Kysymyksiä ponnistusvaiheesta kokeneemmille synnyttäjille

En varmaankaan sitten osannut sitä hengitystekniikkaa, koska mä ainakin sain punnata ihan verisuonet(kin) pulleana. Eli mun kohdalla sai kyllä tosissaan tehdä töitä, että vauva tuli ulos. Ekalla kerralla 27 min. ja tokalla kerralla 6 min.



Minun mielestä hyvä neuvo oli ponnistaa silmät auki ja karjumatta. Huutaminen tms. vie kuulemma liikaa voimia. Ja silmät kun on auki osaa ponnistaa oikeaan suuntaa. Tosin olen huomannut, että ko. aiheesta on eriäviä mielipiteitä. Mutta ainakin minulla se tehosi ja homma alkoi sujua.



Kyllä kai niitäkin ihmisiä on joilla vauva vaan " putkahtaa" ulos. Taitaa myös riippua vauvan tarjonnasta se ponnistuksen helppous. Luulisin.



Onnea matkaan !

Eihän ketään tiedä, miten siinä ponnistusvaiheessa " kuuluu" tehdä, jos ei ole ennen sitä kokenut. Esikoiseni syntyi 1,5 vuotta sitten ja nyt odotan toista ja silti mietin, että mitenkähän se ponnistusvaihe taas menikään. Minä taas ponnistelin esikoista tunnin verran. Kätilö käski välillä ottaa ääntä mukaan tai ponnistamaan oikein " vihaisesti" , mutta se ei oikein sopinut minulle. Ajattelin, että huutaminen veisi vaan turhaan voimia siinä tilanteessa. Silmät pidin auki joka ponnistuksella ja olenkin jälkeen päin kuullut täällä palstalla, että jos ponnistat silmät kiinni, niin monet kätilöt käskevät avamaan ne. Vie ilmeisesti voimaa ponnistuksesta tms. Olen jostain lukenut myös, että kannattaa yrittää käyttää ylävatsalihaksia ponnistettaessa. Mulla se ainakin tuli kyllä ihan luonnostaan, vaikken sitä niin yrittänytkään.

Jännittää tuo vähän tuo ponnistusvaihe, kun esikoisesta kesti noin kauan, mutta luotan siihen, että toinen tulisi " helpommin" .

Ponnistin seisovasta asennosta, sänkyyn nojaten, mikä varmasti helpotti asiaa. Vasta vähän aikasemmin saatu toinen annos epiduraalia teki siitä melkein kivutontakin, eikä kuitenkaan vieny jalkoja alta. Mä en missään vaiheessa ponnistanu täysillä. Sit kun pää syntyi, niin kätilö käski olemaan ponnistamatta, kun lapsivesi oli vihertävää, niin piti imeä nielu tyhjäks tai jotain. Mut en osannut olla ponnistamatta, tai jotenkin se liukui sieltä ittekseen! Ponnistusvaihe kesti 15 minuuttia. Käytin kyllä ääntäkin, lähinnä semmosta alkukantaista murinaa tai ulvontaa miehen mielestä, tuli jotenkin luonnostaan. Mä oon ite sitä mieltä, et ponnistusasennolla on aika suuri merkitys, kannattaa perehtyä eri vaihtoehtoihin! Mä ilmoitin etukäteen, etten suostu synnyttämään selälläni/puoli-istuvassa. Osasyynä oli myös huono selkä...Nyt seuraavan synnyttäisin mielellään samassa asennossa tai sitten jakkaralla. Lapsi oli viimeks ihan keskikokoinen, pää oli tosin iso, 38cm, eli mistään pikkuruisesta ei ollu kyse. Oon ite pienikokoinen. No tuli sit 2. asteen repeämä

Niin, hengitystä en ees ajatellu, eli oon eri mieltä Wahlgrenin kanssa. Mä tein ponnistusvaiheessa itämaisen tanssin lantioympyröitä (väristen takaa eteen), kun joku tanssikaveri näin neuvoi asiaankuuluvan musiikin soidessa taustalla. Rentoutuminen ponnistusten välissä on varmaankin tärkeää, onnistuu se sitten musiikin avulla tai muuten.

mutta kaksi olen punnannut ulos helposti. Näillä kerroilla kätilöt neuvoivat samalla lailla eli kun supistus alkaa ota kunnolla ilmaa ja ponnista niin kuin et ole koskaan ponnistanut, ota henkeä välillä mutta jatka ponnistamista niin pitkään kuin jaksaa vaikka mikä olisi. Ekassa kesti kymmenen minuuttia papereiden mukaan, itsestä tuntui 10 sekunnilta. Toisella kertaa tiesin mitä tehdä ja tokalla ponnistuksella tuli ulos ja kätilö kehui miten hienostin jaksoin ponnistaa pitkään.

