Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mä en jaksa enää työtäni, vaikkei siinä ole mitään muuta vikaa kuin esimies

Vierailija
28.05.2025 |

Joka päivä esimies hankaloittaa kaikkea. Tahallisesti, tahattomasti. En pysty tekemään töitäni hyvin, edes keskinkertaisesti. Kaikki sujuu erinomaisesti, kun esimies on lomalla tai muuten poissa. Minulla ei ole mitään ongelmia kenenkään muun ihmisen kanssa, ei työpaikalla, ei vapaa-ajalla. Esimiehen mukaan olen vaikea ihminen, kun valitan kaikesta. 

Yksinkertainen esimerkki: Tarvitsin yhden raportin, jotta pystyin itse palauttamaan ison työn eteenpäin. Kaikki odottivat sitä isoa työtä ja hiillostivat minua, kun en sitä toimittanut. Kerroin, että odotan esimieheltä edelleen sitä raporttia. Kävikin ilmi, että raportti oli valmis, mutta esimies oli unohtanut kertoa siitä minulle. Sen sijaan, että esimies olisi pyytänyt anteeksi, hän syytti minua siitä, etten ollut kysynyt sen valmistumisesta. Minun olisi siis pitänyt tunnin välein kysyä josko se raportti olisi valmis? Odotin raporttia kaksi päivää. Tällaisia tapahtuu koko ajan.

Mikään ei vaan suju. Joka ikinen päivä on typerää valtataistelua. En saa tehtyä töitäni ajoissa, hyvin, tehokkaasti. Koko ajan tungetaan kapulaa rattaisiin.

Työkaverit ovat kivoja, palkka on kiva, työmatka kiva. Silti tulen ärtyneenä ja pahalla päällä joka ikinen päivä kotiin. En jaksa sitä tunnekuormaa enää!

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä luonnehäirioisiä esihenkilöitä riittää Suomessa. 

Vierailija
2/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näitä luonnehäirioisiä esihenkilöitä riittää Suomessa. 

Sen ei pitäisi silti olla ok, vaikka joka toinen esimies olisi luonnehäiriöinen. Miksi tällainen käytös sallitaan? Miksi minä olen se, joka tästä kärsin? Kuormitan ihan turhaan työterveyttä, kun käyn psykologilla hakemassa apua jaksamiseeni ja syön unilääkkeitä.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ottanut loparit esimiehen takia kolmesti. Mulkku mikä mulkku en siedä mitään urputtamista yhtään.

Vierailija
4/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esimiehiä on kaikenlaisia, minun esimies kommentoi sydän emojilla rintavan kollegani juttuja ja minua inhoaa niin ole siinä sitten :(

Vierailija
5/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse varmaan irtisanoutuisin jos tuota jatkuisi esim. Vuoden päivät. Esihenkilön narsismi ei tule muuttumaan miksikään. 

Vierailija
6/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen ottanut loparit esimiehen takia kolmesti. Mulkku mikä mulkku en siedä mitään urputtamista yhtään.

Mä vaihdoin talon sisällä ryhmää 3 kertaa huonon lähiesimiehen takia. Sitten kyllästyin ja lähdin kokonaan pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei muuta kuin luusereiden joukkoon sitten vain.

Vierailija
8/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huono esihenkilö on suurin syy työpaikan vaihtamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
28.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä riittää Suomessa. Itse vaihdoin tämän takia työpaikkaa, tai siis en ottanut jatkoa, ja hain opiskelemaan, tavallaan hyvä, ei muiden kanssa ongelmia kuin sen äm män ....

Vierailija
10/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossa sun esimerkissä katsoisin kyllä vähän peiliinkin. Odotit sitä kaksi päivää kysymättä perään? :D Luulen että esihenkilösi on vain tyytyväinen päästessään sinusta eroon. 

Koska et kuitenkaan tajua: olisit voinut kysyä vaikka kerran tai kahdesti päivässä, ei tarvi itkeä mitään "kerran tunnissa" kyselystä. 

Ei, en onneksi ole esihenkilö, en jaksaisi kuunnella tuollaista vinkumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli huono esimies, kyttäsi pikku yksityiskohtia, ei toisaalta antanut hoitaa niitä itse, mutta ei sitten kuitenkaan myöskään hoitanut niitä edes toistetusti pyydettynä ja siten vaikeutti mun työtä. Esimerkiksi en saanut itse sulkea ajanvarauksiani jos tuli joku kokous. Piti pyytää esimiestä sulkemaan, hän ei sulkenut kuitenkaan, sitten oli ajanvaraukset jo täynnä ja jouduin hoitamaan ne ylityönä. Mutta en saanut ylitöistä palkkaa, kun olisi erikseen aina pitänyt pyytää ylitöihin lupa, vaikka oli tuplabuukattu lista. Muuten työpaikka on ihan ok ja sinnittelin, mutta onneksi esimies vaihtoikin itse työpaikkaa! Ihanaa, kun ei enää hengitetä niskaan ja kytätä.

