Linda Lampenius itkee että kaikki haukkui, mutta muistan kyllä
nuorena naisena, ettei ollut mukava asioida kaupassa jossa Lindan paljas takapuoli komeili jonkin iltalehden kannessa. Janina Frostell oli toinen joka niissä oli jatkuvasti ilman vaatteita. Vertailin itseäni heihin ja koin kehohäpeää ja surua ja kateutta, koska en ollut yhtä kaunis. Ikävää oli myös käydä poikaystävän kanssa kaupassa kun perse oli siinä. Ajattelin, että ne varmaan vertailevat salaa minuun ja näkevät huonompana. Masensi.
En jotenkin osaa tuntea myötätuntoa hänen uhritarinaansa kohtaan.
Ja toivoisin, ettei nykyisten nuorten naisten tarvitsisi tuntea tällaista.
Kommentit (20)
Onhan ap muistanut ottaa lääkkeet ajoissa ja oikein?
mitä sekavaa tuossa oli? Linda lampeniushan on koko ajan avautunut siitä, että suomalaiset haukkuvat häntä.
esimerkki:
Puhun siis 90-luvusta jossa iltalehdissä oli aina jonkun paljas perse esiteltävänä viikonloppuisin, ja millaista oli kasvaa tuossa ilmapiirissä nuoreksi naiseksi.
Voi voi. Koita ap nyt jo aikuistua.
Itsekin kasvoin tuossa ajassa. Eikä jäänyt traumoja Lindasta tai janinasta.
Kuulostaa sairaalta,että asia oli niin ikävä että jopa kaupassa käynti oli ikävää........
Vierailija kirjoitti:
Puhun siis 90-luvusta jossa iltalehdissä oli aina jonkun paljas perse esiteltävänä viikonloppuisin, ja millaista oli kasvaa tuossa ilmapiirissä nuoreksi naiseksi.
Juu kamalaa oli kun piti mennä kauppaan asti perseitä nähdäkseen.
Nykyään riittää kun avaa vaan netin. Perseitä siellä ja täällä.
Kyllä se oli ikävää. Ja vaikutti voimakkaasti omaan seksuaalisuuteen siihen aikaan.
Myöhemmin tulivat muut asiat tärkeiksi, mutta Linda itsehän tässä nyt uhriutuu. Tajuamatta aiheuttaneensa aika paljon kärsimystä kasvaville nuorille naisille.
Miksi tällaista kärsimystä pitäisi ylipäätään aiheuttaa kenellekään?
Miksi siitä ei saisi puhua?
Vierailija kirjoitti:
Puhun siis 90-luvusta jossa iltalehdissä oli aina jonkun paljas perse esiteltävänä viikonloppuisin, ja millaista oli kasvaa tuossa ilmapiirissä nuoreksi naiseksi.
Siis näkyikö niissä kuvissa oikeasti persereikä?
Ketäpä ei suomalaiset naiset haukkuisi. Joka aamu arvotaan päivän uhri.
Vierailija kirjoitti:
eikö muut muka muista?
Iltapäivälehtien kansikuvat on muuttunut tuosta ajasta. Tosiaan silloin oli paljon paljastavammat kuvat.
Lindan peräaukko on syöpynyt verkkokalvoille.
Itse ihailin Lindaa nuorena kun hän on kaunis ja lahjakas viulunsoittaja. Hurja ammatti hänen miehellä kun netin mukaan on ollut puolustusasianajajana rikollisjärjestöille, nyt hänen mies aloittanut opiskelut, varmaan vaarallinen ammatti puolustaa noita rikollisjärjestöjä.
Vierailija kirjoitti:
Et taida olla kovin koulutettu.
Eikös Linda kuitenkin opiskellut jonkin nettijutun mukaan Sibelius-Akatemiassa?
Lindalla oli (on) ruma pillu. Sitähän hän auliisti esitteli.
jaa.