Harrastan myös Pilatesta missä opetetaan syvähengitystä ja uskon, että tästä oli apua. Osasin rentouttaa lihakset ja hengittää niin, että ponnitus oli todella tehokas. Ilman kivunlievitystä ponnistus tuntui ihanalta kun tiesi, että supistaminen loppuu kohta.



Osaat varmasti, se on meissä naisissa luissa ja ytimissä.

(Olin siis puoli-istuvassa asennossa)

-sukanvarsista kiinni

-leuka rintaan

-syvään henkeä sisään

-ponnista, kuin pinnistelisit kovaa kakkaa ulos



Hengitystä ei kannata pidätellä, vaan pitäisi yrittää hengitellä samalla kun pitää ponnistusta " yllä" mahdollisimman pitkään.



Mä pungersin reilun puoli tuntia. Epiduraalin ansiosta en tuntenut kipua, en kyllä varsinaista ponnistamisen tarvettakaan.

Mulla on molemmat synnytykset olleet tosi nopeita, ensimmäinen 5t, toinen 3t. Mietin itsekin sitä ponnistamisjuttua ennen ekaa synnytystä, mutta ihan turhaa. Mulla on ainakin kroppa jyrännyt niin kamalasti siinä vaiheessa, että molemmat vauvat tulivat vauhdilla maailmaan. Tuntui että mielummin olisi halunnut vähän jarrutella. Itse en mielestäni ole ponnistanut, mutta kai sitä väkisin kroppa ponnisti. Siinä vaiheessa mentiin jotenkin automaattiohjauksella!



Ekasta merkittiin ajaksi 5min(jakkaralla)ja tokasta 3min(seisten nojaten sänkyyn). Suosittelen pystyasentoa ja välilihan hieromista+öljyämistä odotusaikana, minulle nopsat synnytykset eivät tehneet mitään tikattavaa alapäähän. Etua on varmasti ollut siitä, että en tarvinnut mitään puudutuksia, silloin homma meni helposti omalla painollaan, eivätkä lääkkeet tehneet vaihetta mitenkään tunnottomaksi tai ponnistamista vaikeaksi(vrt.kun jotkut kertovat etteivät edes tunteneet koska supisti, vaan koneesta piti katsoa milloin ponnistaa).



Haaveilen että kolmas lapseni saisi syntyä veteen ja pääsisin jotenkin leppoisammin synnyttämään enkä kokisi sellaista " räjähdystä" , kakkosesta oli kipeitä supistuksia vain n.1-1,5t ja meno oli aikamoista. Mielummin ottaisin vähän pidemmän ponnistusvaiheen jos rauhassa voisi tavallaan omaan tahtiin hissun kissun ponnistella vauvaa maailmaan ja ottaa hänet vaikka itse vastaan. Varsinkin tässä toisessa synnytyksessä tuntui että mulla ei ollut mitään jakoa, kroppa vaan ruoski itseään että vauva syntyisi vauhdilla.

muistanut kuinka ponnistetaan, mutta nopeasti se kuitenkin muistuu mieleen, ainakin itselläni kaikki kolme lasta on ponnistettu ulos alle 10minuutin.



Tuli kyllä siinä vähän outo ja nolo olo, kun kätilö sanoi viime kerralla että saat ponnistaa ja minä siihen että nyt en kyllä osaa...:)

puoli tuntia ja oikeastaan viimeisen 5 minuutin kohdalla tajusin miten ponnistetaan " oikein" . Siihen asti olin yrittänyt ponnistanut " päähän päin" ja tämä on kuulemma vaarallista. Voi poksahtaa verisuoni päässä ja lopun osaatte arvata. Mutta kätilö kyllä sanoi ettei noin...



sitten kätilö sanoi jossakin vaiheessa että ponnista selkärankaa pitkin ja siitä heti tajusin että ai näinkö... Näin mielessäni punaisen pallon tissien takana selkärangassa ja sitä sitten punnersin jalkoväliä kohti.



