Haluaisitko tietää / kuulla jos miehelläsi olisi suhde toiseen sun selän takana?
Eräs tuttava ei vieläkään näemmä tiedä miehensä vuosia kestäneestä toisesta suhteesta, päätellen siitä kuinka miehen saavutuksia hehkuttaa somessa. 😵 Melkein tekisi mieli kertoa, tuntuu vain tylylle laittaa viestiä tuollaisella asialla. Olisko kasvotusten parempi? Sikäli ettei juuri olla enää tekemisissä tai tunnetaan etäisesti, en tiedä haluaisiko edes minulta kuulla sitä.
Itse vastaavassa tilanteessa todellakin haluaisin kuulla.
Kommentit (35)
No en haluaisi tietää. Siellä naikoon minunkin edestä. Riittää, kun pitää kodista ja lapsista huolta.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin haluaisin tietää. Haluaisin saada tehdä päätökseni suhteen jatkosta tosiasioiden perusteella, enkä elää valheessa. Todennäköisesti suhde päättyisi siihen, ellei miehellä olisi ihan hemmetin hyviä selityksiä ja aitoa katumusta.
Mikä selitys olisikaan sellainen että vuosien salasuhteen voisi antaa anteeksi?
Vain ne jotka ovat suhteessa muista syistä kuin itse parisuhteen vuoksi esim taloudellisista syistä eivät haluaisi tietää. Samalla se kertoo aika paljon heistä ja heidän suhteistaan.
Haluaisin tietysti tietää. En halua elää missään itsepetoksessa että kaikki on hyvin jos toisella on suhde.
Jos kyseessä on selkäni takana tapahtunut suhde, niin haluaisin tietää. Jos taas kyseessä on joku yksittäinen satunnainen pano, niin jääköön se piiloon.
Haluaisin ja olisin halunnut tietää. Ärsyttää vieläkin, että moni ihminen tiesi- jopa sellaiset joihin luotin.
Jäkiikäteen tuntui että suurin petturi ei ollut mieheni vaan ne kaikki lukuisat ihmiset jotka valitsivat olla kertomatta minulle.
Olisivat kertoneet edes siinä vaiheessa kun päätimme mennä naimisiin. Olisin tuossa vaiheessa harkinnut asiaa uudestaan. Tuntui, että minulla ei ilmeisesti ole näiden sivusta seuraajien mielestä mitään väliä.
Saatuani tiedon muulla tavoin, romahdin täysin eikä syy ollut yksinään miehen vaan myös luottamukseni pettäneen kaveripiirin.
Olemme nykyäänkin yhdessä mutta jotain meni pysyvästi rikki eikä tuo kaveripiiri ole enää sama. Suhteessa ollaan lähinnä lasten takia.
Miettikää siis tarkkaan jätättekö kertomatta vai annatteko sille petetylle mahdollisuuden tehdä itseään koskevia tulevausuuden valintoja.
Vain tyhmä sivuuttaa koko asian eikä kerro vaikka olisi tilaisuus.
Ehdottomasti. Ihan jo tautiriskienkin vuoksi.
Aina tulee pitkät sivusuhteet jossain vaiheessa ilmi. Se on tympeätä, jos saa tietää,että puolisolla ollut 15 vuoden kiinteä sivusuhde liiton aikana.
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos rouva tietääkin tuion ja hyväksyy, ei vaan halua mainostaa asiaa. Heillä voi olla jopa avoin suhdekin, puolin ja toisin.
Tuo ei sopisi itselleni mutta me olemme kaikki erilaisia.
Onko sillä väliä? Jos suhde on avoin, voi sanoa sille kertojalle että homma ok, tiedän, kiitos silti kun kerroit.
Ap, kerro sille vaimolle. Tee hyvä teko.
Oon samaa mieltä edellisen kanssa. Kerro vaimolle Ap!
Vierailija kirjoitti:
Vain ne jotka ovat suhteessa muista syistä kuin itse parisuhteen vuoksi esim taloudellisista syistä eivät haluaisi tietää. Samalla se kertoo aika paljon heistä ja heidän suhteistaan.
Jotenkin tuntuu ettei tällaiset taloudellisista syistä yhdessä olevat hehkuttaisi kumppaniaan myöskään missään vai olenko väärässä?
Vierailija kirjoitti:
Vain ne jotka ovat suhteessa muista syistä kuin itse parisuhteen vuoksi esim taloudellisista syistä eivät haluaisi tietää. Samalla se kertoo aika paljon heistä ja heidän suhteistaan.
Pidemmissä suhteissa, etenkin avioliitoissa on aina kyse myös taloudellisista asioista. On mukavampi itkeä omassa talossa kuin neukkukuutiossa.

Itkeä petturin kanssa samassa talossa ja olla taloudellisesti riippuvainen ihmisestä, joka on valehdellut vuosia? Luottaa silti taloutensa ja lapsensa hänen arvostelukyvyn armoille, vaikka hän olisi pettänyt ja valehdellut vuosia? Mikä logiikka saa kuvittelemaan, että petos ja valheet rajoittuu ainoastaan tuohon suhteeseen tai osa-alueeseen elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain ne jotka ovat suhteessa muista syistä kuin itse parisuhteen vuoksi esim taloudellisista syistä eivät haluaisi tietää. Samalla se kertoo aika paljon heistä ja heidän suhteistaan.
Pidemmissä suhteissa, etenkin avioliitoissa on aina kyse myös taloudellisista asioista. On mukavampi itkeä omassa talossa kuin neukkukuutiossa.
Minä ainakin itken tuhat kertaa mieluummin yksinäni kerrostaloyksiössä kuin petollisen mulkun kanssa kartanossa. Todennäköisesti itkisin enemmän siellä kartanossa.
En haluaisi tietää.