Vierailija
12/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö teillä ole deadlineja? Kysy sitä raporttia deadline päivänä ja sen jälkeen sano että heti kun se valmistuu, niin voitko lähettää minulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä esihenkilö oli ennen kultaakin kalliimpi mutta nyt parin viime vuoden aikana alkanut tuollainen sählääminen, olettaminen, tiedon panttaaminen, epäselvyys, väärät neuvot, ohjeistuksen puuttuminen uusista käytännöistä ym joten olen alkanut miettiä samaa että pitäisikö alkaa katselemaan muualle vai onkohan esimies itse lähtöaikeissa eikä siksi enää jaksa keskittyä olennaiseen?

Vierailija
14/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näitä luonnehäirioisiä esihenkilöitä riittää Suomessa. 

Olen ex duunari ja tarkoitus on kouluttautua AMK ja yliopistossa esimieheksi. Kaikki esimiehet jotka mulla on olleet ovat saaneet pestin suhteilla ilman mitään alan tutkintoa taikka esimieskoulutusta. Tämän takia koen että hyville pomoille on kysyntää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen esihenkilöäni pätevämpi ja silti hän mikromanageeraa työtäni. Olemme saman ikäisiä, mutta minun koulutukseni on soveltuvampi, työkokemukseni laajempi ja olen edellisessä työssäni ollut häntä ylemmässä asemassa samantyyppisessä organisaatiossa. Aikaisemmat työtehtäväni ovat olleet vaativampia kuin hänellä nykyään. Pystyn aikaisemman kokemukseni ansiosta neuvomaan tilanteissa, jotka eivät ole hänelle tulleet ennen vastaan.

Kun otin työpaikan vastaan, minulle lupailtiin että saan hoitaa omaa tonttiani itsenäisesti, käytännössä tasavertaisena esimieheni kanssa. Todellisuudessa esimieheni esittelee minun työtäni/saavutuksiani ominaan ja huseeraa koko ajan vastuualueellani, vaikka hänellä olisi omiakin töitä tehtävänä.

Tästä huolimatta työnantajani suurimmat ongelmat ovat muualla henkilöstössä, joten kovin hyvin ei organisaatio toimi.

Vierailija
16/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huonoja esihenkilöitä on liikaa.

Vierailija
17/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertokaas millaisia koulutus taustoja noilla esihenkilöillä on?

Vierailija
18/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuossa sun esimerkissä katsoisin kyllä vähän peiliinkin. Odotit sitä kaksi päivää kysymättä perään? :D Luulen että esihenkilösi on vain tyytyväinen päästessään sinusta eroon. 

Koska et kuitenkaan tajua: olisit voinut kysyä vaikka kerran tai kahdesti päivässä, ei tarvi itkeä mitään "kerran tunnissa" kyselystä. 

Ei, en onneksi ole esihenkilö, en jaksaisi kuunnella tuollaista vinkumista.

Ap:n projektiin tarvittava raportti oli siis  valmiina esihenkilöllä. Hän ei lähettänyt sitä eteenpäin, koska unohti vai "unohti"?

Kätevästi käännät syylliseksi syyttömän. 

Vierailija
19/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun esimies on saanut asemansa pelkän pitkään kestäneen työsuhteen takia niin näin tulee käymään.

Ei siinä riitä esimieskoulutukset just ennen eläkeikää.

Esimiesasema on todella vaativaa. Siinä ollaan myös esimies mutta myös työntekijän näkemykset on otettava huomioon, ei pelkkä työnantajan näkemys.

Esimieheksi opitaan! Ei kuitenkaan tarvitse olla kusitolppa!

Vierailija
20/24 |
29.05.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö teillä ole deadlineja? Kysy sitä raporttia deadline päivänä ja sen jälkeen sano että heti kun se valmistuu, niin voitko lähettää minulle.

Kyllä, oli deadline. Se oli maanantai tällä viikolla, klo 10. Kysyin sitä silloin, ei ollut valmis. Pyysin erikseen kirjallisesti, että kertoisi minulle, kun on valmis. Keskiviikkona iltapäivällä kysyin, että mikä on tilanne, kun en helatorstaina haluaisi olla töissä. Esimies sanoi silloin, että unohti kertoa raportin valmistumisesta ja että olisi minunkin pitänyt vain kysyä. 

Edellinen täsmälleen samanlainen tilanne meni niin, että esimies hermostui, kun kysyin. Sanoi, että aina on kertonut, kun on valmista ja mikä tästä tilanteesta nyt tekisi jotenkin erilaisen. Ja siitä meni kolme päivää, niin tämä kuvailemani tilanne tuli eteen.

ap (ja kyllä, olin tästä nimenomaisesta syystä koko helatorstain töissä!)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kuusi seitsemän