Ja ihan samalla tavalla hengitin koko ponnistusvaiheen ajan, joten en usko että hengitystekniikka paljon vaikuttaa. Mä olin hengittämättä aina kun ponnistin mutta eihän sitä hengitystä pidätetä minuuttia putkeen vaan aina välillä henkäistään keuhkot täyteen uutta ilmaa ja taas ponnistetaan. Mun kätilö ainakin piti siitä huolen.

Ja en varmasti osannut hengittää oikein. Pidätin hengitystä supistusten tullessa. Kätilö koko ajan huomautti että ja nyt hengität...=)

Onhan siitä varmaan jotain apua jos hengittää mutta ainakin minulla meni hyvin ilmankin. Ponnistusvaihe oli muutenkin helppo. Ponnistin automaattisesti oikein ja lapset tulivat äkkiä ulos. 15min ja 2 min.

Mutta kyllähän siinä saa ihan kaikin voimin ponnistaa.

Minä luulen että ponnistusvaiheen onnistuminen on paljon äidin ja vauvan rakenteesta kiinni. Jotkut vain pääsee helpommalla.

Vaikka se on kai pääasia että hengittää=)

Siis se on niin, ettei kaikilla synnyttäjillä ala " työntöpoltot" heti sen jälkeen kun kohdunsuu on avautunut sen maagiset 10 cm.

Niillä joilla se supistus tulee siis voimakkaana, se melkein tuo vauvan sieltä tullessaan.

Tällaisen käsityksen olen saanut.

Itse olen työnnellyt vauvoja sen puoli tuntia (melkein kaikilta sama aika) Ja tässä viimeksi syntyneessä huomasin että 2 viimeistä supistusta oli sellaisia, jotka auttoi tuomaan vauvaa ulos kohdusta.

Kätilöt sanoo heti kun on sen 10 cm auki, että nyt sitten saa ponnistaa seuraavalla supistuksella. Niillä on varmaan kiire saada se lapsi ulos!

Nyt olen raskaana ja aion itse vaikuttaa siihen etten ponnista ennenkuin " työntöpoltot" alkaa.

Esikoisen synnytyksessä mulle iski tulehdus ja ponnistusvaiheessa häilyin jossain tajunnan rajamailla. En paljoakaan muista siitä. Kiire alkoi tulla ja kaikki hoki " ponnistaponnnista, vielä kerran" . Ponnistuksen kesto oli 25 min.



Kuopus tuli maailmaan rauhallisemmin, ainakin itsestä tuntuu siltä. On selkeämmät muistikuvatkin tapahtumista. En ponnistanut väkisin vaan jarruttelin ettei tulisi turhan nopeasti. Esikoisen aiheuttamat repeämät kummittelivat takaraivossa ja aattelin kokeilla josko rauhallisempi tahti säästäisi repeämiltä. Ponnistusvaihe kesti silti vain 6 minuuttia ja yksi tikki laitettiin. Kuopuksella oli 2cm pienempi pään ympärys joten saattoi sekin auttaa tuohon repeämisasiaan...



Mutta siis, kyllä ne kätilöt neuvoo mitä tehdä. Hengittäminen on tärkeää ja miehen muistikuvien mukaan sain lisähappeakin esikoisen ponnistusvaiheen aikana. Mutta eihän se taida normaalioloissa ihan kivuttomasti sujua.

ponnistusvaiheet ovat kaikki viisi olleet tosi helppoja.

Ponnistamisentarve on aina ollut niin suuri, että tuntui joka kerran siltä, että vauva vain tulee ulos.

Kuopus kun syntyi ja muutekin oli kiire, niin kätilöäkin varoitin, kun se kiireellä tavaroita hosui esille, että se vauva tulee sitten heti, kun alan ponnistaa. Kätilö nauroi jälkeen päin, että niin se sitten tosiaan tuli.

Ponnistusvaiheeksi merkattiin minuutti, vaikkei kuulemma kestänyt vissiin kuin puolet tuosta ja sekin meni siihen, että napanuora painettiin hartian alle, kun ei pään yli noussut lyhyyden takia.



Mulla ponnistusvaiheet ovat siis kestäneet 13, 2, 2, 1 ja 1 min. Ja vauvojen paino samassa järjestyksessä 3440g, 4620g, 3960g, 4360g ja 4100g eli suuri kokokaan ei ole ollut haitta.



Oon ponnistanut puoli-istuvassa asennossa ja se on sopinut mulle. Sukista vain kiinni ja eikun menoks :)