Lue keskustelun säännöt.
Lestadiolaisuus ja lapsuuden kehityksellinen trauma
01.06.2025 |
Tunnistaako muut yhteyttä lestadiolaisessa suurperheessä kasvamisen ja lapsuuden kehityksellisen trauman välillä?
Olen itse suuren perheen 9.lapsi ja jälkeeni on syntynyt vielä useita lapsia. Perheemme on päällepäin esimerkillinen ja me lapset olemme pärjänneet elämässä hyvin. Olen itse omien lasten kasvun myötä herännyt kokemaani pahaan oloon, arvottumuuden ja yksinäisyyden kokemukseen ja uskon sen johtuvan lapsuuden kehityksellisestä traumasta. Minua ja tarpeitani ei ole kyetty kohtaamaan, koska vanhemmilla ei ole ollut aikaa. Se on tehnyt minusta hyvin itsenäisen selviytyjän ja elämässä menestyjän. Uskon, että sama on käynyt suurimmalle osalle sisaruksistani. Näennäisesti elämissämme asiat on hyvin, mutta yksi jos toinenkin kärsii häpeän, hylkäämisen pelon ja viallisuuden tunteesta.
Samanlainen kokemus voi olla ilman lestadiolaista taustaa, mutta uskon, että lestadiolaisten suurperheisyys altistaa tälle. En ole koskaan kokenut olevani rakastettu ja toivottu lapsi, vaikka perheessämme ei ole mitään vikaa ollutkaan ja lapsuudessani on perusasiat olleet hyvin. Kukaan aikuinen ei ole aidosti ollut kiinnostunut minusta lapsena ja se on jättänyt alitajuisen tunteen, että olen vääränlainen.
Kaikesta on pitänyt selvitä yksin, samalla kantaen häpeää suuresta perheestä ja siitä että ei ole tullut kohdatuksi. Esimerkiksi meidän vanhemmat eivät käyneet koulujen juhlissa, minkä vuoksi kadehdin kavereitani ja heidän perheitänsä. Sama omien juhlien suhteen, paikalle tuli ehkä kummit, aina ei nekään, koska asuivat kaukana eikä heitä lapset kiinnostaneet, koska olivat itsekin suurperheellisiä. Kannan tästä häpeää, vaikka järjen tasolla ymmärrän, että se ole minu häpeäni.
Suru taustastani on valtava ja haluan katkaista tämän kierteen itseeni, vaikka edelleen liikkeeseen kuulunkin. Löytyykö samaa kokemusta omaavia joukosta?
Kommentit (3)
Miten sinulla muuten menee elämässäsi. Jos on aikaa kaivella lapsuutta ja etsiskellä syntipukkeja niin elätkö todella? Lapsuuteen palaaminen on nimittäin pitkä harppaus nykypäivästä.
Minullekin on tehty ikäviä juttuja lapsena ja olen huomannut, että ne myös toistuvat aikuisena, jos on tekemisissä näiden samojen tyyppien kanssa. Ratkaisuna on ollut laittaa verkostot uusiksi.
Läsnäolo ja validaatio, huomio ja nähdyksi tuleminen ovat tärkeitä juttuja. Ja aina sitä toivoisi kaikilta mahdollisilta, varsinkin niiltä voimakkaimmilta aikuisilta. Mutta sellaista saaneena olen oppinut sitä myös kavahtamaan. "Aikuinen" ei ole lapsen käsitys tai toive aikuisesta, vaan se voi olla jotakin muuta. Ja tällöin se, että näiden välillä on etäisyys, voi olla jumalan suojelusta. Olet ehkä välttynyt joltakin, mistä et ole edes tietoinen, kun et ole sitä huomiota saanut.
Sinuna keskittyisin ennemminkin siihen, mitä kaipaat juuri nyt. Jos kaipaat läsnäoloa ja validaatiota itseäsi vanhemmalta, etsi sitä. Voit olla myös läsnä itsellesi ja antaa itse itsellesi sitä, mitä kaipaat. Aikuisiällä voi myös perustaa parisuhteen tai perheen, ja olla sitä kautta läsnä toiselle ja saada huomiota. Miksei ystävänkin kanssa.
Älä siis sijoita vajetta nyt lapsuuteen vaan *täytä tarve nyt*.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saanut vähän kommentteja, mutta sinunlaisia kokemuksia on paljon. Sylissä ei muisteta pidetyn ja on ollut yksi muista isossa lapsilaumassa. Juuri tuo estää muita ymmärtämästä, jos perhe on esimerkillinen ja kuuluu vaikka vl-kategoriassa sinne ylätasoille eli on menestyvä ja arvostettu.
Eiköhän ole puhdas tosiasia että kahdella vanhemmalla ei ole riittävästi aikaa vastata lapsen tarpeisiin noin isossa perheessä, vaikka he itsekin haluaisivat. Tämä kiistetään lestadiolaisuudessa. Myös tuo on surullista että ison suvun keskellä on lopulta todella yksin kun sedillä ja tädeillä on jo niin isot perheet etteivät kutsu enää juhliinsa tai tule sinun juhliin. Tottakai kummeina on yleensä nämä vanhempien sisarukset. Et ole niin erityinen, että juhliisi kannattaisi vaivautua tulemaan koska samanikäisiä vaikkapa rippikoululaisia voi suvussa olla monta yhtäaikaa. Sitten juhlissa ovat vaan ne omat sisarukset ja tämä on kauhean surullista!
Lestadiolaisuus vaikuttaa identiteettiin niin, että keskusteluavusta ja pitkästä terapiasta hyötyy, vaikka ei ajattelisi irtaantuvansa edes liikkeestä. Ammattilainen osaa arvioida onko taustalla traumaa. Uskontojen uhrien tuki tarjoaa anonyymejä tapaamisia, eikä sielä käydessään tarvitse myöskään olla irtautumassa liikkeestä.
Ketjussa annettu ohje keskittyä nykyhetkeen toimii vasta sitten kun olet käsitellyt kokemuksesi ensin. Et voi vain painaa pois mielestä niin merkittävää kokemusta siitä ettet tuntenut olevasi lapsena toivottu ja rakastettu. Voimia sinulle!
Tuohon tarinaan uskominen on se asia, joka pitää sinut lieassa. Katsot sitä vaan sivusta kuin ohi meneviä pilviä joka kerta, kun se tulee mieleen. Kun toistat tätä sivusta katsomista satoja kertoja, niin se tarina tulee mieleesi harvemmin ja harvemmin ja lopulta se lakkaa kokonaan tulemasta mieleesi.