Lapselliset eivät halua lapsellista kumppania? Itse olen lapseton.
5 vuotta olen ollut sinkkumarkkinoilla ja toistuvasti törmännyt siihen, että miehet ovat hyvillään kun minulla ei ole lapsia. Heillä itsellään kyllä on ollut ja useammankin naisen kanssa, mutta eivät halua että uudella kumppanilla olisi. Minua tämä asia loukkaa aika paljon. Olen tahattomasti lapseton ja mietin vaan, että kuinka itsekäs on ihminen, joka sallii ne lapset itselleen, mutta ei kumppanille? Ihan vielä kehtaavat tuoda tämän asian ilmi. Minua tämä asia jo loukkaa siksi, että he iloitsevat siitä kun olen jäänyt lapsettomaksi.
N.48
Kommentit (8)
Minulla on lapsia, ja kahden miehen kanssa olen seurustellut eron jälkeen. Miehet kovasti ovat aluksi puhuneet että lapset on ok, ja heillä itselläänkin on lapsia ollut. Sitten on selvinnyt että hyvin vähän ovat lastensa kanssa, ja eivät selvästi ole tottuneet elämään lasten kanssa. Itsekkäitä, minä minä ihmisiä. Ja mustasukkaisia kun olen lasteni kanssa.
Olen päättänyt että en ala seurustelemaan enää, ainakaan ennenkuin lapseni ovat aikuisia.
Minä en voi sietää toisten lapsia, joten lapseton mies olisi ainoa vaihtoehto! Itselläni on kolme lasta. Mutta nou hätä, en ole edes etsimässä miestä.
Kyllä minulle voisi kelvata nainen jolla on lapsia. Eipä sillä, en edes yritä olla aktiivinen parisuhdemarkkinoilla, joten tuskin semmoistakaan sattuu kohdalle.
M52
Se on hempompaa kun toisella ei ole lapsia. Mulla on yksi lapsi ja miehellä ei ole lasta. Aikuisia lapsia saa olla.
Saavat omat lapset vielä vaikutteita vierailta kakaroilta.
Olin kolmekymppisenä sinkku ja huomasin tämän. Lisäksi ovat niin itsekkäitä että vaikka olin ilmaissut, että haluan lapsia, jopa ne "lapsiluku täynnä" - tapaukset olivat sitä mieltä, että voidaanhan me nyt silti seurustella.
Varmaan riippuisi omalla kohdalla naisesta. Jos on rakkautta mukana ja isosti niin eihän siinä lapset haittaa. Muuten kyllä vaikuttaa lapsen ikä ja muut asiat. Pikkulapsi arki alkaa olemaan itsellä takana enkä siihen ihan heti huvikseen jaksaisi lähteä uudestaan mukaan.
Onhan tuo itsekästä. Luulisi, etteivät kumppanin lapset haittaa, jos itselläkin on lapsia. Mutta ehkä heillä on alunperinkin ollut ajatus, että äiti hoitaa lapset ja he lentelevät kukasta kukkaan. Parempi ottaa lapseton, jolla ei ole äidin velvollisuuksia hoidettavana. Isiä nuo velvollisuudet eivät ilmeisesti sitten koske. Tuollaiset ukot kannattaa kyllä kaikkien naisten kiertää kaukaa.