Avioero ei tartu!

Pelkäävät hierovansa suolaa haavoihin, jos juttelevat omista perheistään?

erolapsia ja perheitä kutsutaan paljon kylään ja yritetään tukea ja antaa lepotaukoa.

kun tietää että aihetta karteltas ja jos puhuttas niin olisi vaikea olla sanomatta että paskan homman teit.

Erostani on 1½ vuotta eikä entisiä ystäviä enää juuri näy. Kuvittelin lapsellisuuksissani, ettei ero ystävyyssuhteita muuttaisi, mutta eipä ollutkaan niin. Alkuun tosiaan haluttiin tavata ja tuntui siltä, että kun olivat saaneet selville eron syyt ja tyydyttäneet uteliaisuutensa, ei enää kiinnostanut. Vika ei tod. ole minussa, olen aktiivisesti yrittänyt järjestää tapaamisia ystävieni kanssa, mutta alkaa vähitellen kyllästyttää, kun heille ei muka koskaan sovi. Jos kutsun kylään, vastaus on joko hiljaisuus tai sitten AINA heillä on jotain muuta menoa (en usko että tämä on aivan totta, sillä ei tällaista ennen ollut, aina löytyi joku sopiva aika). Itse he eivät kutsu minua lapsineni enää kylään ollenkaan. Silloin aniharvoin kun tavataan, he haluavat aina tavata minua yksinään, eivät milloinkaan miehensä ja lastensa kanssa, vaikka ennen se ei ollut mikään ongelma. En tiedä miksi. Luulevatko, että varastan heidän miehensä?

Lähdin miehen alkoholismin takia. Hän oli joko töissä tai humalassa, mutta osasi peitellä hyvin tilannetta. Luulen, että ihmiset eivät oikein tajua, mitä helvettiä meidän perhe-elämä oli.



AP

Tiedän monta tälläistä miestä. Onneksi omani ei ole tälläinen.

olivatpa taustat mitkä tahansa.

Tulee kauheat ongelmat esim häissä kun pitää sijoitella pöytään joku pariton ihminen. Eronnut on myös säälittävä luuseri. Eihän sen läsnäollessa voi mitään puhuakaan. Ei miehistä kun ei sillä oo miestä. Ei lapsista kun se ei enää saa lapsia kun ei oo sitä miestäkään...



Tiedän että tällaisia jotkut ajattelevat... olen itsekin eronnut ja kokenut tämän saman. Nyt tosin seurustelen erään miehen kanssa, mutta enpä ole viitsinyt kertoa siitä monellekaan ystävälleni. Luulkoon minun puolestani, että olen edelleen säälittävä miehetön häpeäpilkku. Kävipähän ilmi, ketkä ovat todella ystäviäni ja ketkä eivät. Ne todelliset jäivät eronkin jälkeen.

Mun eroni jälkeen lähimmät ystäväni säilyivät kuten ennenkin, mutta muutama kaveri katosi kuin maan nielemänä. Eroa pohdin pitkään ja nämä kaverit tukivat mua aktiivisesti ja kannustivat eroon. Kun sitten otin ja lähdin ei kyseisistä kavereista tunnu kuuluvan mitään. Ilmeisesti olin heille vain se, jolla meni vielä paljon huonommin, johon vertaamalla he saivat tuntea ylemmyydentuntoaan. Mulla oli eroon erittäin painavat syyt (mies oli väkivaltainen, kusetti mua taloudellisissa asioissa, oli elättini, petti, hankki toisen asunnon " salakämpäkseen" , valehteli mulle ja muille, unohti mainita uusille tutuilleen olevansa naimisissa ja väitti olevansa sinkku, oli lähes joka ilta baarissa eikä tullut yöksi kotiin jne), mutta yksi " ystäväni" sanoi silti, että mä saisin olla onnellinen, kun olen sentään päässyt naimisiin edes jossain vaiheessa, toisin kuten hän. Onneksi lähimmät ja vanhimmat ystäväni säilyivät eronkin jälkeen. Näitä muutamaa ei enää ole edes ikävä.

Olitte heille paketti perheenä.