Disneyn Lilo ja Stitch remake jakaa mielipiteitä ja menestyy lopputuloissa - osa pitää jopa alkuperäistä parempana
Toiset ovat rakastaneet uutta elokuvaa ja sanoneet sen olevan jopa alkuperäistä parempi. Mutta yleisö ei ole ollut yksimielinen ja samaa mieltä elokuvasta. Olen puhunut ihmisten kanssa tästä elokuvasta viime päivinä, ja minulle on vakuuttavasti kerrottu, että ihmiset eivät ehkä pidä siitä tai ovat vain ärsyyntyneitä siitä, että live action versio osoittaa alkuperäisen elokuvan ongelmat ja kömpelyydet, ja että he parantelivat elokuvaa monin tavoin tarinaan tehdyillä muutoksilla, jotta siitä tulisi realistisempi ja emotionaalisesti koskettavampi elokuva. Esimerkiksi ihmiset ovat kertoneet tunteneensa itsensä liikuttuneiksi ja itkeneeksi poistuttuaan elokuvateattereista, mitä heidän mukaansa ei ole koskaan tapahtunut animaatioelokuvaa katsoessa. Ihmiset ovat myös erittäin väsyneitä ja kyllästyneitä negatiivisiin arvosteluihin juuri nyt ja toivovat, että kriitikot ja arvistelijat keskittyisivät enemmän elokuvan positiivisiin puoliin ja korostaisivat sen hyviä puolia (pros) huonojen puolien (con) sijaan.
Alkuperäinen elokuva ei ole missään muodossa hyvä roolimalli ja esimerkki. Nani on huono huoltaja esim jättää hellan levyt päälle, jättää Lilon yksin kotia, jättää Lilon yksin kaupungille, ja vie tämän uimaan ja surffaamaan vaikka Lilo voisi hukkua. Ja nyt siis puhutaan 6-vuotiaasta pikkulapsesta eikä mistään teini-iköisestä. Lisäksi elokuvassa on vaarallinen kohtaus jossa Lilo piiloutuu pesukoneen sisällä ja pienet lapset voivat ottaa siitä mallia ja joutua vaaraan.