Jos Viipuri olis Suomea kävisitkö siellä lomailemassa??
Moni sitä ikövöi mutta monikaan ei sinne haluaisi matkustaa, koska kaukana ja kallis.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Riippuu. Viipuri oli kaunis suomalainen kaupunki, ja nyt se on venäläisten käsissä ränsistynyt. Kuitenkin, jos se olisi jäänyt suomalaisten käsiin, niin 60-luvulla vanhat talot olisi purettu ja rakennettu neukkukuutioita tilalle, joten en sitten tiedä kumpi olisi ollut parempi vaihtoehto historian kannalta. Uskoisin kuitenkin, että Viipuri olisi, jos vielä kuuluisi Suomeen, isohko yliopistokaupunki. Ehkä samaa kategoriaa Turun kanssa. Ei kuitenkaan keskiö, koska on kaukana muusta sivistyksestä.
Kyllä, turha luulla, että suomalaiset eivät olisi tuhonneet Viipuria laittamalla kauniita rakennuksia maan tasalle ja rakentamalla rumia laatikkoja tilalle. Näinhän tehtiin Helsingissäkin.
tulevan venäjän sisällis sodan jälkeen maat jaetaan uudelleen karjala ja petsamo palautetaan suomelle.
63. Venäläiset suhtautuvat tosiaan Viipuriin jotenkin välinpitämättömästi. Onko se jokin alitajuinen rekatio siihen, että itsekin tietävät olevansa toisilta ryöstetyllä alueella ja jonain päivänä vielä voi tulla lähtö sieltä häntä koipien välissä?
Minä olin viimekesällä matkalla Venäjällä ja haluan sanoa, että Pietari on paljon parempi matkakaupunki kuin Viipuri. Tämä minun mielipide, mutta ehkä moni samaa mieltä kun käy molemmat paikat. Pietari on iso, kaunis ja moderni kaupunki, siellä on paljon tekemistä ja katsomista. Esimerkiksi Eremitaasi on todella vaikuttava, siellä voi viettää monta tuntia eikä vielä kaikki nähty. Myös Iisakin kirkko ja Verikirkko on erittäin hienot, arkkitehtuuri on upea.
Viipuri on kyllä historiallinen, mutta nyt vähän vanhanaikainen ja rapistunut. Kadut huonossa kunnossa, rakennukset tarvitsee remontti. Ei ole paljon hotelli eikä kahvila kuin Pietarissa. Ja Viipurissa tunnelma on hiljainen, vähän ihmiset liikkuu, ei ole semmoinen elävä fiilis kuin Pietarissa. Pietarissa kaikki elää, nuoret, turistit, kulttuuri, yöelämä.
Ja liikenne toimii hyvin Pietarissa, metro on nopea ja helppo käyttää. Viipurissa ei ole metro, bussit menee mutta vaikea ymmärtää aikataulu. Ruoka Pietarissa on kans hyvä, paljon ravintola eri makuun georgialainen, italialainen, venäläinen, jopa suomi ruokaa löytyy. Viipurissa vähemmän vaihtoehto, ja joskus palvelu vähän kylmä.
Totta kai jos joku haluaa nähdä historia, voi mennä Viipuri, mutta jos haluaa oikeasti nauttia matkasta, kulttuuri ja mukavuus suosittelen Pietaria. Siellä yhdistyy vanha ja uusi, itä ja länsi, kaikki yhdessä kaupungissa. Minä menen sinne taas uudestaan ensi vuonna!
Enemmän kiinnostaa käydä kun on osa Venäjää, saa kokea eri kulttuuria. Suomalaisena se tuskin olisi Lappeenrantaa kummoisempi enkä ole Lappeenrannassa käynyt koska ei kiinnosta.
Tuskin. Todennäköisesti asuisin siellä. Kaikki isovanhempani olivat Viipurista tai sen maalaiskunnasta syntyjään.
Kävisin, jos se kuuluisi Suomeen ja jos ryccät eivät olisi sitä täysin paskoneet, niinkuin ovat tehneet. Kerran olen käynyt lähivuosina ja se riitti. Tuli äärimmäisen murheellinen olo.
JOS se olisi samanlainen suomalaiskaupunki kuin vaikka Turku, Tampere sun muut, voisin siellä käydäkin. Nyt en.
