IL : Lääkäri ottaa nyt kantaa Ylen juontajan kakkahäpeään
Ylen juontajan kakkahäpeä sai maalaislääkäri Kiminkisen hämmentymään: Tällaista ei ole tullut ikinä vastaan. Tapani Kiminkinen ei ole koskaan törmännyt kakkahäpeään. Maalaislääkäri ymmärtää kuitenkin, mistä pelko voi johtua
.Ylen juontaja Melina Mellu Mäkelän kokema kakkahäpeä on ollut otsikoissa jo useamman päivän. Mäkelä kertoi aiemmin tällä viikolla radiossa, ettei hän uskalla käydä ulosteella avopuolison ollessa kotona, sillä häntä hävettää. Myöhemmin myös Sampo ja Minttu Kaulanen kertoivat omasta kakkahäpeästään.
Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on toiminut yli 45 vuotta lääkärinä, mutta hän ei ole koskaan kuullut kakkahäpeästä tai pelosta ulostaa.
Olen ikäni tehnyt lääkärin työtä ja tällaista ei ole koskaan tullut maalla esille! Kiminkinen tuumaa.
Se menee aika pitkälle, jos ei voi samassa talossa olla, hän jatkaa.
Kiminkinen on syntynyt ja elänyt aina maaseudulla. Siksi uloste on hänelle tuttu juttu.
Maalaispojalle tuollainen tilanne on vierasta, koska aina on ollut karjaa. Karja sekä ihminen syö ja ulostaa, se on ihan normaali biologinen toiminta. Kertooko tämä jonkinlaisesta luonnosta ja elämästä vieraantumisesta? Tuntuu erikoiselta kyllä, lääkäri pohtii.
Kun ihminen syö terveellisesti, myös suoli toimii. Jos ulostetta rupeaa panttaamaan, käy kuin pikkuvauvalle. Panttaamisesta tulee vatsa kovaksi ja kipeäksi ja voi tulla verenvuotoa, ja sitten vatsaa joutuu pehmentämään ja antamaan peräpotkuja.
Luonnon peruslakia ja biologiaa pitää kunnioittaa.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/b5ca86a7-7140-43fa-bb7c-c170a1…
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut pari kertaa joiltain tapailumiehiltä pientä hymyilyä tai jopa vitsailua käytyäni isolla asialla vessassa sen sijaan, että olisivat suhtautunut neitraalisti.
Vaikea tajuta moista käytöstä eik se ainakaan auta rentoutumaan.
Onhan se lapsellista suhtautumista, pukuhuonehuumoria liikuntatunnin jälkeen. Harva ymmärtää ja miettii kroppansa normaalia toimintaa kuin vasta sitten, kun asiat menee oikeasti pieleen.
Onkohan kokemuksia siitä, että nainen olisi tirskunut miehen kakallakäynnin takia?
Jotenkin veikkaan, että ei.
Ei ole mikään oikea mies, jos tirskuu että hihii kakka. Tuollaisesta kuuluu kasvaa ulos viimeistään alakouluiässä.
Olen saanut pari kertaa joiltain tapailumiehiltä pientä hymyilyä tai jopa vitsailua käytyäni isolla asialla vessassa sen sijaan, että olisivat suhtautunut neitraalisti.
Vaikea tajuta moista käytöstä eik se ainakaan auta rentoutumaan.