmasti loisi työpaikkojakin ajan saatossa. Palkkionmetsästäjien liiton pyörittäminen / perustaminenkin vaatisi ainakin ...jne.
Jos olisi meillä käytössä toimiva systeemi, jossa annettaisiin rahapalkkio perheen löytymiseen johtaneesta vihjeestä... kuluisi max kolme päivää, niin perhe olisi viranomaisten läksytettävissä...
Esim 2000eur DEAD OR ALIVE, valitettavasti nykymaailmassa raha menee lahkolaisissakin uskon ohitse..