Hedelmäkärpäsen kärsivällisyys
Ei vie ketään ihmistä eteenpäin.
Silti välillä ei voi kun nauraa ääneen huutonaurua, kuten tänään bussissa.
Valtavankokoinen miehen järkäle ei suostunut tottelemaan bussikuskin pyyntöä mennä peremmälle bussiin. Hän seisoi niin lähellä etuikkunaa, niin
että bussinkuljettaja ei voinut nähdä missä takapyörä kulkee. Kuljettaja yritti monta kertaa pyytää miestä menemään pois sillalta. Mies ei suostunut ja alkoi huutamaan ja haukkumaan kuljettajaa paskaksi ja kuulkaas tämä ei ollut mitään pientä huutoa tai protestia, sillä miehestä todella lähti ääntä.
Bussissa oli sotaa paenneita naisia ja lapsia ukrainasta sekä työmatkalaisia. Kuski pyytää hiljentämään ääntä koska lapset pelkää. Ei onnistu, mies ei myöskään halua poistua bussista.
Kuljettaja sanoo, että hänen on pakko soittaa poliisit. Kuljettaja on rauhallinen vaikka mies tunkee melkein suojapleksiin saakka ja solvaa. Keskustelu käytiin suomeksi, vaikka se ei ollut kummankaan kotikieli.
Kun apua soitetaan niin kuljettaja kuvailee miestä aggressiiviseksi jolloin mies huutaa en ole aggressiivinen ja huuto jatkuu koko ajan.
Lopulta tilanne oli niin koominen että purskahdin huutonauruun enkä ollut ainoa.
Poliisit tulevat toista kaistaa vastaan ja mies hyppää pois kyydistä. En voi muuta kun toivoa, että pääsisi hetkeksi pahnoille.
Kaikki palveluammateissa ja valtion virastoissa kohtaavat näitä miehiä. Heitä on kohdeltu joka paikassa väärin, kenties ei ollut hyväksytty bussipuolen koulutukseen? Kenties tukia leikattu, kenties jotain muuta. Hänen ei kuitenkaan kuuli totella tai käyttäytyä
Tällainen käytös ei vie eteenpäin.
En ymmärrä miten on niin vaikeaa totella.