Kävisin laatokan hiekkarannoila kuten vätikässä
Oi, kävisin ehdottomasti! Olisi ihanaa nähdä Viipuri jota Neuvostoliitto tai venäläiset eivät olisi tuhonneet! Varmasti kaunis ja kultturelli kaupunki täynnä historiaa.
Kun viimeksi kävin Viipurissa, niin se vessakokemus oli kyllä aika kamala. Ja olen sentään tottunut myös ulkohuusseja käyttämään. Siistejä sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin viimekesällä matkalla Venäjällä ja haluan sanoa, että Pietari on paljon parempi matkakaupunki kuin Viipuri. Tämä minun mielipide, mutta ehkä moni samaa mieltä kun käy molemmat paikat. Pietari on iso, kaunis ja moderni kaupunki, siellä on paljon tekemistä ja katsomista. Esimerkiksi Eremitaasi on todella vaikuttava, siellä voi viettää monta tuntia eikä vielä kaikki nähty. Myös Iisakin kirkko ja Verikirkko on erittäin hienot, arkkitehtuuri on upea.
Viipuri on kyllä historiallinen, mutta nyt vähän vanhanaikainen ja rapistunut. Kadut huonossa kunnossa, rakennukset tarvitsee remontti. Ei ole paljon hotelli eikä kahvila kuin Pietarissa. Ja Viipurissa tunnelma on hiljainen, vähän ihmiset liikkuu, ei ole semmoinen elävä fiilis kuin Pietarissa. Pietarissa kaikki elää, nuoret, turistit, kulttuuri, yöelämä.
Ja liikenne toimii hyvin Pietarissa, metro on nopea ja helppo käyttää. Viipurissa ei ole metro, bussit menee mutta vaikea
Hyi helvetti. Puhdasta paskaa koko kaatopaikka.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän kiinnostaa käydä kun on osa Venäjää, saa kokea eri kulttuuria. Suomalaisena se tuskin olisi Lappeenrantaa kummoisempi enkä ole Lappeenrannassa käynyt koska ei kiinnosta.
Joo, saa kokea sotarikollista kaatopaikkakulttuuria. Mutta viinaahan sinä vaan käyt hakemassa, joten ei varmaan haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin viimekesällä matkalla Venäjällä ja haluan sanoa, että Pietari on paljon parempi matkakaupunki kuin Viipuri. Tämä minun mielipide, mutta ehkä moni samaa mieltä kun käy molemmat paikat. Pietari on iso, kaunis ja moderni kaupunki, siellä on paljon tekemistä ja katsomista. Esimerkiksi Eremitaasi on todella vaikuttava, siellä voi viettää monta tuntia eikä vielä kaikki nähty. Myös Iisakin kirkko ja Verikirkko on erittäin hienot, arkkitehtuuri on upea.
Viipuri on kyllä historiallinen, mutta nyt vähän vanhanaikainen ja rapistunut. Kadut huonossa kunnossa, rakennukset tarvitsee remontti. Ei ole paljon hotelli eikä kahvila kuin Pietarissa. Ja Viipurissa tunnelma on hiljainen, vähän ihmiset liikkuu, ei ole semmoinen elävä fiilis kuin Pietarissa. Pietarissa kaikki elää, nuoret, turistit, kulttuuri, yöelämä.
Ja liikenne toimii hyvin Pietarissa, metro on nopea ja helppo käyttää. Viipurissa ei ole metro, bussit menee mutta vaikea
Sjinu sjuomi ei oikein sjuju.
Mutsi kävi ihan skidinä, 30-luvulla, niin voisin mäkin. Paikka, jossa on linna, punaisen lähteen tori ja Harmaaveljien katu, ei voi olla mitäänsanomaton paitsi ryssittynä.
Jos sitä ei koskaan olisi menetetty, niin asuisin siellä.
Tai oikeastaan jos tarkkoja ollaan, niin minua ei varmaan olisi olemassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sortavalakin voisi olla suosittu kesälomakohde Laatokan rannalla, jos se vielä kuuluisi Suomelle.
Sortavalakin palautetaan.
Sortavala on kaunis kaupunki! Keskustassa on säilynyt paljon suomalaisten rakentamia kivitaloja, ovat hyvin kestäneet aikaa! Valamon kellot kuuluvat kaupunkiin asti!
Lomailisin Suomenlahden rannalla, sehän oli ennen sotia todella suosittu lomakohde, jonne tultiin ulkomaita myöten. Esimerkiksi Terijoki oli tällainen paikka.