Petteri ja Riikka ryöväävät sotesta 1,1 miljardia!
Ensi vuonna tilanne muuttuu ja alijäämiä ei korvata alueille enää samaan malliin. Vuoden 2024 toteutuneita kustannuksia tarkistellaan eri tavalla kuin vuoden 2023 osalta.
Vuonna 2024 alueet tekivät noin 1,1 miljardia euroa alijäämää. Alijäämä on siis noin 200 miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna 2023. Koska alueiden rahoituksen pohjissa on jo vuodelta 2023 kertynyt 1,3 miljardin euron (plus summan indeksikorotus) alijäämä huomioituna, tullaan alueiden rahoitusta tarkistamaan 200 miljoonalla eurolla alaspäin.
Mikäli järjestelmä toimisi samoin kuin vuoden 2023 rahoituksen tarkistuksessa, myös vuosien 20242027 tarkistuksista tulevat summat vietäisiin alueiden rahoituksen pohjiin. Korhonen katsoo, että tässä tilanteessa alueet olisivat saaneet ensi vuonna 1,1 miljardia euroa (plus indeksikorotus) enemmän rahoitusta valtiolta.
Alueiden haastetta lisää se, että niiden tulee kattaa aiempina vuosina kertyneet alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Muuten edessä on arviointimenettely.
Tämä on jättiyllätys useille aluevaltuustoille. Lähes 15 aluetta joutuu arviointimenettelyyn tulevan valtuustokauden aikana. Ne menettävät osan itsenäisestä päätöksentekovallastaan. Valtiovallalla ei ole eväitä viedä näin mittavia arviointimenettelyjä läpi, Korhonen sanoo.
Lisäksi alueiden haasteita lisää se, että jälkikäteistarkistuksessa ali- ja ylijäämiä ei enää huomioida täysimääräisesti. Ensi vuonna tehtävässä tarkistuksessa vuoden 2024 kustannuksista huomioidaan 95 prosenttia. Vuoteen 2029 mennessä, jolloin tarkistetaan vuoden 2027 kustannuksia, osuus laskee jo 70 prosenttiin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/69304ffe-aaeb-4b09-b5bd-492b86c6f…
Hallitus ei leikkaa sotesta! Se vain muutti rahoituslakia ja laskentatapaa. Vahva ja välittävä Suomi.
Kommentit (28)
Kuvittelisi, että tällaista voisi sattua vain jossain Afrikan takapajulassa: hallitus (kokoomus, eli EK) kikkailee kansalaisilta miljardi euroa, jonka tulouttaa veronalennuksina yksityisille yrityksille ja pokkana kertoo kansalle, että kyseesä on kasvutoimi. Kaiken huipuksi Riikka on niin tyhmä, ettei tajua mitä tapahtuu, kristilliset ja ruotsalaiset eivät välitä. Historian suurin varkaus tapahtuu parhaillaan ja Suomi nukkuu.
Vahvoista välittävä Suomi.
Köyhät heitetään varmaan kohta leireille.
Onneksi prut heivataan kohta hevonveehen. Kannatus romahti rökääleesti kaksi kolmasosaa. Saatanan lusmut orpon niiailijat . 👹👹👹
Voisko kunnat nostaa veroja ja käyttää ne varat vaikka terveyspalveluihin? Onko sote sellainen himmeli saa käyttää vain valtion rahoja? Ainakin stadi kylpee rahassa, joten se voisi käyttää rahojaan välillä muuhunkin kuin pyöräteihin ja palmuihin.
Vierailija kirjoitti:
Voisko kunnat nostaa veroja ja käyttää ne varat vaikka terveyspalveluihin? Onko sote sellainen himmeli saa käyttää vain valtion rahoja? Ainakin stadi kylpee rahassa, joten se voisi käyttää rahojaan välillä muuhunkin kuin pyöräteihin ja palmuihin.
Ei, koska sotesta huolehtii hyvinvointialueet. Maakuntaveroa on ehdotettu ratkaisuksi, mutta se ei kokoomukselle käy.
Edellisen hallituksen sote on epäonnistunut pökäle joten nyt kaikki romahtaa kun ei ole munnaa purkaa tuota viritelmää koska mukavat johtajien työpaikat
Ihanaa, että sielläkin hiilijalanjälki pienennetään! Kuolleella planeetalla ei ole sotea.
Missä kokoomuspersu, siellä vilppi, valhe ja varastelu yhteisestä kassasta.
Niin, tuo miljardi puhalletaan joka vuosi, kyse ei ole mistään kertaluonteisesta ryöstöstä.
Ensin kaikki köyhät pakotetaan toimeentulotuelle ensisijaisten leikkauksilla.
Sitten leikataan TT-tukea, kun yllättäen menot kasvavat.
Tuttu huttu.
Tällaiset valittajat saavat toivomaan vain lisää keppiä ja sitähän on luvassa. Sopii minulle!
Krista Kiurun helvetinkone koko sote
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset valittajat saavat toivomaan vain lisää keppiä ja sitähän on luvassa. Sopii minulle!
Herramme Jeesus Kristus tietää kaiken mitä sanot ja ajattelet: sanojesi mukaan sinut tullaan tuomitsemaan ja se on pian. Herran päivä on lähellä, CV -injektio oli pedon merkki jolla kaikki kansat petettiin.
Kauanko teillä on jäljellä vielä aikaa pullistella ja alistaa köyhää?
James 2:6
3And ye have respect to him that weareth the gay clothing, and say unto him, Sit thou here in a good place; and say to the poor, Stand thou there, or sit here under my footstool: 4Are ye not then partial in yourselves, and are become judges of evil thoughts? 5Hearken, my beloved brethren, Hath not God chosen the poor of this world rich in faith, and heirs of the kingdom which he hath promised to them that love him? 6But ye have despised the poor. Do not rich men oppress you, and draw you before the judgment seats?7Do not they blaspheme that worthy name by the which ye are called? 8If ye fulfil the royal law according to the scripture, Thou shalt love thy neighbour as thyself, ye do well: 9But if ye have respect to persons, ye commit sin, and are convinced of the law as transgressors
Tuosta aikajanaa https://m.youtube.com/@geraldbadalamento4906/community
Mutta kun on pakko tehdä vastuullista talouspolitiikkaa, jotta saadaan pelastettua hyvinvointivaltio tuleville sukupolville.
Aatelkaa, että jotkut uskoo tämän. LOL
Joku voi antaa lapsensa nimeksi sitten Petriikka.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun on pakko tehdä vastuullista talouspolitiikkaa, jotta saadaan pelastettua hyvinvointivaltio tuleville sukupolville.
Aatelkaa, että jotkut uskoo tämän. LOL
Itke kun persujen kannatus romahti rökääleesti kaksi kolmasosaa kun on moukat orpon luuturättinä. Hajoavat omaan paskaansa. 🤣🤣🤣
Ihan tiedoksi teille sillipilluille, että soten rahoitus kasvaa tänä vuonna yli 2 miljardia ja ensi vuonna lähes miljardin.
Hyvinvointialueiden rahoitus vuodelle 2025 on koko maan tasolla yhteensä noin 26,2 miljardia euroa. Tämä vastaa 23. syyskuuta 2024 julkaistua valtion vuoden 2025 talousarvioesityksen mukaista tasoa. Rahoitus kasvaa vuoden 2024 rahoitukseen verrattuna noin 2,2 miljardia euroa.
https://vm.fi/-/valtiovarainministerio-on-julkaissut-hyvinvointialueide…
Nyt ymmärtää mistä Petteri ja Riikka nyhtävät varat yritysten veronalennuksiin.